close
Siirry sisältöön

Brexit

Wikipediasta
BERJAYA

Brexit (yhdistelmä engl. sanoista British exit,[1] ’Britannian lähtö’) oli prosessi, joka johti Yhdistyneen kuningaskunnan eroamiseen Euroopan unionista (EU). Brexit sai alkunsa kesäkuussa 2016 pidetystä neuvoa-antavasta EU-kansanäänestyksestä, jossa 51,9 prosenttia äänesti EU:sta eroamisen puolesta. Syitä kannatukseen olivat muiden muassa Britannian suvereniteetti, Euroopan unionin peruspilareihin kuuluva työvoiman vapaa liikkuvuus sekä Euroopan pakolaiskriisi vuonna 2015.

Brexitin aikajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2016

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2017

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 24. tammikuuta: Britannian korkein oikeus päätti hallituksen valitettua High Courtin tuomiosta, että parlamentin on hyväksyttävä artikla 50 käynnistäminen lainsäädännöllä.
  • 26. tammikuuta: Britannian hallitus esitteli parlamentissa 137 sanan pituisen lakialoitteen, jolla valtuutettiin pääministeri käynnistämään artikla 50. Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn kehotti kansanedustajiaan tukemaan lakia.
  • 1. helmikuuta: Alahuone hyväkyy lakialoitteen äänin 498–114.[7]
  • 16. maaliskuuta: Laki sai Elisabet II:n kuninkaallisen hyväksynnän.
  • 29. maaliskuuta: Theresa May ilmoitti kirjeessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille käynnistävänsä artikla 50:n, mikä aloitti kahden vuoden mittaisen prosessin, jonka oli määrä päättyä Britannian eroon EU:sta 29. maaliskuuta 2019.
  • 18. huhtikuuta: Theresa May ilmoitti, että uudet parlamenttivaalit järjestetään 8. kesäkuuta.
  • 8. kesäkuuta: Britanniassa järjestettiin parlamenttivaalit. Vaalien seurauksena parlamentin tulos hung-parlamentti. Konservatiivit olivat edelleen suurin yksittäinen puolue alahuoneessa, mutta menettivät parlamentaarisen enemmistönsä, minkä seurauksena muodostettiin uusi vähemmistöhallitus, jolla on luottamusjärjestely pohjoisirlantilaisen Demokraattisen unionistipuolueen (DUP) kanssa.
  • 19. kesäkuuta: Brexit-neuvottelut Britannian ja EU:n välillä alkoivat.

2018

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 6. heinäkuuta: Britanniassa julkaistaan Britannian ja EU:n tulevasta suhteesta ns. valkoinen paperi, joka tunnettiin nimellä Chequersin suunnitelma.
  • 8. heinäkuuta: Davis erosi Euroopan unionista eroamisasioiden ministerin tehtävästä. Dominic Raab nimitettiin hänen seuraajakseen seuraavana päivänä.
  • 9. heinäkuuta: Boris Johnson erosi ulkoministerin tehtävistä.[8]
  • 21. syyskuuta: EU hylkäsi Britannian Checkersin suunnitelman.
  • 14. marraskuuta: Brexit-erosopimus julkaistiin.
  • 15. marraskuuta: Raab erosi Euroopan unionista eroamisasioiden ministerin tehtävistä. Steve Barclay nimitettiin hänen seuraajakseen seuraavana päivänä.
  • 25. marraskuuta: 27 muuta EU:n jäsenvaltiota hyväksyi erosopimuksen.

