Reaganin oppi

Presidentti Ronald Reagan.

Reaganin oppi on Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin kylmän sodan aikainen ulkopoliittinen oppi, jonka mukaan Yhdysvallat pyrkii vähentämään kommunistien kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia. Vaikka oppia noudatettiinkin alle kymmenen vuotta, se oli Yhdysvaltojen ulkopolitiikan keskiössä 1980-luvun alusta aina Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991.

Synty

Reaganin opin sommitteli suurimmalta osin Ronald Reaganin turvallisuuspoliittinen avustaja, Harvardin yliopiston Venäjän historian professori Richard Pipes heti Reaganin presidenttikauden alussa vuonna 1981 laatimassaan salaisessa muistiossa. Pipesin mielestä 1970-luvun liennytyspolitiikka oli ollut erehdys. Suurvaltasuhteiden liennytyksen oli odotettu vaikuttavan myönteisesti Neuvostoliiton politiikkaan. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut, vaan liennytyspolitiikka oli tulkittu Moskovassa osoitukseksi länsimaiden heikkoudesta. Seurauksena oli ollut Neuvostoliiton vaikutusvallan laajeneminen kolmanteen maailmaan. Neuvostoliiton vaikutuspiiriin joutuivat muiden muassa Afganistan, Etiopia, Angola ja Jemen. Moskovan määräyksestä kuubalaiset joukot sekaantuivat Angolan sisällissotaan. Richard Pipes katsoi Neuvostoliiton laajentumispyrkimysten osoittavan, että aggressiivisuus kuului neuvostojärjestelmän luonteeseen.

Reaganin opin myötä Yhdysvallat luopui George Kennanin vuonna 1947 hahmottelemasta patoamispolitiikasta, jonka johtoajatuksena oli, että Yhdysvaltain ja sen liittolaisten oli estettävä Neuvostoliiton vaikutusvallan laajeneminen, kunnes kommunismi luhistuisi omaan mahdottomuuteensa. Ronald Reaganin ja Richard Pipesin näkemyksen mukaan Yhdysvaltain ei pitänyt jäädä odottamaan neuvostojärjestelmän sisäistä romahdusta, vaan ryhtyä jouduttamaan sitä.

Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin molempien kamarien yhteisistunnossa vuonna 1982 pitämässään puheessa Reagan julisti kommunismin ihmiskunnan historian lyhyeksi välivaiheeksi, joka pian heitettäisiin historian roskatunkiolle.

Sisältö

Käytännössä Reaganin oppi merkitsi Yhdysvaltojen apua kommunismin vastaisille sissi- ja vastarintaliikkeille Neuvostoliiton tukemissa maissa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Sen tarkoituksena oli vähentää Neuvostoliiton vaikutusvaltaa sekä luoda toimintaedellytyksiä kapitalismille ja demokraattiselle hallintomallille. Tukea saivat mm. Contra-sissit Nicaraguassa ja islamistiset Mujahideen-sissit Afganistanissa.

Reaganin hallinnon taipumattomuuteen ryhtyä mihinkään todellisiin neuvotteluihin neuvostojohdon kanssa vaikutti se, että Neuvostoliittoa johtivat 1980-luvun alkupuoliskolla vanhat ja sairaat miehet Leonid Brežnev, Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Tilanne muuttui nuoren ja uudistusmielisen Mihail Gorbatšovin tullessa Neuvostoliiton johtoon vuonna 1985.

Euroopan osalta Reaganin oppi merkitsi sitä, että Yhdysvallat ei hyväksynyt vuoden 1975 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin päätösasiakirjaa. Ronald Reaganin mielestä sen nojalla oli ikään kuin laillistettu Itä-Euroopan maiden kuuluminen Neuvostoliiton valtapiiriin. Reagan lievensi suhtautumistaan Etykiin vasta toisella virkakaudellaan 1980-luvun lopulla, kun oli käynyt selväksi, ettei Mihail Gorbatšovin aloittama perestroika-kampanja Neuvostoliiton uudistamiseksi tulisi onnistumaan.

Doktriinin toteuttaminen jatkui vielä George H. W. Bushin kaudella, mutta väheni kohti Kylmän sodan loppua. Opin lopettamiseen vaikutti sekä Neuvostoliiton hajoaminen että presidentti Bushin päätös vähentää puolustusmenoja taloudellisista syistä. Presidentti Bill Clintonin kaudella puolustusmenojen kutistaminen jatkui edelleen.

Kritiikkiä

Yhdysvaltalainen historian professori Greg Grandin kritisoi Reaganin doktriinia siitä, että sitä sovellettaessa tuettiin nicaragualaisia Contra-sissejä, jotka syyllistyivät räikeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Maanpuolustuskorkeakoulun historian professorin, eversti Pekka Visurin mukaan Latinalaisen Amerikan vasemmistolaiset sissiliikkeet olivat yleensä kotoperäisiä eivätkä ne saaneet tukea itäblokin mailta.

BBC:lle tekemässään dokumentissa Adam Curtis tutki USA:n 1980-luvun politiikkaa ja sitä, miten vastustaessaan Neuvostoliiton vaikutusvaltaa USA samalla tuki ääri-islamisteja Afganistanissa ja loi näin pohjaa Al-Qaidan toiminnalle.

Noam Chomsky puolestaan on esittänyt, että USA:n toimilla pyrittiin todellisuudessa tukemaan USA:lle myönteisiä tahoja Latinalaisessa Amerikassa ja leimaamaan samalla kaikki niiden vastustajat ja yhteiskunnallista muutosta vaatineet tahot "kommunisteiksi".