close
Siirry sisältöön

Deismi

Wikipediasta
Osa artikkelisarjaa
Jumala
Jumalan olemassaolo
malline:

Deismi on valistuksen ajalta peräisin oleva luonnontiedettä painottava teologinen käsitys. Sen mukaan Jumalan olemassaolo on pääteltävissä järjen ja luonnon tarkastelun perusteella, ei minkään yksittäisen uskonnon oppien pohjalta.[1] Usein deismiin yhdistetään ajatus, että Jumala on luonut kaikkeuden, mutta ei ole sen jälkeen vaikuttanut maailman tapahtumiin.[2][3] Yleensä deismi hylkää monet järjestäytyneiden uskontojen yliluonnolliset opit. Esimerkiksi ihmeitä ja muita Jumalan ilmoituksia ei pidetä järkiperäisesti perusteltuina.[4]

Deismi vaikutti 1600-luvulta lähtien, erityisesti 1700-luvulla Englannissa, Ranskassa ja Pohjois-Amerikassa. Joitakin deistejä on pidetty peitellyn ateismin edustajina.[5] Deismiä edustivat muun muassa ranskalainen kirjailija Voltaire ja yhdysvaltalainen vapaa-ajattelija Thomas Paine.[6] Muun muassa Yhdysvaltain perustajiin kuuluneet Benjamin Franklin ja Thomas Jefferson sekä tietyt Ranskan suuren vallankumouksen johtajat saivat vaikutteita deismistä.[4][7]

Deismi vaikutti osaltaan länsimaisen yhteiskunnan maallistumiseen.[1] 1800-luvun alussa sen suosiota vähensivät konservatiivisten ja herätyskristillisten suuntausten nousu.[8] 1700-luvun lopulla David Hume ja Immanuel Kant esittivät vaikutusvaltaiset kritiikit pyrkimyksille todistaa Jumalan olemassaolo järjellisesti.[9] 1800-luvun puolivälin jälkeen jumalan olemassaolon kyseenalaistavat naturalistiset käsitykset alkoivat levitä.[4] Vuosisadan loppupuolella evoluutioteoria vähensi edelleen luonnon järjestyksen jumalatodistuksen kannatusta.[9]

Keskeinen sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
BERJAYA
Voltaire.
BERJAYA
Thomas Paine.

Erityisesti brittiläisessä ja ranskalaisessa valistuksessa deismi oli vaikutusvaltainen suhtautumistapa uskonnollisiin kysymyksiin. Deismin mukaan järkiperustein on syytä uskoa, että todellisuuden on luonut jokin jumala, mutta tästä jumalasta on mahdotonta saada erityisen tarkkaa tietoa. Jumalan kädenjälki näkyy kuitenkin luonnossa ja luonnonlaeissa. Luonnon järjestyksen perusteella päätellään, että sillä on suunnittelija.[10]

Keskeinen askel uskonnosta deismiin on luopuminen uskomisesta pyhien kirjojen totuudellisuuteen. Monet deistit katsoivat, että koska Raamattu on väärässä monien luonnontieteellisten seikkojen suhteen, se ei voi olla Jumalan innoittama. Tästä syystä deistit usein kieltävät muun muassa profetiat eli jumalalliset ilmoitukset, ihmeteot ja kristillisen kolminaisuusopin. Näin ei kuitenkaan aina ole, sillä monet deistit, ovat yhdistäneet esimerkiksi kristinuskoa ja deismiä niin kutsutuksi kristilliseksi deismiksi.[10]

Deismin yleisimpiä periaatteita ovat:

  1. Jumala on luonut kaikkeuden
  2. Jumala on antanut ihmiselle järjen ja omantunnon
  3. Pyhien kirjojen opetukset ja dogmit sekä uskonnolliset auktoriteetit pitää enimmäkseen torjua
  4. Kolminaisuusoppi ja uskonnolliset mysteerit on hylättävä
  5. Profetiat, näyt ja ihmeet ovat epätodellisia[11]

Deismiin kuuluu usein ajatus siitä, ettei Jumala ole erityisen kiinnostunut luomansa maailman tapahtumista eikä pyri vaikuttamaan niihin, eikä siksi esimerkiksi usein vastaa rukouksiin. Jumala voidaan nähdä kelloseppänä, joka loi kellon ja jätti sen toimimaan omillaan.[12]

