Jeffrey Epstein
| Jeffrey Epstein | |
|---|---|
Epsteinin pidätyskuva vuonna 2006. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. tammikuuta 1953 New York, Yhdysvallat |
| Kuollut | 10. elokuuta 2019 (66 vuotta) MCC New York, New York |
| Kansalaisuus | Yhdysvallat |
| Muut tiedot | |
| Rikokset | seksin ostaminen alaikäiseltä (2008) |
| Syyte | ihmiskauppa (2019) |
| Rangaistus | 13 kuukautta avovankilaa (2008) |
Nimikirjoitus |
|
Jeffrey Edward Epstein (20. tammikuuta 1953 Brooklyn, New York, New York, Yhdysvallat – 10. elokuuta 2019 New York) oli yhdysvaltalainen varainhoitaja ja sijoittaja. Hän keräsi suuren omaisuuden ja sai mainetta lahjoittajana, kunnes nousi julkisuuteen seksuaalirikoksistaan ja niihin spekulaatioissa liitetystä vaikutusvaltaisesta ystäväpiiristään.
Epstein sai vuonna 2008 lievän tuomion alaikäisiin tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Hänet pidätettiin uudelleen vuonna 2019 epäiltynä alaikäisiin kohdistuneesta ihmiskaupasta. Epstein kuoli tutkintavankeudessa. Kuolemansyyntutkija totesi Epsteinin kuolinsyyksi itsemurhan hirttäytymällä.
Epsteinin kuoleman johdosta on Yhdysvalloissa esitetty kysymyksiä ja salaliittoteorioita, sillä Epsteinin ystäväpiiriin ja vieraisiin yksityissaarella kuului paljon rikkaita ja kuuluisia henkilöitä.[1][2]
Nuoruus
Epstein syntyi keskiluokkaiseen juutalaisperheeseen New Yorkin Brooklynissä.[3][4] Hänen vanhempansa olivat pihanhoitaja Seymour Epstein ja kouluavustaja Pauline ”Paula” Epstein (o.s. Stolofsky).[3] Hänellä oli nuorempi veli Mark, josta tuli myöhemmin hänen liikekumppaninsa Manhattanin kiinteistöalalla. Epstein oli nuorena lahjakas matematiikassa ja pianonsoitossa.[5]
Epstein valmistui Brooklynin Lafayette High Schoolista. Hän opiskeli New Yorkin yliopistossa, mutta ei koskaan suorittanut tutkintoa.[3]
Ura

Epstein opetti vuodesta 1974 vuoteen 1976 yksityisessä koulussa fysiikkaa ja matematiikkaa.[6] Opettajan uransa aikana Epstein tuutoroi Bear Stearnsin hallituksen puheenjohtajan Ace Greenbergin poikaa ja tapaili tämän tytärtä. Hän lopetti työnsä opettajana ja aloitti työt Bear Stearnsillä 1976.[7] Epstein aloitti yhtiössä osakevälittäjänä ja nousi lopulta nuoremmaksi osakkaaksi. Hän sai matemaattisen osaamisensa ansiosta paikan yhtiön erityistuotteiden osastolta, jossa hän työskenteli rikkaiden asiakkaiden erittäin monimutkaisten verotuskysymysten parissa.[8]
Epstein lähti Bear Stearnsilta maaliskuussa 1981. Lähdön syistä ja vapaaehtoisuudesta on esitetty erilaisia käsityksiä. Joidenkin tietojen mukaan Epsteinista haluttiin eroon, koska hän oli antanut ansioluettelossaan vääriä tietoja tutkinnoistaan. Viranomaiset olivat myös epäilleet Epsteinia osakkeiden sisäpiirikaupoista ja kutsuneet hänet kuulusteluihin. Epstein menetti lupansa myydä arvopapereita rekisteröitynä välittäjänä.[9]
Bear Stearnsilta lähtönsä jälkeen Epstein perusti vielä samana vuonna rikkaille asiakkaille talousneuvontaa antavan sijoitusyrityksen nimeltä Intercontinental Assets Group. Hän oli yhtiön ainoa työntekijä. Yhtiön toiminnan on kuvattu keskittyneen hankkimaan asiakkailleen takaisin välittäjien ja asianajajien heiltä rikollisesti viemiään rahoja. Epsteinin epäiltiin myös auttavan joitain asiakkaitaan siirtämään kavaltamiaan rahoja suojaan.[10]