2019

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 15. tammikuuta: Ensimmäinen äänestys erosopimuksesta järjestettiin Britannian parlamentin alahuoneessa. Britannian hallituksen esitys kaatui äänin 432–202.[9]
  • 12. maaliskuuta: Toinen äänestys Britannian hallituksen kanssa tehdystä erosopimuksesta hylättiin äänin 391–242. [10]
  • 14. maaliskuuta: Britannian hallituksen esitys artiklan 50 määräajan pidentämisen pyytämiseksi hyväksyttiin alahuoneessa äänin 412–202.
  • 20. maaliskuuta: Theresa May pyysi EU:ta jatkamaan 50 artiklan määräaikaa 30. kesäkuuta 2019 asti.
  • 21. maaliskuuta: Eurooppa-neuvosto ehdotti, että artiklan 50 määräaikaa pidennetään 22. toukokuuta 2019 asti, jos erosopimus hyväksytään 29. maaliskuuta 2019 mennessä, mutta jos ei, niin Britannialla on 12. huhtikuuta 2019 asti aikaa osoittaa etenemistapa neuvotteluissa. Jatkosta sovittiin virallisesti seuraavana päivänä.
  • 29. maaliskuuta: Artiklan 50 -eromenettelyn alkuperäinen määräaika loppui ja samalla alkuperäinen suunniteltu brexitin päivämäärä raukesi. Kolmas äänestys erosopimuksesta järjestettiin sen jälkeen, kun se erotettiin poliittisesta julistuksesta. Britannian hallitus hävisi äänestyksen äänin 344–286.
  • 5. huhtikuuta: Theresa May pyysi toisen kerran EU:ta jatkamaan artiklan 50 määräaikaa 30. kesäkuu 2019 saakka.[11]
  • 10. huhtikuuta: Eurooppa-neuvosto myöntää 50 artiklan eromenettelylle toisen pidennyksen 31. lokakuuta 2019 asti tai erosopimuksen hyväksymiskuukautta seuraavan kuukauden ensimmäiseen päivään sen mukaan, kumpi tulee ensin. Jos Britanniassa ei järjestetä europarlamenttivaaleja toukokuussa 2019 (kuten se myöhemmin tapahtui), Britannia lähtee 1. kesäkuuta 2019 Euroopan unionista.[12]
  • 23. toukokuuta: Britanniassa järjestettiin europarlamenttivaalit, joissa toisaalta Nigel Faragen johtama Brexit-puolue on suurin puolue 29 paikalla, ja toisaalta puolueet, jotka kannattivat uutta kansanäänestystä saivat 37 paikkaa ja yhteensä 55,5 prosenttia äänistä. Brexitiä vastustavista puolueista sai liberaalidemokraatit Vince Cablen johdolla 16 paikkaa. Työväenpuolue sai vain 10 paikkaa. Konservatiivit putosivat neljään paikkaan 8,8 prosentin ääniosuudella, mikä on kaikkien aikojen suurin hallitsevan puolueen tappio koko Britannian laajuisissa vaaleissa.
  • 24. toukokuuta: Theresa May ilmoittaa eroavansa konservatiivipuolueen johtajan tehtävästä 7. kesäkuuta alkaen, koska hän ei saanut brexit-suunnitelmaansa läpi parlamentissa, ja useiden epäluottamusäänestysten vuoksi hänen hallituksensa jatkaa toimitusministeristönä, kunnes konservatiivit valitsevat uuden johdon.[13]
  • 18. heinäkuuta: Alahuoneen jäsenet hyväksyivät 41 äänen enemmistöllä muutoksen Pohjois-Irlantia koskevaan lakiin, joka estää parlamenttityön keskeyttämisen 9. lokakuuta ja 18. joulukuun välisenä aikana, ellei uutta Pohjois-Irlannin hallitusta muodosteta.[14]
  • 24. heinäkuuta: Theresa May erosi virallisesti ja Boris Johnson hyväksyi kuningattaren kutsun muodostaa uusi hallitus ja hänestä tuli Britannian pääministeri, kolmas brexit-kansanäänestyksen jälkeen.[15]
  • 25. heinäkuuta: Britannian parlamentin molemmat kamarit olivat kesätauolla 25. heinäkuuta – 3. syyskuuta.
