Kollegat muistelevat Arvi Lindin kahta roolia: asiallista uutisankkuria ja työyhteisön ilopilleriä
Ylen entisten uutisankkureiden mukaan Arvi Lind oli yhteishengen ylläpitäjä.
Alvar Aallon arkkitehtuuria suositellaan uudeksi maailmanperintökohteeksi – Museovirasto: ”Työ on kantanut hedelmää”
Kansainvälinen asiantuntijaelin suosittaa Aalto Works -kokonaisuuden nimeämistä maailmanperintöluetteloon. Kokonaisuudessa on 13 Alvar Aallon kohdetta.
Teo Heinonen, 5, saa ihailla löytämäänsä kiveä nyt vain museossa – niin poikkeuksellinen se on
Arkeologi kuvailee Kainuussa tehtyjä kivilöytöjä harvinaisiksi. Tuorein löytö on arviolta noin 5 000–6 000 vuotta vanha taltta tai kirves.
KC Kirjapodcast: Teurastaja ja vanginvartija – Miten kehollisuus kuuluu kirjoissa?
Yli tuhat tanssijaa muutti Nallikarin rannan siniseksi – ”Ylitimme utopistisen haaveemme”
Veden huomaan -teos on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden isoimman rahoituksen saaneista.
Seppo Lemponen, 91, rakastui upseerikurssilla 1942 – nyt hän vanhenee yhtä aikaa jazzin kanssa
Vaasalainen Seppo Lemponen rakastui jazziin ensikuulemalta. Kaupunkilaisille hän on tullut tutuksi jazzin moniosaajana sekä taitavana ulkoilmasoittajana.
Muistatko Natalie Imbruglian läpimurtohitin? Testaa oletko musatietäjä
Samuell, Sabaton ja Lasse Hoikka – musavisassa genrerajat paukkuvat tälläkin viikolla.
Helsingin kansainvälisen balettikilpailun voitti korealainen Jaeseung Sung
Anni Martinsén palkittiin yleisön suosikkina ja Pinja Elonen ylsi toiselle sijalle koreografiakilpailussa.