1980-luvun puolivälissä Epstein työskenteli kansainvälisten asekauppiaiden Douglas Leesen ja Adnan Khashoggin hyväksi. Epsteinin on epäilty auttaneen heitä kiertämään veroja. Vuonna 1987 Epstein aloitti työt konsulttina Steven Hoffenbergin Towers Financial Corporationissa, joka osti velkoja. Hoffenberg tuomittiin lopulta vankeuteen lukuisista petoksista, mutta Epsteiniä vastaan ei nostettu syytteitä.[11]
Epstein perusti vuonna 1988 J. Epstein & Company -yhtiön.[12] Salamyhkäisen yhtiön ainut todistettu asiakas oli vaatealan yrittäjä, miljardööri Les Wexner.[7]
Epstein tapasi New Yorkissa vuonna 1991 englantilaisen seurapiirijulkkiksen Ghislaine Maxwellin, mediamoguli Robert Maxwellin tyttären. Heistä tuli pariskunta, ja Maxwell alkoi hoitaa Epsteinin käytännön asioita ja avata tälle liikeyhteyksiä.[13] Epstein tulikin tunnetuksi lukuisista kuuluisista ja vaikutusvaltaisista ystävistään, joihin kuuluivat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja liikemies, myöhempi presidentti Donald Trump.[7] Jotkut Maxwellin ystävät ovat tosin väittäneet, että Maxwellin ja Epsteinin suhde vaikutti platoniselta ja enemmän kumppanuudelta kuin rakkaussuhteelta eikä Maxwell edes ollut kiinnostunut miehistä.[14]
Epstein sai paljon julkista tunnustusta Jeffrey Epstein VI Foundationin ansiosta. Vuonna 2003 säätiö lahjoitti 30 miljoonaa dollaria Harvardin yliopistolle.[7] Epstein rahoitti myös monia yksittäisiä, usein epätavallisia tieteellisiä tutkimushankkeita. Hän järjesti kodeissaan yhteistapaamisia maailman tunnetuimpien tutkijoiden kanssa. Hän puhui tutkijaystävilleen näkemyksistään eugeniikasta ja geenimuuntelusta sekä suunnitteli oman geeniperimänsä levittämistä New Mexicon Zorro Ranchille perustettavan keinosiemennys- ja synnytyslaitoksen kautta.[15]
Omaisuus

Epsteinin liiketoimien yksityiskohtia ja hänen suuren omaisuutensa alkuperää ei tiedetä. Joidenkin tietojen mukaan Epstein keräsi omaisuutensa laskuttamalla suuria palkkioita rikkaiden asiakkaidensa verovälttelyn suunnittelusta. Tällainen liiketoiminta oli hyvin tuottavaa 1980-luvulla, jolloin rikkaiden veroprosentti saattoi olla esimerkiksi 50.[16] Vuonna 2019 syyttäjä arvioi Epsteinin omaisuuden arvoksi yli 500 miljoonaa dollaria ja vuosituloiksi 10 miljoonaa dollaria.[17]
Jo vuonna 1996 Epstein omisti Manhattanin suurimmaksi yksityiskodiksi sanotun asunnon. Hänellä oli kartano myös Palm Beachissa Floridassa, ja myöhemmin hän osti koteja ympäri maailmaa. Vuonna 1998 Epstein osti Yhdysvaltain Neitsytsaarilta Little Saint Jamesin saaren ja vuonna 2016 Great Saint Jamesin saaren.[7]
Epsteinin lentolaivastoon kuului Boeing 727-200 -matkustajalentokone, Gulfstream-liikelentokone sekä pienempiä koneita ja helikopteripalveluja. Lentokenttämekaanikot ja lehdistö kutsuivat Epsteinin Boeingia nimellä ”Lolita Express”, koska Epstein kuljetti siinä nuoria tyttöjä.[18]
Rikokset ja oikeudenkäynnit
Palm Beachin viranomaiset alkoivat tutkia Epsteiniä saatuaan maaliskuussa 2005 nimettömän puhelinsoiton naiselta, joka kertoi 14-vuotiaan tytärpuolensa sanoneen ystävilleen, että hän oli saanut rikkaalta keski-ikäiseltä ”Jeffiltä” rahaa seksistä.[19][7]