  • 28. elokuuta: Boris Johnson ilmoitti aikovansa keskeyttää parlamentin toiminnan 9. syyskuuta alkaen, kunnes kuningattaren on puhe valtaistuimelta 14. lokakuuta aloittaa uuden istunnon. Tämä oli kiistanalainen toimenpide Johnsonilta, koska se rajoittaisi parlamentin aikaa hyväksyä lainsäädäntöä ennen 31. lokakuuta asetettua eropäivämäärää.[16] Elisabet II hyväksyi aikataulun valtaneuvoston kokouksessa Balmoralissa.[17]
  • 3. syyskuuta: Esitys hätäkeskusteluksi hyväksyvä laki, joka sulkee pois yksipuolisen sopimuksettoman brexitin pakottaa hallituksen saamaan parlamentin hyväksynnän joko erosopimukselle tai sopimuksettomalle brexitille. Tämä esitys, joka sallii keskustelun seuraavana päivänä, hyväksyttiin äänin 328–301. Esityksen puolesta äänesti 21 konservatiivista kansanedustajaa.
  • 4. syyskuuta: Laki, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen läpäisi toisen käsittelyn äänin 329–300; 22. konservatiivi Caroline Spelman äänesti hallituksen kantaa vastaan. Myöhemmin samana päivänä kansanedustajat hylkäsivät Johnsonin esityksen lokakuun parlamenttivaalien järjestämisestä äänin 298–56, mikä ei saavuttanut tarvittavaa 2/3 enemmistöä lain taakse. Työväenpuolueen kansanedustajat pidättyivät äänestämästä.
  • 9. syyskuuta: Hallitus hävisi jälleen yrityksen aikaisten parlamenttivaalien järjestämisestä. Puhemies John Bercow ilmoittaa aikovansa erota alahuoneen puhemiehen tehtävästä. Parlamentti aloitti 14. lokakuuta 2019 asti kestävän istuntotauon.
  • 24. syyskuuta: Britannian korkein oikeus päätti yksimielisesti, että Boris Johnsonin päätös pyytää kuningatarta keskeyttämään parlamentin istunto oli lainvastainen ja että keskeytys itsessään li näin ollen mitätön.[18]
  • 25. syyskuuta: Parliamentti kokoontui istuntoon uudelleen.
  • 2. lokakuuta: Hallitus julkaisi valkoisen kirjan, jossa hahmoteltiin Irlannin kysymyksen ratkaisemiseksi uutta suunnitelmaa, joka sisälsi sääntelyn yhdenmukaistamisen Irlannin saarella ja säilyttäisi tullirajan Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin välillä.
  • 14. lokakuuta: Parlamentti palaa tauolta. Kuningatar avasi ensimmäisen istunnon.[19]
  • 17. lokakuuta: Yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan komissio sopivat uudesta erosopimuksesta, joka sisälsi uuden Pohjois-Irlannin pöytäkirjan. Eurooppa-neuvosto hyväksyy sopimuksen.[20]
  • 19. lokakuuta: Parlamentti piti ylimääräisen lauantai-istunto, jossa keskusteltiin uudesta erosopimuksesta.[21] Parlamentin jäsenet hyväksyvät ensin äänin 322–306 Oliver Letwinin tekemän muutosesityksen, mikä viivytti sopimuksen käsittelyä, kunnes sen täytäntöönpanoa koskeva lainsäädäntö on hyväksytty.[22] Tämä viivästys aktivoi lain, jossa säädettiin pääministerin velvollisuudesta pyytää Eurooppa-neuvostolta eromenettelyn määräajan jatkamisesta 31. tammikuuta 2020 asti.[23][24]
  • 28. lokakuuta: Eurooppa-neuvosto päätti kolmannen kerran jatkaa Brexit-määräaikaa 31. tammikuuta 2020 asti.[25][26]
  • 29. lokakuuta: Hallitus antaa lakiesityksen vuoden 2019 ennenaikaisista parlamenttivaaleista.[27]
  • 6. marraskuuta: Parlamentti hajotettiin.
  • 12. joulukuuta: Parlamenttivaalit
  • 13. joulukuuta: Konservatiivipuolue sai ylivoimaisen 80 paikan enemmistön parlamentissa. Kuningatar kutsui Boris Johnsonin muodostamaan toisen hallituksensa, jonka aikana Brexit saatetaan päätökseen.[28]
  • 20. joulukuuta: Erosopimus läpäisi toisen käsittelyn alahuoneessa äänin 358–234.[29]

