Suurin oppositiopuolue ja kannatusmittausten kirkas ykkönen SDP pitää toukokuun lopulla puoluekokouksen Tampereella.
Pääministeripuolueeksi vaalien jälkeen tyrkyllä olevan SDP:n tunnelmia voi yrittää aistia vaikkapa kenttäväen puoluekokousta varten tekemistä aloitteista ja puoluehallituksen niihin ottamista kannoista.
Yhteensä aloitteita on politiikan eri alueilta peräti 538 kappaletta.
SDP:n puoluehallitus on jo ennakkoon käynyt jokaisen läpi ja tehnyt esityksensä siitä, tulisiko puoluekokouksen hyväksyä tai hylätä kyseinen aloite. Lopullinen sananvalta on tietysti puoluekokouksella.
Tässä jutussa keskitytään niin sanottua velkajarrua kritisoiviin aloitteisiin, vaikka niitä on määrällisesti vähän, koska kysymys julkisen talouden jättimäisistä sopeutuksista on ensi hallituskaudella ja myös kevään vaaleissa keskeinen.
”SDP irti velkajarrusta” – puoluehallitus: ei
SDP on muiden puolueiden mukana sitoutunut velkajarruun, joka nykyarvion mukaan edellyttää 8–11 miljardin sopeutuksia heti ensi vaalikaudella. EU:n finanssipoliittisen säännöt edellyttävät tarkkailuluokalle joutuneelta Suomelta lähes samantasoista sopeutusta.
Puoluekokoukselle on tehty yksi aloite sitoumuksen suorasta purkamisesta. Timo Bergman Lahdesta esittää, että puoluekokous velvoittaisi puolueen johdon irtautumaan velkajarrusopimuksesta.
– Velkajarru johtaa talouspolitiikkaan, jossa on äärimmäisen vaikeaa virittää finanssipolitiikkaa sellaiseksi elvyttäväksi kokonaisuudeksi, joka paitsi luo kasvua myös kaventaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Tämä heikentää hyvinvointia, investointeja ja kestävää kasvua, aloitteessa kirjoitetaan.
SDP:n puoluehallitus ei ajatukselle lämpene, vaan esittää, ettei puoluekokous yhtyisi aloitteeseen. Se muistuttaa lausunnossaan SDP:n tekemästä sitoumuksesta sekä velan ja kasvavien korkomenojen vaaroista.
– Suomen on kyettävä osoittamaan, että velkasuhde saadaan hallintaan normaaliaikoina – juuri siksi, että kriiseihin voidaan reagoida tarvittaessa nopeasti ja riittävän voimakkaasti, puoluehallitus lausuu.
”Suomi irti talouskuripolitiikasta”
Myös toisessa aloitteessa pyristellään irti vuosikausien veronkiristyksistä ja menoleikkauksista.
”SDP:n on irrotettava Suomi talouskuripolitiikasta” -aloitteen ovat allekirjoittaneet muiden muassa puolueen väistyvä varapuheenjohtaja Matias Mäkynen sekä entinen pitkäaikainen kansanedustaja Erkki Tuomioja.
Monikohtaisessa aloitteessa vaaditaan muun muassa, että EU-sääntöjen mukainen minimisopeutus ensi vaalikaudella toteutetaan niin, ettei ”hyvinvointivaltion ytimestä” eli koulutuksesta, sosiaaliturvasta tai sote-palveluista leikata.
Lisäksi aloitteessa vaaditaan kansallisen velkajarrun muuttamista joustavammaksi esimerkiksi niin, että kasvua vahvistavat investoinnit tulisivat mahdollisiksi.
2030-luvulle tultaessa Suomi tulisi jo irrottaa ”talouskuripolitiikkaa ylläpitävistä finanssisäännöistä”.
– 2030-luvulla Suomen talouspolitiikan on perustuttava investointeihin, tuottavuuden nousuun, korkeaan työllisyyteen ja hyvinvointivaltion vahvistamiseen, ei matalan kasvun ja leikkausten kierteeseen, aloitteessa kirjoitetaan.
Puoluehallitus: säännöistä ei voi irtautua
SDP:n puoluehallitus vastaa aloitteeseen talouskuripolitiikasta irtautumisesta kieli keskellä suuta. Sen lausunnon mukaan aloite on kannatettava monelta osin, mutta ei kokonaisuudessaan.
– Puoluehallitus jakaa aloitteen perushavainnon: Suomi tarvitsee vaihtoehdon politiikalle, joka heikentää kasvun edellytyksiä, rapauttaa luottamusta ja lisää eriarvoisuutta.
Puoluehallitus muotoilee lausunnossaan, että leikkausten ei pidä painottua koulutukseen, sosiaaliturvaan tai sote-palveluihin. Se yhtyy aloitteen vaatimukseen toimia EU:ssa finanssisääntöjen uudistamiseksi niin, että kasvuinvestoinnit erotetaan alijäämäsääntöjen piiristä.
Sen sijaan tavoitetta EU:n tai Suomen omista finanssipolitiikan säännöistä irtautumista SDP:n puoluehallitus ei hyväksy.
– Tavoitteena ei pidä olla irtautuminen säännöistä, vaan vaikuttaminen niiden tulkintaan ja kehittämiseen niin, että ne mahdollistavat kasvun, investointeja ja turvallisuutta – niin, että kansalliset mekanismit eivät muutu kasvujarruksi.
Eniten aloitteita työelämäuudistuksista
Talouspoliittisesta peruslinjasta käytäneen Tampereen puoluekokouksessa 23.–25. toukokuuta vilkasta keskustelua. Velkajarrun ja yleensäkin jatkuvan sopeuttamisen vaaroista kannetaan huolta useammassa puoluekokousaloitteessa.
Vastauksissaan yksittäisiin aloitteisiin SDP:n puoluehallitus tulee linjanneeksi muun muassa, että tuloverojen keventäminen pitää säästöpaineista huolimatta pitää keinovalikoimassa, eikä suoria menoleikkauksia voi kokonaan korvata kasvu- ja työllisyystoimilla.
Eniten yksittäisiä aloitteita on kuitenkin tehty työmarkkinoita koskien: työttömyysturvan suojaosat, aikuiskoulutustuki ja ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus halutaan takaisin.
Myös esimerkiksi ammattiliittojen kanneoikeutta, alipalkkauksen kriminalisointia ja työehtosopimusten yleissitovuuden turvaamista vaaditaan useissa eri aloitteissa.
Näihin aloitteisiin SDP:n puoluehallitus myös yhtyy.
Sosialismi ei istu puoluehallituksen suuhun
Sen sijaan SDP:n puoluehallitus torjuu Hervannan sosialidemokraattisen yhdistyksen aloitteen, jossa esitetään ”SDP:n harjoittaman demokraattisen sosialismin” yleistajuistamista kansalaisille.
Puoluehallitus katsoo lausunnossaan, että puhe demokraattisesta sosialismista on omiaan hämärtämään SDP:n käytännön politiikan sisältöä.
– Viestinnässä on useimmiten selkeämpää ja vaikuttavampaa puhua pohjoismaisesta yhteiskuntamallista eli hyvinvointivaltiosta, korkeasta työllisyydestä, vahvasta sopimusyhteiskunnasta, reilusta veropohjasta, laadukkaista palveluista ja säädellystä markkinataloudesta, jossa kilpailu palvelee yhteistä etua.