Poliisin tutkimuksissa ilmeni, että Epsteinin kotona Palm Beachissa oli vieraillut vuosikausien ajan teini-ikäisiä tyttöjä. Eräs Epsteinille tyttöjä välittänyt nuori nainen kertoi poliisikuulustelussa, että Epstein maksoi 14–20-vuotiaille tytöille aluksi vähintään 200 dollaria tunnin pituisesta hieronnasta. Tyttö sai enemmän, jos hän hieroi Epsteinia alastomana, ja vielä enemmän, jos hän antoi Epsteinin kosketella itseään tai suostui seksiin. Tyttö saattoi lisäksi ansaita 200 dollaria joka kerta, kun hän toi uuden tytön Epsteinin luokse. Kertomusten mukaan Epstein varmisti, että jokainen tyttö tiesi jo tullessaan, mitä tältä odotetaan. Usein Epstein vain masturboi hieromapöydällä, mutta hän pyrki aina suostuttelemaan tyttöä antamaan hänen mennä pidemmälle. Joskus Epstein halusi tytön harrastavan seksiä Epsteinin nuoren naispuolisen apulaisen kanssa. Jotkin Epsteinin kuvatut teot vaikuttivat tutkijoista raiskauksilta.[20] Tiettävästi Epsteinille oli työskennellyt yli 250 hierojaa.[21]
Epstein solmi vuonna 2008 sopimuksen syyttäjä Alexander Acostan kanssa ilman, että uhrit olisivat tietäneet siitä. Acosta myönsi Epsteinille suojan liittovaltion syytteeseenpanolta. Epstein myönsi syyllisyytensä seksin ostamiseen ja seksin ostamiseen alaikäiseltä. Hän sai 13 kuukauden vankeustuomion, jonka aikana hän sai poistua vankilasta kuutena päivänä viikossa työhön toimistolleen.[7]
Epsteinista tuli vapautumisensa jälkeen korkeimman tason rekisteröity seksuaalirikollinen. Hänen liikkumistaan ja internetin käyttöään rajoitettiin, ja hän joutui ilmoittautumaan viranomaisille säännöllisesti.[22]
Epsteinin uhrit alkoivat nostaa Epsteinia vastaan siviilikanteita vuodesta 2008 alkaen, ja oikeudenkäynnit veivät suuren osan Epsteinin ajasta seuraavien kymmenen vuoden aikana. Hänen tiedetään sovitelleen ainakin 39 siviilikannetta yhteensä yli 20 miljoonalla dollarilla. Samalla Epstein edelleen tapaili nuoria naisia, joista moni oli nyt kotoisin entisen Neuvostoliiton maista.[23]
Media alkoi uutisoida Epsteinin ja entisen prinssi Andrew'n yhteyksistä ja väitetystä alaikäisten tyttöjen, kuten Virginia Giuffren, hyväksikäytöstä. Kohujen seurauksena Andrew menetti maineensa.[24]
Miami Heraldin loppuvuonna 2018 julkaisema paljastusjuttu nosti Epsteinin vanhan oikeudenkäynnin ja epäilyttävän lievän tuomion maanlaajuiseksi skandaaliksi. Kongressin republikaani- ja demokraattiedustajat vaativat tuomion uudelleenarviointia, ja vaatimusten seurauksena oikeusministeriö avasi jutun tutkinnan uudelleen helmikuussa 2019.[25] Alexander Acosta oli noussut Donald Trumpin ensimmäisen hallituksen ministeriksi mutta joutui eroamaan skandaalin seurauksena.[1]
Pidätys
Epstein pidätettiin 6. heinäkuuta 2019 Teterboron lentokentällä New Jerseyssä, jonne hän oli lentänyt yksityiskoneellaan Pariisista. Epstein vietiin tutkintavankeuteen Manhattanille Metropolitan Correctional Centeriin.[26] Yhdysvaltain liittovaltion syyttäjät nostivat häntä vastaan syytteen ihmiskaupasta, josta enimmäisrangaistus oli 45 vuotta. Epsteinia syytettiin 2000-luvun alussa tapahtuneesta alaikäisten tyttöjen houkuttelemisesta seksiin New Yorkissa ja Palm Beachissa. Epstein kiisti syytteet. Hän väitti seksin olleen suostumuksellista ja kiisti tienneensä kenenkään olleen alaikäinen. Vuonna 2020 Epsteinin jo kuoltua väitettiin, että hän oli tuonut jopa 11-vuotiaita tyttöjä hyväksikäytettäväksi seksirinkiinsä yksityissaarillaan.[27]
