close
Siirry sisältöön

Saaristo

Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee saariryhmiä. Saaristo-nimisiä henkilöitä on lueteltu sivulla Saaristo (sukunimi).
BERJAYA
Näkymä Airistolta, Turun saaristosta.

Saaristo eli saariryhmä (joskus myös arkipelagi [1]) on useiden saarten muodostama ryhmä tai ketju. Saariryhmä on saarien lukumäärällä mitattuna pienempi kuin saaristo, joka voi olla useiden saariryhmien muodostama kokonaisuus. Saariryhmiä voi esiintyä merissä, järvissä ja joskus joissa tai jokien suistoissakin.[2][1]

Saaristo tai saariryhmä on voinut syntyä esimerkiksi tulivuoritoiminnan, eroosion, sedimentoitumisen tai maankohoamisen seurauksena. Esimerkiksi Havaiji on syntynyt Tyynenmeren mannerlaatan kulkiessa itään niin sanotun kuuman pisteen yli, jolloin paikalle on syntynyt tuliperäisten saarten ketju. Saaristomeri puolestaan on syntynyt jääkauden ja sitä seuranneen maankohoamisen tuloksena. Indonesia muodostaa maailman laajimman saariston, jonka pituus on 5 600 kilometriä ja johon kuuluu noin 17 000 saarta. Eniten saaria ja luotoja maailman saaristoista on kuitenkin Saaristomeressä, noin 40 000.lähde?

Luettelo saaristoista saarten lukumäärän mukaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Saariston nimiSaarten, luotojen, riuttojen, koralliriuttojen ja pienten saarien lukumäärä Maa
Saaristomeri[3]41 000 BERJAYA Suomi
Malaijien saaristo38 000 BERJAYA Indonesia
Kanadan Arktinen saaristo36 563 BERJAYA Kanada
Tukholman saaristo 34 316 BERJAYA Ruotsi
Thirty Thousand Islands30 000 BERJAYA Kanada
Lake of the Woods14 632 BERJAYA Kanada  · BERJAYA Yhdysvallat
Smålandin saaristo 12 740 BERJAYA Ruotsi
Öregrundin saaristo9 722
Östergötlandin saaristo8 888
Filippiinien saaristo7 641 BERJAYA Filippiinit
Merenkurkku6 500 BERJAYA Suomi
Britteinsaaret6 289 BERJAYA Britannia  · BERJAYA Irlanti
Södermanlandin saaristo5 371 BERJAYA Ruotsi
Korean niemimaa3 579 BERJAYA Korea
Bahaman saaristo3 200 BERJAYA Bahama
Japaninsaaristo6 852 BERJAYA Japani
Seton sisämeri3 000 BERJAYA Japani
Iso Valliriutta2 900 (riuttoja) 900 (saaria) BERJAYA Australia
Chilen saaristo43 471 BERJAYA Chile
Halonginlahti1 960 – 2 000 BERJAYA Vietnam
Thousand Islands1 864 BERJAYA Kanada  · BERJAYA Yhdysvallat
Zhoushan1 390 BERJAYA Kiina
Thaimaan saaristo1 430 BERJAYA Thaimaa
Andamaanit ja Nikobaarit ja Lakshadweep 1208 BERJAYA Intia
Kreikan saaristo1 200 – 6 000 BERJAYA Kreikka
Dalmatia1 200 BERJAYA Kroatia
Malediivien saaristo1 192 (korallisaaret) BERJAYA Malediivit
Alexandersaaristo1 100 BERJAYA Yhdysvallat
Länsi-Viron saaristo900 BERJAYA Viro
Italian saaristo800 BERJAYA Italia
Merguisaaret 800 BERJAYA Myanmar
Falklandinsaaret776 BERJAYA Falklandinsaaret
Uuden-Seelannin saaristo600 BERJAYA Uusi-Seelanti
Egeanmeri, Marmaranmeri ja Mustameri500 BERJAYA Turkki
Länsi-Australia, Eteläinen jäämeri ja Recherchensaaristo105 BERJAYA Australia
  1. 1 2 Helminen, Matti & al.: Suomen Luonnon Tietokirja, s. 8–9. Helsinki: Valitut Palat, 1977. ISBN 951-9078-31-2
  2. Antikainen, Janne & Auri, Elina & Rannanpää, Sari & Talvitie, Jere: Saaristo- ja vesistöaluepolitiikat Euroopassa -selvitys. Helsinki: Maa- ja metsätalousministeriö, 2019. ISBN 978-952-453-996-8 Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 2.1.2020. (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Saaristomeri Ainutlaatuinen Saaristomeri. Viitattu 23.2.2024.
Tämä saariin tai saaristoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.