Jumalalla ajatellaan kuitenkin olevan hyvä tahto ja hän on antanut ihmisille järkeviä moraaliohjeita ja järjen, jolla päätellä, mikä on eettisesti oikein. Jumalalla voidaan ajatella olevan halu saada ihmiset itse luomaan hyvää maailmaa. Deismissä katsotaan, että eri uskontojen taustalla on samankaltaisia moraaliopetuksia, mutta uskonnot muuten perustuvat enimmäkseen taikauskoon.[13] Niin kutsutussa kristillisessä deismissä, jota edustivat esimerkiksi Yhdysvaltain presidentit John Adams ja Thomas Jefferson, hylätään Raamatun mysteerit, mutta hyväksytään Jeesuksen moraaliopetukset hyvästä ja oikeasta elämästä.[14] Ateismista poiketen deistit siis uskovat Jumalan olemassaoloon, mutta Jumala ei ole yhtä läsnä maailmassa kuin yleensä uskonnoissa ajatellaan.[12]

Ajatus luomisen jälkeen maailmasta vetäytyneestä Jumalasta ei ole deismissä yleispätevä. Väljemmissä tulkinnoissa deismi voi antaa tilaa Jumalan ajoittaiselle pienimuotoiselle puuttumiselle tapahtumiin.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deismin synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deistisen ajattelu huippukausi Englannissa oli noin vuosina 1689–1742, kun mainion vallankumouksen jälkeen uskonnollinen ilmapiiri oli jonkin verran vapautunut.[15]

Deismiä teki tunnetuksi irlantilainen John Toland, joka haastoi John Locken valistusteologisen käsityksen kristillisestä ilmoituksesta. Toland esiintyi Locken oppilaana ja esitti kirjassaan Christianity Not Mysterious (1696) kristinuskosta rationaalisen näkemyksen, jossa ei ollut sijaa järjen ylittävälle ilmoitukselle. Tolandin mukaan Raamatun Jeesuksen oppi oli yksinkertaista ja järkevää moraalia. Kristilliset dogmit ja mysteerit sen sijaan olivat peräisin muista uskonnoista ja myöhempää pappien keksintöä. Tolandin ajatuskulkua täydensi Matthew Tindalin Christianity as Old as the Creation (1730), jossa kristinusko samaistetaan moraaliseen, järjelliseen panteismiin.[16] Tindal vastusti kirkon yhteiskunnallista valtaa: valtiossa ei voi olla kahta erillistä valtajärjestelmää.[17]

Kristilliset kirkot luonnollisesti vastustivat deismiä.[15] Monet kysyivät, miksi deistit eivät julistaudu suoraan ateisteiksi, koska uskon sisällöillä ei ole heille mitään merkitystä.[17] Englannissa vuonna 1689 säädetty laki ei sallinut katolisuutta eikä unitarismia eli kolminaisuusopin vastaisuutta. Tästä syystä monet deistit eivät julkisesti tunnustaneet vakaumustaan.[18][19] Deismin arvostelussa nousi esiin uudenlainen tapa puolustaa kristillistä uskoa henkilökohtaisella kokemuksella, mistä esimerkkinä on metodismin perustaja John Wesley.[17]

Ranska, Saksa ja Yhdysvallat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen ateistikirjailija Paul Thiry d’Holbach hyödynsi deistien teoksista niitä osia, joissa arvosteltiin uskonnollisia käytäntöjä ja instituutioita. Katolinen kirkko poltti niin deistien kuin ateistien teoksia samoilla rovioilla.[15]

Saksassa deismi vaikutti Fredrik Suuren aikana. Moses Mendelssohn sovelsi deismiä juutalaiseen ajatteluun.[15]

Tunnettuja amerikkalaisia deistejä olivat esimerkiksi Thomas Paine, John Adams, Thomas Jefferson ja Benjamin Franklin. Deismi oli erityisen suuressa suosiossa paikallisen älymystön keskuudessa 1700-luvun lopulla.[15] Deismi alkoi saada näkyvyyttä Yhdysvaltain itsenäisyyssodan alettua. Tuolloin esimerkiksi ajatuksiaan jo vuosia hautonut Ethan Allen päätyi julkaisemaan ne teoksessaan Reason: The Only Oracle of Man.[18][19]

Ranskan suuri vallankumous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deistisillä ajatuksilla oli vaikutusta Ranskan suuressa vallankumouksessa 1789–1794. Aluksi Ranskan vallankumous toteutti valistusajattelun ohjelmaa. Kaikki feodaaliset laitokset ja erioikeudet lakkautettiin ja aatelisto lähti joukoittain maanpakoon. Papeista tehtiin valtion virkamiehiä (tarkemmin sanoen ”moraalin” virkailijoita) ja heiltä vaadittiin uskollisuudenvala uudelle hallitukselle.[7]