Syytteen lukemistilaisuudessa Epsteinin asianajajat kutsuivat syytöksiä vanhoiksi ja vetosivat siihen, että Epsteinia ei voi syyttää samoista rikoksista toista kertaa.[28] 31. heinäkuuta tuomari määräsi Epsteinin oikeudenkäynnin päivämääräksi alustavasti 8. kesäkuuta 2020.[29]
Kuolema ja teoriat henkirikoksesta
Epstein löydettiin 23. heinäkuuta 2019 sellinsä lattialta lakanasta tehty kaistale kaulansa ympärillä. Epstein itse kielsi yrittäneensä itsemurhaa ja sanoi sellitoverinsa, entisen poliisin, hyökänneen päälleen. Sellitoveri kielsi syytöksen.[30] Epstein siirrettiin toiseen selliin. Päivä ennen Epsteinin kuolemaa 10. elokuuta 2019 hänen uusi sellitoverinsa siirrettiin pois. Vanginvartijat, joiden olisi pitänyt tarkistaa vangit puolen tunnin välein, eivät tehneet yöllä tarkistuskierroksiaan, vaan nukkuivat tai selasivat internetiä. He kävivät Epsteinin luona vasta kello 6.30 aamulla. Toisen vartijoista kuultiin sanovan ”Hengitä, Epstein, hengitä”. Vartijat yrittivät elvyttää Epsteiniä ja hänet vietiin sairaalaan, mutta oli liian myöhäistä.[31] Epsteinin sellin ovea seurannut valvontakamera oli samana yönä epäkunnossa.[30]
Kuolemansyyntutkija totesi Epsteinin tehneen itsemurhan hirttäytymällä.[30] Oikeuslääkäri Michael Baden, joka seurasi ruumiinavausta Epsteinin veljen puolesta[30], tyrmäsi virallisen näkemyksen itsemurhasta. Hän epäili sen sijaan kuristamalla tehtyä henkirikosta. Badenin mukaan ruumiissa oli epätavallisia murtumia kurkunpäässä ja kieliluussa. Lisäksi Epsteinin silmiin oli vuotanut verta, jota ei yleensä ilmene itsemurhan tehneillä ihmisillä.[32][33][34] Jotkut tiedotusvälineiden haastattelemat asiantuntijat totesivat tähän, että kyseinen murtuma syntyy usein hirttäytymisessä.[35]
Viranomaiset vahvistivat heinäkuussa 2025 Epsteinin kuolinsyyksi itsemurhan.[36]
Epstein allekirjoitti testamenttinsa kaksi päivää ennen kuolemaansa. Hän siirsi 577 miljoonan dollarin omaisuutensa perustamaansa trustiin.[37]
Kuoleman jälkeen


Epsteinia oli avustanut alaikäisten tyttöjen houkuttelussa joukko nuoria naisia. Neljälle heistä oli annettu syytesuoja vuoden 2008 sopimuksen yhteydessä. Piiloon mennyttä Ghislaine Maxwellia sen sijaan ryhdyttiin etsimään.[38] Moni Epsteinin uhreista väitti Maxwellin paitsi avustaneen Epsteinia myös osallistuneen itse hyväksikäyttöihin.[39] Ghislaine Maxwell tuomittiin vuonna 2022 vankeuteen 20 vuodeksi Epsteinin avustamisesta alaikäisten tyttöjen hyväksikäyttöringin pyörittämisessä.[40] Myös Epsteinin lähipiiriin kuulunut ranskalainen mallitoimiston johtaja Jean-Luc Brunel pidätettiin vuonna 2020 tapaukseen liittyneistä rikoksista. Hän kuoli ennen oikeudenkäyntiä.[41]
Epsteinin väitettyyn seksirinkiin osallistuneiden kuuluisien miesten nimiä ei ole tullut julkisuuteen.[27] Ghislaine Maxwellin oikeudenkäynnin yhteydessä julkaistuissa asiakirjoissa luetellaan Epsteinin tuttavien nimiä, kuten prinssi Andrew sekä presidentit Bill Clinton ja Donald Trump. Jälkimmäisiä ei kuitenkaan syytetä asiakirjoissa rikoksista.[42]
Vuonna 2025 ilmestyi postuumisti Epsteinin uhrin, itsemurhan tehneen Virginia Giuffren muistelmakirja. Hän kertoo siinä muun muassa kokemuksistaan prinssi Andrew’n kanssa, mutta ei paljasta uusia nimiä.[43]