2020

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 22. tammikuuta: Pääministeri Boris Johnsonin ehdottama erosopimus hyväksyttiin sen jälkeen, kun alahuone hylkäsi useat ylähuoneen ehdottamat tarkistukset äänin 342–254. Ylähuoneen jäsenet päättivät myöhemmin olla ehdottamatta muita muutoksia.[30][31]
  • 23. tammikuuta: Erosopimusta koskeva laki saa kuninkaallisen suostumuksen.
  • 24. tammikuuta: Ursula von der Leyen, Charles Michel ja Boris Johnson allekirjoittavat erosopimuksen. Von der Leyen ja Michel allekirjoittivat sopimuksen Europa-rakennuksessa Brysselissä ja lähettivät sitten sopimuksen diplomaattisessa postissa 10 Downing Streetiin Lontooseen, jossa Johnson allekirjoitti sen.[32]
  • 28. tammikuuta: Chris Pincheristä tulee viimeinen Britannian ministeri, joka osallistui EU-kokoukseen Brysselissä, kun hän oli läsnä yleisten asioiden neuvostossa.
  • 29. tammikuuta: Euroopan parlamentti antaa suostumuksensa erosopimuksen tekemiseen äänin 621–49.[33][34] Tämä oli myös viimeinen kerta, kun brittiläiset europarlamentaarikot istuivat Euroopan parlamentissa.[35]
  • 30. tammikuuta: Euroopan unionin neuvosto hyväksyi erosopimuksen.
  • 31. tammikuuta: Yhdistynyt kuningaskunta erosi Euroopan unionista. 31. joulukuuta 2020 asti kestävä siirtymäaika alkoi.[26][36]
  • 3. helmikuuta: Britannian hallitus esitti tavoitteita tulevalle sopimukselle Britannian ja EU:n välille.[37]
  • 18. maaliskuuta: EU julkaisee ehdotusluonnoksensa uudesta kumppanuussopimuksesta Britannian kanssa.[38]
  • 31. joulukuuta: Brexit-siirtymäkausi päättyi.[39]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannian pääministeri David Cameron lupasi tammikuussa 2013, että hän järjestäisi kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä puoluetovereidensa painostuksen alla ja estääkseen Ukipin nousevan kannatuksen.[40] Cameron uskoi myös, että hän pystyisi eroamisella uhkaamalla neuvottelemaan Britannialle paremman aseman Euroopan unionissa. Voitettuaan parlamenttivaalit 2015 Cameron toteutti lupauksensa ja sopi kansanäänestyksen järjestämisestä. Samalla hän neuvotteli Britannialle tiettyjä erityisoikeuksia, joiden toivottiin pitävän maan edelleen EU:n jäsenenä.[41]

Alun perin kansanäänestys oli tarkoitus järjestää 2017, mutta konservatiivien yllättäen voitettua parlamenttivaalit, Cameron päätti aikaistaa äänestystä.[40]

Syitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syitä kansanäänestyksen tulokseen on arvioitu oikeistolaisuuden ja maahanmuuttajien tuoman uhan kautta ja löydetty korrelaatiota eri ryhmienkin kesken.[42] British Social Attitudes (BSA) -kyselytutkimuksen, johon vastasi lähes 3 000 kansalaista, mukaan kansa äänesti Brexitin puolesta, koska kansalaiset pelkäsivät maahanmuuttoa. Brexitin taustalla oli siis laaja maahanmuuttovastainen tunne. Kansa oli huomannut, että maahan oli tullut miljoonia maahanmuuttajia Euroopan unionin vapaan liikkuvuuden turvin. Tulijoiden määrä aiheutti laajaa huolestuneisuutta.[43]

Lord Ashcroft Pollsin 2016 tuottaman kyselytutkimuksen mukaan Britannian eron puolesta äänestäneiden tärkein äänestyskäyttäytymiseen vaikuttanut syy oli periaate Britannian itsemääräämisoikeudesta, eli se, että Britanniaa koskevat päätökset tulee tehdä Britannian itse.[44] Tunteen siitä, että Euroopan unionin toimielimet, etenkin Euroopan komissio, vievät päätöksentekoprosessin yhä kauemmas kansalaisista on arvioitu vaikuttaneen merkittävänä motivaattorina eron puolesta äänestäneiden keskuudessa.[45]