Toisaalta ateistiset vallankumousjohtajat katsoivat, että kansanjoukot tarvitsisivat jotain palvottavaa. Niinpä he perustivat erityisen ”Järjen palvonnan”, jonka palvontapaikoiksi sisustettiin muutamia suljettuja kirkkoja. Deistisiä ajatuksia edustanut Maximilien Robespierre esitti puheessaan konventissa 7. toukokuuta 1794, että ei ole viisasta ottaa ateismia kansakunnan periaatteeksi. Robespierren mukaan moraalin takaavat ”Korkein olento” ja sielun kuolemattomuus. Robespierren mukaan Korkeimman olennon palvonnasta tulisi tehdä valtionuskonto katolilaisuuden ja Järjen palvonnan tilalle.[7]

Kansanjoukot eivät omaksuneet deismiä, eikä Robespierre saanut merkittävästi seuraajia uudelle uskonnolleen. Napoleonin aikana Korkeimman olennon palvonta hiipui lopullisesti.[7] Napoleon palautti suhteet Roomaan vuonna 1802, ja katolilaisuuden asema vahvistui Ranskassa uudestaan.[20]

Deismi myöhemmin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Humen Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (1779) ja Immanuel Kantin Puhtaan järjen kritiikki (1781) esittivät vaikutusvaltaiset kritiikit pyrkimyksille todistaa Jumalan olemassaolo järjellisesti. 1800-luvulla Charles Darwinin esittämä evoluutioteoria vähensi edelleen luonnon järjestyksen todistuksen kannatusta.[9]

Joitakin 1900-luvulta alkaen syntyneitä filosofisia ja uskonnollisia liikkeitä on luonnehdittu deistisiksi, erityisesti Yhdysvalloissa. Esimerkiksi unitaariuniversalistisissa seurakunnissa on ollut deistijäseniä.[15]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 Gomes, Alan W.: ”Deism”, The Encyclopedia of Christian Civilization. Hoboken, New Jersey: Wiley-Blackwell, 2012. ISBN 978-1-4051-5762-9 (englanniksi)
  2. ↑ Deismi Suomen evankelis-luterilainen kirkko. 2023. Viitattu 18.10.2023.
  3. ↑ Airaksinen, Timo: Deismi ja papillinen vastaisku Vapaa-ajattelijain liitto ry. 16.12.2018. Viitattu 20.10.2023.
  4. 1 2 3 Ruth, Michael: Deism 2024. EBSCO Information Services. Viitattu 3.5.2026. (englanniksi)
  5. ↑ Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 124–125. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8
  6. ↑ Vainio, Janne: Vapaa-ajattelun käsitteestä. Vapaa ajattelija, 2004, nro 2. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.6.2025.
  7. 1 2 3 4 Mark, Harrison W.: Cult of the Supreme Being World History Encyclopedia. Viitattu 18.10.2023. (englanniksi)
  8. ↑ Mossner, Ernest Campbell: Deism. Teoksessa Encyclopedia of Philosophy. Vol. 2, s. 326–336. New York: Collier-MacMillan, 1967. (englanniksi)
  9. 1 2 3 Griffiths, Robert: Deism: Traditional & Contemporary Philosophy Now. 2022. Viitattu 20.10.2023. (englanniksi)
  10. 1 2 Deism - By Branch The Basics of Philosophy. 2023. Viitattu 20.10.2023. (englanniksi)
  11. ↑ Gay, Peter (toim.): Deism. An Anthology. Princeton, 1968. (englanniksi)
  12. 1 2 Deism & the founding fathers Study.com. Viitattu 3.5.2026. (englanniksi)
  13. ↑ Watkins, James A.: Deism-Deists 18.11.2023. Owlcation. Viitattu 30.6.2024. (englanniksi)
  14. ↑ Corbett, Michael & Corbett, Julia Mitchell: Politics and religion in the United States, s. 68. Routledge, 1999. (englanniksi)
  15. 1 2 3 4 5 6 Pailin, David A. ym.: Deism Encyclopædia Britannica. 2023. Viitattu 18.10.2023. (englanniksi)
  16. ↑ Christensen, Torben & Göransson, Sven: Kirkkohistoria 2. Paavin jumalanvaltiosta uskonnonvapauteen, s. 369. (Kyrkohistoria 2. Fran pavens gudsstat till religionsfriheten, 1969.) Suomentanut Leena Piispa. Helsinki: Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-057-4
  17. 1 2 3 Myllykoski, Matti: Deismi ja luonnollinen uskonto. Vartija, 2013, nro 5–6.
  18. 1 2 Staloff, Darren: Deism and the Founding of the United States National Humanities Center. 2008. Viitattu 18.10.2023. (englanniksi)
  19. 1 2 Deism The Episcopal Church. Viitattu 18.10.2023. (englanniksi)
  20. ↑ Concordat of 1801 Encyclopædia Britannica. 2023. Viitattu 18.10.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Deismi&oldid=24057392”