Vuonna 2025 Yhdysvaltain viranomaisten muistio kertoi, että Epsteinin väitetysti ylläpitämästä asiakaslistasta tai hänen harjoittamastaan kiristyksestä ei ole löytynyt todisteita.[44] Moni yhdysvaltalainen uskoo kuitenkin edelleen asiakaslistan olemassaoloon ja vaatii sen julkaisemista, kuten Trumpin hallinto oli aiemmin luvannut.[45]
Yhdysvaltain oikeusministeriön hallussa on tiettävästi noin 100 000 sivun verran Epstein-asiakirjoja. Kaikkia niitä ei ole julkaistu.[46] Vuonna 2025 julkaistuista asiakirjoista ilmeni, että Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI sai ilmoituksen Epsteinin kiinnostuksesta lapsipornografiaan jo vuonna 1996.[21] Julkaistun kirjeenvaihdon mukaan Epstein uskoi, että Donald Trump ”tiesi tytöistä”, koska Trump oli pyytänyt Maxwellia ”lopettamaan”.[47] Julkaistujen dokumenttien joukossa on lukuisia valokuvia Epsteinistä julkisuuden henkilöiden kanssa.[21]
Lähteet
- Levine, Barry: The Spider. Inside the Tangled Web of Jeffrey Epstein and Ghislaine Maxwell. New York: Crown, 2020. ISBN 978-0-593-23719-9 (englanniksi)
- Patterson, James & Connolly, John & Malloy, Tim: Filthy Rich. A Powerful Billionaire, the Sex Scandal that Undid Him, and All the Justice that Money Can Buy. New York: Little, Brown and Company, 2016. ISBN 978-0-316-36245-0 (englanniksi)
Viitteet
- 1 2 Nurminen, Jussi & Uosukainen, Saana: Yhdysvaltalaismedia: Seksuaalirikoksista syytetty miljardööri Epstein on tehnyt itsemurhan Yle uutiset. 10.10.2019. Viitattu 10.10.2019.
- ↑ Leppänen, Mikko: Seksuaalirikoksista syytetyn liikemies Epsteinin kuolema herättää kysymyksiä Yle uutiset. 11.8.2019. Viitattu 11.8.2019.
- 1 2 3 Jeffrey Epstein: Registered Sex Offender with Famous Friends Biography. 28.6.2023. Viitattu 4.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Baltz, Holly: Jeffrey Epstein’s remains laid to rest in Palm Beach County. What are the family ties? The Palm Beach Post. 25.8.2023. Viitattu 4.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Patterson 2016, luku 20.
- ↑ Martin, Roland: Jeffrey Epstein Encyclopaedia Britannica. Viitattu 20.10.2025. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 Cranley, Ellen & Goggin, Benjamin: The life of Jeffrey Epstein, the convicted sex offender and well-connected financier who died in jail awaiting sex trafficking charges Business Insider. 5.1.2024. Viitattu 18.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Patterson 2016, luku 22.
- ↑ Levine 2020, luku ”3. Money Never Sleeps.”
- ↑ Levine 2020, luku ”4. The ”Cosmo” Guy.”
- ↑ Levine 2020, luku ”5. Dirty Deeds, Dirty Money.”
- ↑ Lightner, Barb: Jeffrey Epstein EBSCO. 2024. EBSCO Information Services. Viitattu 21.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Patterson 2016, luku 29.
- ↑ Levine 2020, luku ”8. Power Couple.”
- ↑ Levine 2020, luku ”18. Weird Science.”
- ↑ Patterson 2016, luku 26.
- ↑ Voris, Bob Van & Robinson, Matt & Hurtado, Patricia: Epstein Is Worth $500 Million and Is Flight Risk, U.S. Says (tilaajille) Bloomberg. 12.7.2019. Viitattu 18.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Levine 2020, luku ”13. 24-Karat Prison.”
- ↑ Levine 2020, luku ”19. Royal Palm High.”
- ↑ Patterson 2016, luku 14, 17.
- 1 2 3 Paananen, Tanja & Naski, Meri: Osa Epstein-asiakirjoista julki – BBC: Epsteinin väitetään esitelleen Trumpille 14-vuotiaan tytön 1990-luvulla (STT–Yle) Yle uutiset. 20.12.2025. Viitattu 20.12.2025.