Britannian työväenpuolueen Jeremy Corbynin mukaan Euroopan unioni on liian uusliberalistinen, ja hänen mukaansa Euroopan unionin epäonnistuneet uusliberalistiset poliittiset toimet vaikuttivat Brexitin ilmenemiseen.[46] Corbyn on puhunut ihmisten vapaasta liikkuvuudesta.[47]

Seurauksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brexitillä on myös suoria vaikutuksia Euroopan unionin 7-vuotiseen talousarvioon, sillä Britannia on ollut merkittävä nettomaksaja ja Britannia on kyennyt hillitsemään Euroopan unionin rahoitustarpeita.[48] Siksi pidettiin todennäköisenä, että Euroopan unionille aiheutuisi rahoitusvaje ja rahoitustarpeet tulisivat kasvamaan, kun Britannia ei ole enää hillitsemässä rahoitusvajetta. Brexitin myötä EU:n 7-vuotisesta talousarviosta poistuva rahoitus on yhteensä 75 miljardia euroa seitsemän vuoden ajalta.[49] Helmikuussa 2020 EU:n seitsenvuotisen talousarvion neuvottelut olivatkin vaikeat.[50]

Brexitiin liittyivät neuvottelut kauppasopimuksesta Euroopan unionin kanssa. Neuvottelut viivästyivät ja syksyllä 2020 neuvottelujen arvioitiin yleisesti kariutuvan, minkä seurauksena olisi niin kutsuttu kova eli sopimukseton Brexit. Britanniassa on uskottu, että heidän neuvotteluasemansa kauppaneuvotteluissa olisi vahva, sillä Britannia tuo enemmän tavaraa Euroopan unionista kuin vie sinne,[51] mikä Britannian arvion mukaan tarkoittaa, että Euroopan unionin jäsenmaille oli tärkeämpää varmistaa pääsy Britannian markkinalle kuin Britannialla varmistaa pääsy Euroopan unionin jäsenmaiden markkinoille. Euroopan unionin osuus Britannian viennistä on ollut vain 43 prosenttia (2019).[51] Brexitin kannattajat ovat usein maininneet tukeutuvansa kaupankäyntiin Kanadan, Uuden-Seelannin ja Australian kanssa.[52]

Britannia onnistui solmimaan vapaakauppasopimukset Etelä-Korean[53][54] ja Japanin[55] kanssa ennen EU-siirtymäajan päättymistä.

PricewaterhouseCoopersin raportti arvioi, että brexitin seurauksena maasta voisi lähteä jopa 100 000 rahoitusalan työpaikkaa.[56]

Brexitin seurauksena Euroopan unionin väestö pieneni 13 %.[57]

Brexitin jälkeen Britannialla on itsenäinen maahanmuuttopolitiikka, josta on äänestettyselvennä tammikuussa 2019.[58] Jo vuonna 2016 on puhuttu vaatimuksesta, että maahanmuuttajan täytyy puhua hyvää englantia.[59] Corbyn on sanonut, että Brexitin jälkeen Britannialla on hallittu maahanmuutto, joka on reilu.[47]

Irlannin on arvioitu hyötyvän Britannian EU-erosta: Britanniassa aikaisemmin sijainneet yritykset uudelleensijoittuvat Irlantiin. Näihin kuuluu rahoituspalvelualan yrityksiä.[60] Dublinin satamaa laajennetaan Brexitiä silmällä pitäen.[61] David McWilliamsinselvennä mukaan Irlanti näytti naapurimaahansa verrattuna ihmisten silmissä vakaalta ja siten houkuttelevalta maalta.[62]

Ranskalaisten kalansaaliista lähes 30 prosenttia on tullut Britannian kalastusalueilta. Brexitin myötä ranskalaisten kalastajien elinkeino on vaarassa.[63]

