close

Talouskasvun odotetaan kiihtyvän useimmissa Suomen maakunnissa – työllisyys paranee myös sysisynkällä Lahden seudulla

Talouskasvu kasvaa seuraavan viiden vuoden aikana useimmissa Suomen maakunnissa, ennustaa finanssijätti OP Pohjola.

Nostokurkia rakennustyömaalla Pasilassa sumuisena päivänä.
OP Pohjolan mukaan erityisesti uusien investointien odotetaan vauhdittavan talouskasvua monessa maakunnassa. Kuvituskuva. Kuva: Marja Väänänen / Yle

Peräti 16 maakunnan talouskasvu kiihtyy seuraavan viiden vuoden aikana, ennustaa finanssijätti OP.

Johtavan ekonomistin Tomi Kortelan mukaan talouskasvu kiihtyy myös maakunnissa, joissa väkiluku vähenee.

– Investoinnit ja tuottavuuden paraneminen voivat tukea kasvua näillä alueilla, Kortela selventää.

OP Pohjolan mukaan maakuntien keskimääräinen kasvu on kuitenkin melko vaisua. Kasvu vaihtelee kuluvan ja ensi vuoden aikana –0,7 ja +1,8 prosentin välillä.

Kasvu on nopeinta Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Savossa.

Viime vuodet ovat olleet haastavia

Maakuntien talouskehityksessä on ollut suuria eroja, koska talousshokit ovat vaikuttaneet eri alueisiin eri tavoin.

Itärajan sulkeminen heikensi BKT:n kehitystä erityisesti Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Kehitys oli nopeinta Lapissa ja Satakunnassa, joissa vauhtia talouteen antoivat turismi ja vihreän siirtymän investoinnit.

Alueellista bruttokansantuotetta käytetään alueiden taloudellisen kehityksen ja tuotannon vertailuun. BKT kertoo alueella vuoden aikana tuotettujen tavaroiden ja palvelujen arvon.

Suomen bruttokansantuote (BKT) ei ole juuri kasvanut vuosina 2022–2024, mutta talouskasvu maakunnissa vaihteli samaan aikaan noin –4 ja +4 prosentin välillä.

Alueelliset erot säilyvät edelleen suurina, mutta kasvun odotetaan näkyvän jatkossa laajemmin koko maassa aiempaan verrattuna.

– Yhä useamman maakunnan talous on kasvanut keskimääräistä nopeammin, sanoo Kortela.

Esimerkiksi Lähi-idän sota voi pitkittyessään hidastaa maakuntien kasvua.

Investoinnit tuovat kasvua

OP Pohjolan mukaan erityisesti uusien investointien odotetaan vauhdittavan talouskasvua monessa maakunnassa.

OP ennakoi investointien kasvun olevan lähivuosina vahvaa etenkin Hämeen maakunnissa ja Ahvenanmaalla, missä investoinnit lisääntyvät nyt keskimääräistä heikommalta tasolta.

Satakunnassa ja Etelä-Savossa investoinnit ovat kasvattaneet taloutta viime vuosina.

Työmarkkinat elpyvät hitaammin kuin talous, ja työttömyys on pysynyt korkeana monissa maakunnissa.

Kortelan mukaan pidemmällä aikavälillä työmarkkinoiden ennustetaan paranevan kaikilla alueilla. Tilanteen uskotaan helpottavan tulevina vuosina myös esimerkiksi työllisyyden kannalta hyvin synkällä Lahden seudulla.

– Vaikutukset näkyvät viiveellä, mutta pidemmällä aikavälillä näkymät ovat aiempaa valoisammat, Kortela summaa.