Ateismi

Ateismi eli jumalattomuus tarkoittaa yleisesti uskon puutetta jumalien olemassaoloon. Kapeammassa merkityksessä ateismi on käsitys, jonka mukaan jumalia ei ole. Ateismin vastakohta on jumalausko eli teismi. Ateistien mukaan jumalien olemassaolosta ei ole näyttöä.

Ateistisiksi voidaan kutsua sellaisia todellisuuskäsityksiä, joihin ei sisälly uskontojen oppeja jumalista. Ateismin keskeinen perustelu on, että tiede ei tarvitse jumalia selityksissään. Monet ateistit katsovat, että ateismi on yksinkertaisempi käsitys kuin jumalien olettaminen. Ateistisen kritiikin mukaan perinteinen teismi on ristiriidassa logiikan ja kokemusperäisen tiedon kanssa. Vuonna 2020 tehdyssä englanninkielisten maiden filosofeja koskeneessa kyselyssä 67 prosenttia vastanneista ilmoitti kannakseen ateismin.

Ateismin historia ulottuu antiikkiin, jossa esiintyi naturalistista eli luontoon perustuvaa ajattelua. Naturalismi ei oleta aineellisen todellisuuden ulkopuolisia jumalia tai muuta yliluonnollista. Ateismi alkoi yleistyä länsimaissa valistuksen ajalta lähtien. Laajaa kannatusta ateismi sai 1900-luvulla, kun ajatuksenvapaus vahvistui. Ateistijärjestöt ovat puolustaneet tieteellistä maailmankuvaa, etiikan itsenäisyyttä sekä uskonnon ja valtion eroa.

Ateismi on yleistä länsimaissa ja Itä-Aasiassa. Ateisteja on arviolta yli 500 miljoonaa eli ainakin kuusi prosenttia maailman väestöstä. Vuoden 2022 maailmanlaajuisessa kyselyssä 16 prosenttia vastaajista ei uskonut jumalan olemassaoloon, ja 10 prosenttia ilmoitti olevansa ateisteja. Suomessa on kyselyjen mukaan yli miljoona ateistia. Vuoden 2024 kyselyssä 27 prosenttia suomalaisista ei uskonut jumalan olemassaoloon, ja 22 prosenttia määritteli itsensä ateistiksi.

Ateismin määritelmä

Pääartikkeli: Ateismin määritelmä

Negatiivinen ja positiivinen ateismi

Sana ateismi tulee kreikan sanasta atheos, jossa etuliite a- tarkoittaa ’ei’ tai ’ilman’ ja theos ’jumala’. Ateismi voidaan määritellä kahdella tavalla. Ateismi on joko tiedollinen asenne, jossa henkilö ei usko jumaliin, tai olemassaoloa koskeva väite, jonka mukaan todellisuuteen ei kuulu jumalia.

Tiedollisena asenteena ateismi on kognitiivinen tila, jossa henkilö tai ryhmä ei usko jumaliin. Toisessa määritelmässä ateismi on väite, joka koskee sitä, sisältyykö todellisuuteen jumalia vai ei. Olemassaoloa koskevana käsityksenä ateismi on väitelause ”jumalia ei ole olemassa”. Ateismi ja sen vastakohta teismi ovat tällöin ainoat loogisesti mahdolliset kannat: jumalia joko on olemassa tai ei ole.

Ateismin käsite liittyy ontologiaan eli todellisuuden filosofiaan. Ateistin asenne liittyy tietoteoriaan eli tiedon filosofiaan. Tietoteoreettisesti ateistit voidaan jakaa negatiivisiin ateisteihin, joilta puuttuu usko jumalien olemassaoloon, ja positiivisiin ateisteihin, joiden mukaan on riittävät perusteet katsoa, että jumalat eivät ole todellisia olentoja. Koska positiivinen ateisti ei usko jumaliin, hän on samalla myös negatiivinen ateisti.