Skotlannin itsenäistymistä on perusteltu muun muassa Brexitillä.[64]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Oxford Living Dictionaries (Brexit) 2019. Oxford University Press. Arkistoitu 13.2.2019. Viitattu 14.2.2019. (englanniksi)
  2. ↑ Steven Erlanger: Britain Votes to Leave E.U.; Cameron Plans to Step Down The New York Times. 24.6.2016. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  3. ↑ David Cameron resigns after UK votes to leave European Union The Guardian. 24.6.2016. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  4. ↑ EU referendum: UK's EU commissioner Lord Hill to resign BBC News. 25.6.2016. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  5. ↑ Brexit court defeat for UK government www.bbc.com. 3.11.2016. BBC. Viitattu 12.8.2023. (englanniksi)
  6. ↑ MPs vote to demand Brexit plan and say article 50 should be triggered by end March – as it happened The Guardian. 7.12.2016. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  7. ↑ Brexit: MPs overwhelmingly back Article 50 bill BBC News. 1.2.2017. Viitattu 21.6.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Boris Johnson resigns as Foreign Secretary 9 July 2018. BBC News. Viitattu 15 October 2021.
  9. ↑ Government loses 'meaningful vote' in the Commons UK Parliament. Viitattu 26.12.2022.
  10. ↑ Government's Brexit deal defeated again in 'meaningful vote' UK Parliament. Viitattu 26.12.2022.
  11. ↑ May asks for Brexit extension to 30 June as Tusk offers up to a year The Guardian. 5.4.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  12. ↑ Brexit: UK and EU agree delay to 31 October BBC News. 10.4.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  13. ↑ By <a href='https://twitter com/robpicheta' target='_blank'>Rob Picheta</a> CNN: Live: Theresa May to resign as UK Prime Minister CNN. 24.5.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  14. ↑ Brexit: MPs back bid to block Parliament suspension BBC News. 18.7.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  15. ↑ Merrit Kennedy: 'The Time Has Come To Act': Boris Johnson Takes The Helm As U.K. Prime Minister NPR. 24.7.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  16. ↑ Boris Johnson's Letter To Lawmakers About His Plans To Shut UK Parliament NDTV.com. Viitattu 26.12.2022.
  17. ↑ Parliament suspension: Queen approves PM's plan BBC News. 28.8.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  18. ↑ Boris Johnson's suspension of parliament unlawful, supreme court rules The Guardian. 24.9.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  19. ↑ Queen's Speech: New laws on crime, health and the environment BBC News. 14.10.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  20. ↑ Jen Kirby: The UK and EU have a new Brexit agreement. But it’s not a done deal yet. Vox. 17.10.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  21. ↑ Brexit: Special sitting for MPs to decide UK's future BBC News. 9.10.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  22. ↑ European Union (Withdrawal) Acts UK Parliament. Viitattu 26.12.2022.
  23. ↑ MPs put brakes on Boris Johnson's Brexit deal with rebel amendment The Guardian. 19.10.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  24. ↑ Brexit: Johnson vows to press on despite defeat over deal delay BBC News. 19.10.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  25. ↑ EU begins planning for trade negotiations after UK agrees to Brexit extension The Guardian. 28.10.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  26. 1 2 Brexit: Johnson agrees to Brexit extension - but urges election BBC News. 28.10.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  27. ↑ UK set for 12 December general election after MPs' vote BBC News. 29.10.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  28. ↑ Election results 2019: Boris Johnson returns to power with big majority BBC News. 12.12.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  29. ↑ Brexit: MPs pass withdrawal agreement bill by 124 majority The Guardian. 20.12.2019. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  30. ↑ Britain's Brexit bill passes final hurdle in Parliament AP NEWS. 22.4.2021. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  31. ↑ Brexit bill passes parliament as Johnson overturns Lords amendments The Guardian. 