- ↑ Patterson 2016, luku 56.
- ↑ Levine 2020, luku ”27. Underground News.”
- ↑ Patterson 2016, luku 62–63.
- ↑ Levine 2020, luku ”28. Midnight in Paris.”
- ↑ Levine 2020, luku ”29. The Sting.”
- 1 2 North, Anna & Coaston, Jane & Prokop, Andrew: The life and death of sex offender Jeffrey Epstein, explained Vox. 16.1.2020. Viitattu 18.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Levine 2020, luku ”30. Favor Bank.”
- ↑ Levine 2020, luku ”32. Last Rites.”
- 1 2 3 4 60 Minutes investigates the death of Jeffrey Epstein 5.1.2020. CBS News. Viitattu 13.12.2025. (englanniksi)
- ↑ 60 Minutes investigates the death of Jeffrey Epstein CBS News. 5.1.2020. Viitattu 6.4.2022. (englanniksi)
- ↑ Peräsalo, Laura: Oikeuslääkäri: Jeffrey Epstein ei tappanut itseään, hänet kuristettiin Iltalehti. 31.10.2019. Viitattu 1.11.2019.
- ↑ Leon, Melissa: Jeffrey Epstein’s autopsy more consistent with homicidal strangulation than suicide, Dr. Michael Baden reveals Fox News. 30.10.2019. Viitattu 1.11.2019. (englanniksi)
- ↑ Paybarah, Azi: Epstein’s Autopsy ’Points to Homicide,’ Pathologist Hired by Brother Claims (tilaajille) The New York Times. 30.10.2019, päivitetty 31.10.2019. Viitattu 1.11.2019. (englanniksi)
- ↑ Sisak, Michael R. ym.: Medical examiner rules Epstein death a suicide by hanging 17.8.2019. AP. Viitattu 1.11.2025. (englanniksi)
- ↑ Tapiola, Paula: Viranomaiset: Epstein kuoli itsemurhaan Yle uutiset. 7.7.2025. Viitattu 7.7.2025.
- ↑ DeGregory, Priscilla & Sheehy, Kate: Jeffrey Epstein signed will just two days before suicide New York Post. 20.8.2019. Viitattu 18.7.2025. (englanniksi)
- ↑ Levine 2020, luku ”36. Cheating Justice.”
- ↑ Levine 2020, luku ”37. ”Tuckedaway”.”
- ↑ Jeffrey Epsteiniä auttanut seurapiirijulkkis Ghislaine Maxwell sai 20 vuotta vankeutta seksuaalirikoksista (STT–Yle) Yle uutiset. 29.6.2022. Viitattu 18.7.2025.
- ↑ Leppänen, Mikko & Uosukainen, Saana: Epsteinin lähipiiriin kuulunut mallipomo kuoli vankilassa Ranskassa Yle uutiset. 20.2.2022. Viitattu 29.7.2024.
- ↑ Töyrylä, Katriina & Kokkonen, Yrjö: Seksuaalirikoksista epäillyn Jeffrey Epsteinin tuttavien nimiä julkaistiin – sadan nimen joukossa myös Clinton ja Trump Yle uutiset. 4.1.2024. Viitattu 18.7.2025.
- ↑ Kapoor, Akshata: Five things to know from Virginia Giuffre’s memoir 22.10.2025. RNZ. Viitattu 20.12.2025. (englanniksi)
- ↑ Trump kannattajilleen: Luopukaa liikemies Jeffrey Epsteiniin liittyvistä teorioista (STT-AFP) Yle uutiset. 13.7.2025. Viitattu 18.7.2025.
- ↑ Eromäki, Veikko: Trumpin vakavin haaste ilmestyi haudan takaa: Epstein-tapaus sai presidentin hyökkäämään kannattajiaan vastaan Yle uutiset. 18.7.2025. Viitattu 20.7.2025.
- ↑ Rajamäki, Tiina: Epstein-asiakirjojen pahis vaihtelee julkaisijan mukaan – tästä vyyhdissä on kyse Helsingin Sanomat. 20.12.2025. Viitattu 20.12.2025.
- ↑ Quinn, Melissa & Hubbard, Kaia: Jeffrey Epstein said Trump ”knew about the girls” in 2019 email to author Michael Wolff, House Democrats allege CBS News. 13.11.2025. Viitattu 20.12.2025. (englanniksi)