Ateistit ovat usein esittäneet, että olemassaoloväitteen esittäjällä on todistustaakka. Negatiivisten ateistien mukaan jumalien olemassaolon puolesta ei ole esitetty päteviä todisteita. Negatiivinen kanta, esimerkiksi ’en usko’, on yksinkertaisempi, koska se ei sisällä olemassaoloväitettä. Siksi monet ateistit katsovat, että ateismi on lähtökohta ja että todistustaakka on jumalia olettavalla. Negatiivinen ateismi ei välttämättä ole tietoinen käsitys. Ateisti voi olla myös henkilö, joka suhtautuu jumalauskoon välinpitämättömästi.

Tiedolliset käsitykset voidaan esittää asteikkona seuraavasti:

Käsitys jumalien olemassaolosta	Nimitys
1. Vahvoja todisteita puolesta	Teisti
2. Vahvoja todisteita puolesta, joitakin todisteita vastaan	Teisti / agnostinen teisti
3. Todisteita puolesta ja vastaan yhtä paljon	Agnostikko
4. Joitakin todisteita puolesta	Agnostikko
5. Ei todisteita puolesta	Ateisti / negatiivinen ateisti
6. Ei todisteita puolesta, vahvoja todisteita vastaan	Ateisti / positiivinen ateisti

Filosofi Michael Martin arvioi teoksessaan Atheism. A Philosophical Justification (1990) perusteluja jumalien olemassaololle. Hän pitää niitä kestämättöminä. Martin katsoo osoittaneensa, että negatiivinen ateismi on pätevä, eli jumalauskolla ei ole tukenaan näyttöä. Martinin mukaan positiivinen ateismi ei vaadi täydellistä tietoa. Ateismissa esitetään vain, että perustelut sille, että jumalat eivät kuulu todellisuuteen, ovat vahvemmat kuin perustelut sille, että jumalat olisivat osa todellisuutta. Martinin mukaan positiivinen ateismi on tietoteoreettinen kanta, jonka mukaan todisteet jumalien olemassaoloa vastaan ovat riittävät sille, että on oikeutettua olla uskomatta jumaliin.

Ateismi ja tieteellinen menetelmä

Tieteen periaatetta, jonka mukaan tapahtumia tutkittaessa ja selitettäessä ei oleteta yliluonnollisia vaikuttajia, on kutsuttu menetelmälliseksi ateismiksi. Vastaava periaate on naturalismi (latinan natura ’luonto’). Naturalismin mukaan tiede on paras käytettävissä oleva väline todellisuuden tutkimiseen. Tiede on johdonmukaista tutkimusta, joka käyttää koeteltuja menetelmiä ja selittää ilmiöt luonnollisin syin.

Tieteelliseksi ateismiksi on kutsuttu näkemystä, jonka mukaan tieteellinen tieto voi osoittaa, ettei jumalia ole. Monien filosofien mukaan esimerkiksi väitteet kaikkivoivasta jumalolennosta johtavat käsitteellisiin ja loogisiin ristiriitoihin, joten heidän mukaansa on hyviä perusteita katsoa, että tällainen olio ei ole todellinen. Tieteellisessä ateismissa teismin katsotaan olevan ristiriidassa tieteellisten teorioiden eli selitysjärjestelmien kanssa. Näkemyksen mukaan uskomukset jumalolennoista osoittautuvat tarpeettomiksi, koska tiede on tarjonnut parempia selityksiä.

Monet ateistifilosofit ovat sanoneet, että useimmat ihmiset voivat tieteellisiin perusteluihin nojaten hyväksyä esimerkiksi väitteen, että keijukaisia ei ole olemassa. Esimerkiksi filosofi Ilkka Niiniluodon mukaan tieteellisen ateismin väite on loogiselta muodoltaan samanlainen kuin useimmat tieteelliset väitteet. Ateismi on siten hänen mukaansa tiedollisesti samassa asemassa kuin luonnontieteelliset lait ja yleistykset. Kokemustieteessä mikään käsitys ei ole ehdottoman varma. Kokemustieteessä mikään käsitys ei ole ehdottoman varma.

