Petteri Orpon (kok.) hallitus vastasi tänään tiistaina eduskunnassa välikysymykseen hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta.
Välikysymyksessä ovat mukana kaikki oppositiopuolueet eli SDP, keskusta, vasemmistoliitto, vihreät ja Liike nyt. Ne jättivät välikysymyksen vappuaattona. Välikysymys on opposition järein väline hallituksen haastamiseen. Tarkoituksena on mitata hallituksen tai yksittäisen ministerin luottamus.
Hallitus on tavoitellut velkasuhteen taittamista hallituskauden loppuun mennessä, 100 000 lisätyöllistä sekä alijäämän painamista yhteen prosenttiin. Mikään tavoitteista ei ole toteutumassa.
SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtman sanoi aiemmin, että välikysymykseen päädyttiin, koska hallitus ei saanut viimeisessä kehysriihessään käännöstä aikaan.
Orpo: ”Hallitus on tehnyt kaiken, mikä on sen omissa käsissä”
Tiistain keskustelu alkoi pääministeri Orpon vastauspuheenvuorolla. Hänen mukaansa hallitus on tehnyt kaiken, mikä on sen omissa käsissä.
– Esimerkiksi EU-komissio ja luottoluokittajat ovat pitäneet hallituksen toimia oikeina.
Orpon mukaan taloudessa tapahtuu nyt paljon hyvää. Hän nostaa esiin viimeaikaiset positiiviset talousuutiset, kuten hissiyhtiö Koneen yrityskaupat sekä uutiset teollisuuden elpymisestä ja kuluttajien heräämisestä.
– Tuotanto kasvaa kaikilla teollisuuden toimialoilla. Ennakkotiedot kasvusta ovat räjähtäviä.
Oppositiopuolueita Orpo kritisoi siitä, että ne eivät esitä uusia sopeutuksia ja vastustavat säästöesityksiä, vaikka ne ovat huolissaan velkaantumisesta. Hänen mukaansa oppositio ei myöskään tarjoa ehdotuksia talouskasvun edellytysten parantamiseksi.
Oppositio arvostelee: ”Hallitus on epäonnistunut”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Tytti Tuppurainen sanoo, että hallitus on epäonnistunut talouspolitiikassaan ja joutunut hylkäämään tavoitteensa.
– Tosiasia on, että Orpo-Purran hallituksen talouspolitiikka on Euroopan epäonnistuneinta. Koska hallitus on epäonnistunut kaikissa keskeisissä tavoitteissaan, hallitus on menettänyt edellytyksensä jatkaa.
Kaikki oppositiopuolueet yhtyivät Tuppuraisen esittämään epäluottamuslauseeseen. Puheenvuoroissaan oppositiopuolueet toistivat, miten hallituksen taloustavoitteet eivät ole toteutuneet.
Esimerkiksi keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eerikki Viljanen sanoo, että ihmisiä on nyt töissä vähemmän kuin hallituksen aloittaessa.
– Suomessa on jo noin 80 000 työtöntä alle 30-vuotiasta työnhakijaa. Se on kansallinen hätätila. Nuorille tarvitaan takuutyö. Työn puutteeseen auttaa parhaiten työpaikka.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela puolestaan kritisoi hallituksen leikkauspolitiikkaa.
– Toistuvat leikkaukset sosiaaliturvaan, ihmisten palveluihin ja pienituloisten toimeentuloon on pitkittänyt matalasuhdannetta ja luonut syöksykierteen, jossa köyhillä ei ole rahaa, mitä kuluttaa, ja muut eivät uskalla kuluttaa.
Purra: ”Olemme tehneet elvyttävää politiikkaa”
Valtiovarainministerin ja perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan hallituksen talouspolitiikan suuntaa ei olla muuttamassa, vaan toimia tarvitaan entistä enemmän.
Purra sanoi omassa vastauspuheenvuorossaan, että hallitus on lisännyt menoja ainoastaan puolustukseen, turvallisuuteen, Ukrainaan, korkomenoihin sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon, jos kasvutoimet ja veronkevennykset jätetään huomiotta.
– Me olemme tehneet elvyttävää politiikkaa hankalassa suhdanteessa, olemme edistäneet paljon julkisia investointeja, olemme tehneet useita täsmätoimia sekä laaja-alaisia kasvu-uudistuksia.
Purra kysyi oppositiopuolue keskustalta, seisooko se muun opposition ehdotusten takana.
– Oletteko todella näiden kaikkien yrittämiseen kohdistuvien veronkiristysten takana, joita edustaja Tuppurainen esitti koko opposition äänenä?
Myös muut hallituspuolueiden jäsenet kritisoivat oppositiota. Esimerkiksi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra syytti SDP:tä siitä, että puolue rakentaa odotuksia, joita se ei pysty lunastamaan.
– Jos te joskus seisotte hallitusvastuussa, tekin joudutte kohtaamaan nämä talouden madonluvut.
Yle seurasi tiistain välikysymyskeskustelua tässä päivittyvässä jutussa.