22.1.2020. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  32. ↑ Brexit: Boris Johnson signs withdrawal agreement in Downing Street BBC News. 24.1.2020. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  33. ↑ Brexit: MEPs approve withdrawal agreement after emotional debate and claims UK will return - as it happened The Guardian. 29.1.2020. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  34. ↑ Nigel Farage 'cut off' as Brexit Party MEPs wave union flags in Brussels Sky News. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  35. ↑ Brexit: Tears and relief as the UK's MEPs bid farewell BBC News. 28.1.2020. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  36. ↑ Brexit: UK leaves the European Union BBC News. 31.1.2020. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  37. ↑ The Future Relationship between the UK and the EU GOV.UK. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  38. ↑ Draft text of the Agreement on the New Partnership with the United Kingdom commission.europa.eu. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  39. ↑ Brexit: New era for UK as it completes separation from European Union BBC News. 31.12.2020. Viitattu 26.12.2022. (englanniksi)
  40. 1 2 O'Reilly, Luke: Brexit timeline: From 2013 referendum promise to 2020 exit Evening Standard. 1.2.2020. Viitattu 10.2.2020. (englanniksi)
  41. ↑ Everything to Know About Britain’s E.U. Referendum Time.com. 22.2.2016. Viitattu 28.5.2016. (englanniksi)
  42. ↑ The Relationship between the Brexit Vote and Individual Predictors of Prejudice: Collective Narcissism, Right Wing Authoritarianism, Social Dominance Orientation frontiersin.org. 27.11.2017. doi:10.3389/fpsyg.2017.02023 Viitattu 28.11.2017. (englanniksi)
  43. ↑ Bulman, May: Brexit: People voted to leave EU because they feared immigration, major survey finds www.independent.co.uk. 28.6.2017. The Independent. (englanniksi)
  44. ↑ How the United Kingdom voted on Thursday... and why – Lord Ashcroft Polls lordashcroftpolls.com. Viitattu 23 July 2016.
  45. ↑ Jennings, Will; Lodge, Martin: Brexit, the tides and Canute: the fracturing politics of the British state. Journal of European Public Policy, 31 May 2018, 26. vsk, nro 5, s. 772–789. doi:10.1080/13501763.2018.1478876 ISSN 1350-1763 S2CID:158839632 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  46. ↑ Jeremy Corbyn: EU's 'failed neoliberal policies' paved way for Brexit vote heraldscotland.com.
  47. 1 2 Free movement of people will end after Brexit, says Corbyn independent.co.uk. 15 May 2017.
  48. ↑ Walker, Andrew: Brexit complicates EU budget plans www.bbc.com. 20.2.2020. BBC. (englanniksi)
  49. ↑ https://www.euronews.com/2020/02/19/eu-budget-a-north-south-divide
  50. ↑ Siebold, Sabine; Abnett, Kate: Feuding EU fails to plug Brexit hole in new budget www.reuters.com. 21.2.2020. Reuters. (englanniksi)
  51. 1 2 https://commonslibrary.parliament.uk/research-briefings/cbp-7851/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  52. ↑ https://www.theguardian.com/commentisfree/2020/sep/09/canzuk-brexiters-imperial-canada-australia-new-zealand-uk-empire
  53. ↑ https://www.bbc.com/news/business-48577667
  54. ↑ https://www.bbc.com/news/business-49430207
  55. ↑ https://www.bbc.com/news/business-54654814
  56. ↑ Toby Clarence-Smith, The Impact of Brexit on the Financial Services Sector, Toptal (englanniksi)
  57. ↑ Subscribe to read ft.com.
  58. ↑ UK parliament votes in favour of post-Brexit immigration bill euronews.com. 28 January 2019.
  59. ↑ CNN, Bryony Jones: Speak English, Brexit campaigners tell would-be migrants edition.cnn.com.
  60. ↑ Subscribe to read ft.com.
  61. ↑ Harrison, Shane: How would a hard Brexit affect Ireland? bbc.com. 15 October 2018.
  62. ↑ McWilliams, David: Subscriber Only: David McWilliams: Brexit is terrible for Ireland? I don’t buy that irishtimes.com.
  63. ↑ Morrow, Amanda: Troubled waters ahead as French fishermen brace for 'no deal' Brexit www.rfi.fr. 18.11.20202. RFI. (englanniksi)
  64. ↑ Scotland's new leader John Swinney: Gender recognition reforms 'cannot be implemented' Sky News. Viitattu 27.7.2025. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Brexit&oldid=24077515”