Ateismia on kuvattu uskon puutteeksi, joka johtuu näytön puuttumisesta. Ilkka Niiniluodon mukaan ateismi tarkoittaa tällöin nojautumista tieteelliseen menetelmään tiedonhankinnassa. Jos jumalauskolle ei ole esitetty riittäviä perusteita, filosofin mukaan voidaan esittää, että rationaalisen eli järkiperäisen henkilön ei tulisi pitää teismiä totena. Niiniluodon mukaan teismin väite todellisuudesta on ei-tieteellinen eli sillä ei ole tieteellisen maailmankatsomuksen kannalta perusteita. Tämän näkemyksen mukaan jumalausko olisi siten heikosti perusteltu tai tietoisesti järkiperustelut hylkäävä.

Ateismi ja muut käsitykset

Ateisti on henkilö, joka ei usko jumalien olemassaoloon. Ateismi sulkee pois jumalauskon, mutta ei määritä muita näkemyksiä. Ateismi ja tieteellinen naturalismi saatetaan rinnastaa, sillä molemmista puuttuu oletus jumalista. Vastaavasti saatetaan esittää, että tieteellinen maailmankatsomus on esimerkki ateistisesta maailmankatsomuksesta.

Naturalismin mukaan on olemassa vain luonnollinen todellisuus ja yliluonnollista ei ole. Monet filosofit katsovat, että todellisuus koostuu luonnosta, ja että tieteellistä menetelmää tulisi soveltaa kaikkiin todellisuuden osa-alueisiin. Ateisti ei kuitenkaan välttämättä ole naturalisti.

Ateismi ei määritä suhtautumista uskontoon kielteiseksi tai myönteiseksi. Ateismi ja uskontokritiikki eivät ole sama asia, sillä uskontojen käsityksiä ja käytäntöjä voidaan arvostella myös teistiseltä pohjalta. Uskonnottomuus viittaa yleensä uskontokuntaan kuulumattomuuteen ja itsen määrittelyyn ei-uskonnolliseksi. Uskonto on jumalauskoa laajempi ilmiö, johon liittyy esimerkiksi rituaaleja eli juhlallisia toimituksia. Muun muassa buddhalaisuuden joitakin suuntauksia on luonnehdittu ateistisiksi sanan heikossa merkityksessä. Ei-teistisissä uskonnoissa ei esiinny käsitystä luojajumalasta, joka on yksijumalaisten uskontojen keskeinen oppi.

Sana sekulaari (latinan saeculum ’maallinen’) viittaa uskonnon poissaoloon sekä uskonnon ja uskonnollisen vastakohtaan. Sekulaari eli tunnustukseton valtio tarkoittaa uskontoon sitoutumatonta valtiota.

Ateismi ja tieto

Ateismi-nimitys

Biologi ja tieteen yleistajuistaja Richard Dawkins on tunnettu ateisti.

Filosofi Julian Baggini on kuvannut ateismin luonnetta seuraavasti. Tavallisesti henkilöitä, jotka eivät usko jonkin olennon olemassaoloon, ei kutsuta erityisellä nimityksellä. Heidän käsitystään kutsutaan normaaliksi. Oletetaan, että johonkin taruolentoon uskovien määrä alkaa kasvaa. Heitä aletaan pian kutsua erityisellä nimellä, teisteiksi eli jumaliin uskoviksi. Kun teistejä alkaa olla paljon, heidän uskomustaan aletaan pitää normaalina, vaikka jumalien olemassaolosta ei ole näyttöä. Niitä, jotka eivät ole teistejä, aletaan kutsua ei-teisteiksi eli ateisteiksi. Jokaisella on käsitys todellisuudesta. Teistit katsovat, että todellisuuteen kuuluu myös jumalia. Jos jumalauskoa ei olisi koskaan ollut, olisi silti olemassa ihmisiä, jotka eivät usko jumaliin, mutta heitä ei kutsuttaisi ateisteiksi. Bagginin mukaan ateistien maailmankuva ei ole riippuvainen jumalauskosta.

