close

Lapin linnusto kiinnostaa pimeillä markkinoilla: munankuljettajia jää tullin haaviin lähes vuosittain

Tulli järjestää tällä viikolla tehovalvonnan uhanalaisten lajien kuljetuksesta. Tapauksia tulee vastaan säännöllisesti, mutta silti kohtalaisen harvoin.

En liten beigegrå fågel med blått under hakan sitter på en kvist.
Esimerkiksi Lapin maakuntalintu sinirinta on elinvoimainen, mutta sen kanta on vähentynyt. Kuvituskuva. Kuva: Jari Lehtinen

Pohjoisen luonnonvaraiset linnut kiinnostavat edelleen pimeillä markkinoilla.

Tulli aloitti maanantaina tehovalvonnan, jossa se seuraa etenkin uhanalaisten eläinlajien ja kasvien maastavientiä ja maahantuontia. Valvonta jatkuu keskiviikkoon asti pohjoisen rajanylityspaikoilla.

Tulliylitarkastaja Timo Siivolan mukaan tehovalvontaa tehdään säännöllisesti.

– Meidän luonnonvaraisia lajeja kohtaan on kiinnostusta. Varsinkin Lapissa on lajeja, jotka kiinnostavat epäilyttäviä henkilöitä, Siivola kertoo.

Uhanalaisen kasvin tai eläimen kuljettaminen maasta pois ei ole Suomessa yleistä, mutta valvonnassa tapauksia tulee vastaan lähes vuosittain. Myös muualla Pohjoismaissa on paljastunut tapauksia, joissa uhanalaisia lajeja on yritetty viedä myyntiin ulkomaille.

Siivola muistelee esimerkiksi äskettäin Norjassa ollutta tapausta, jossa maasta yritettiin kuljettaa tuhansia linnunmunia.

– Jos asiaa ei valvota, ei sitä paljastukaan, Siivola tiivistää.

Pesimäaikaan munat liikkuvat

Timo Siivolan mukaan kesäaikaan tullin haaviin jäävät lajit ovat pääosin lintuja. Asiaan vaikuttaa pesimäaika, jolloin munia voi olla suhteellisen vaivatonta poimia mukaansa.

Tulli kehottaa maastossa liikkuessa kiinnittämään huomiota siihen, havaitseeko uhanalaisten lintujen pesimäalueiden lähellä epäilyttäviä liikkujia tai ajoneuvoja.

– Paljon on totta kai asianmukaisia ihmisiä pesillä, esimerkiksi lintujen rengastajia. Silmät kannattaa kuitenkin pitää ulkona auki, Siivola sanoo.

Vihjeitä mahdollisista pesärosvoista voi ilmoittaa tullille tai suoraan hätänumeroon.

Munien kerääjät ja heidän autonsa voivat olla niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia. Siivolan mukaan fiksut kerääjät osaavat ”piiloutua” katseilta esiintymällä esimerkiksi rehteinä lintubongareina.

Hänen tietojensa mukaan lintujen munia kerätään ja kaupataan joko tyhjennettyinä munina tai haudottuina poikasina.

Ylen MOT-toimitus tutki Lapin petolintukauppaa vuonna 2019. Viranomaisten on käytännössä mahdotonta valvoa munavarkaita Lapin erämaissa.