Monien ateistien mukaan nimitystä ’ateisti’ ei välttämättä tarvita lainkaan. He huomauttavat, että esimerkiksi nimitystä ’ei-ufouskoinen’ ei käytetä henkilöistä, jotka edustavat tieteellistä näkemystä. Ateistit ovat sanoneet, että ihminen syntyy ei-teistinä, vailla jumalauskoa. Monien ateistien mielestä todistustaakka on uskonnollisen väitteen esittäjällä, ei sillä, joka kannattaa yksinkertaisempaa selitystä. Tämän näkemyksen mukaan ei ole mielekästä vaatia, että jokin olisi lopullisesti osoitettava olemattomaksi. Se ei ole empiirisesti eli kokemusperäisesti mahdollista. Siksi niiden, jotka väittävät jumalien olevan olemassa, tulisi esittää todisteet väitteelleen.

Filosofi Graham Oppyn mukaan jaottelu positiiviseen ja negatiiviseen ateismiin on tarpeen vain tietyissä asiayhteyksissä. Oppyn mukaan useimmat useimmat ihmiset katsovat, että esimerkiksi keijukaiset ovat satuolentoja, ellei niiden olemassaolosta ole näyttöä. Tämä on hänen mukaansa yhtä järkiperäinen käsitys kuin jokin helposti havaittavissa oleva asia, kuten se, sataako vai ei. Filosofi Bertrand Russell sanoi, ettei voida todistaa, ettei kaukaisessa avaruudessa leiju teekannua, mutta tämä ei tarkoita, että sellainen olisi olemassa.

Agnostismin käsitteen otti käyttöön T. H. Huxley 1800-luvulla. Sana tulee kreikan kielen sanoista a ’ei’ tai ’ilman’ ja gnōsis ’tieto’. Agnostismilla on tarkoitettu joko epävarmuutta teismin suhteen, käsitystä, että jumalien olemassaolosta ei ole tietoa, tai näkemystä, että jumalista ei voida tietää mitään. Ateismi ja agnostismi koskevat eri kysymyksiä. Koska agnostismi koskee tietoa jumalien olemassaolosta, se voi yhdistyä sekä teismiin että ateismiin. Agnostinen teisti voi uskoa jumalien olemassaoloon, mutta ei väitä sitä tiedoksi. Ateistille agnostismin käsite voi puolestaan kuvata sitä tiedollista tilannetta, jonka takia hän ei usko jumaliin. Koska jumalista ei ole tietoa, niiden olemassaoloon ei ole perusteita uskoa.

Agnostismin arvostelijat ovat sanoneet, että ateismin ja teismin lisäksi ei ole muuta vaihtoehtoa silloin, kun kyse on olemassaoloa koskevasta väitteestä. Ateistien esittämän kritiikin mukaan agnostismin perusteella ei voitaisi pitää totena mitään tavallista väitelausetta, koska mikään kokemustieto ei ole täysin varmaa. Nimitystä agnostikko saatetaan myös käyttää peiteilmaisuna.

Tieteellinen ajattelu

Center for Inquiry New Yorkin osavaltiossa.

Useat ateistiset toimijat korostavat kriittistä ajattelua ja näyttöön perustuvaa päättelyä. Nämä ajattelutavat liittyvät rationalismiin ja skeptisyyteen. Rationalismi (latinan ratio ’järki’) tarkoittaa järkeen perustuvaa ajattelua. Rationalistien mielestä käsityksiä ei pidä perustella uskolla, perinteillä tai auktoriteetilla eli arvovallalla, vaan järjellä ja tosiasioilla. Sana skeptismi tulee kreikan sanasta, joka tarkoittaa ’tutkimista’ tai ’tarkastelua’. Skeptikot arvioivat väitteiden perustelujen pätevyyttä.

Vapaa-ajattelu tarkoittaa skeptisen menetelmän soveltamista uskonnollisiin käsityksiin. Filosofi Paul Kurtz on sanonut, että ateistin sijaan voisi käyttää ilmausta ”skeptikko uskonnollisten väitteiden suhteen”, sillä se korostaa asioiden tutkimista. Tieteellisessä ja skeptisessä ajattelussa väitteet on perusteltava todistusaineistolla. Kurtzin mukaan uskonnon suhteen skeptinen henkilö ei pysty hyväksymään jumalaväitettä, jos todisteet eivät tue sitä. Skeptikot ja vapaa-ajattelijat pitävät tavoitteena avointa maailmankuvaa, jonka tunnusmerkkinä on itsekorjaavuus. Käsityksen kannattajat esittävät, että vaikka varmaa tietoa ei olisi, tieteellinen ajattelu ei voi perustaa käsityksiä uskomuksiin. Tieteen käsitykset todellisuudesta perustuvat oletuksiin, joita voidaan tarkistaa. Tämän näkemyksen mukaan tieteelliselle ajattelulle vastakkainen maailmankuva on suljettu ja itseään korjaamaton maailmankuva.

Monet filosofit katsovat, että on väärinkäsitys ajatella tieteellisen ajattelun tai ateismin perustuvan varmuuteen. Koska näyttöön perustuva tieto voi muuttua ja tarkentua, siihen sisältyy aina epävarmuutta. Uskomuksia taas voidaan esittää varmoina ja kaikenkattavina selityksinä. Tieteellisestä tiedosta puhuttaessa on usein sanottu, että tiedon ulkopuolelle jää aina huomattavasti suurempi alue, joka on tuntematon. Tieteen hallussa eivät välttämättä ole lopulliset totuudet. Tutkimustulokset voidaan kyseenalaistaa ja tarkentaa uuden näytön perusteella. Tieteen tunnusmerkkinä pidetään itsekorjaavuutta eli kykyä muuttaa käsityksiä uuden näytön perusteella. Sen vuoksi tieteellisen tutkimuksen puolustajat katsovat sen olevan luotettavampi menetelmä kuin muut käsitysten muodostamisen tavat.

Kyselytutkimusten mukaan ateismi on tieteenharjoittajien keskuudessa yleisempää kuin muussa väestössä. Vuonna 2020 tehtiin kysely filosofeille, jotka työskentelivät pääosin englanninkielisten maiden yliopistoissa. Kyselyyn vastasi 1 785 filosofia, joista 67 % ilmoitti kannakseen ateismin ja 19 % teismin.

Ateismin perustelut

Luonnollinen ja yliluonnollinen

Naturalismin mukaan luonto on kaikenkattava.

Ateistisiksi voidaan kutsua todellisuuskäsityksiä, joihin ei sisälly oletusta jumalien olemassaolosta. Ateistien yleisen perustelun mukaan kyse on yksinkertaisimmasta selityksestä, jossa jumalolennot jäävät pois tarpeettomina käsitteinä. Yksinkertaisuusperiaate tunnetaan nimellä Occamin partaveitsi. Koska tiede ei edellytä viittauksia jumaliin, tieteellinen maailmankatsomus on tämän käsityksen mukaan ateistinen. Ateistit eivät usein pidä jumalien olemattomuuden todistamista tarpeellisena. Tämä liittyy ateistien näkemykseen todistustaakasta. Ateisti voi vaatia teistiä osoittamaan, että jumalan käsite olisi tarpeellinen kaikkeuden selittämisessä.

Naturalismin mukaan on olemassa yksi todellisuus eli luonto, kaikenkattava kokonaisuus. Luonnon ulkopuolisia ilmiöitä ei ole, vaikka jotkin ilmiöt voivat vaikuttaa poikkeuksellisilta. Filosofi Oiva Ketosen mukaan naturalismi ei vetoa ilmiöitä selittäessään mihinkään yliluonnolliseen. ”Luontoon kuuluu kaikki mitä voidaan tutkia tieteellisin menetelmin, yhtä hyvin olevaisen henkiset kuin sen aineelliset aspektit.” Ilkka Niiniluodon mukaan naturalismi johtaa luontevasti ateismiin.

Naturalismiin liittyy käsitys, jonka mukaan todellisuus on aineellinen. Aineellisen todellisuuskäsityksen mukaan kaikkeuden perusluonne on fysikaalinen. Mieli ja tietoisuus nähdään aineettomien sielujen tai henkien sijaan fysikaalisina ja biologisina ilmiöinä. Aineellista käsitystä todellisuudesta kutsutaan fysikalismiksi tai materialismiksi. Nimitykset juontuvat kreikan sanasta fysis ’luonto’ ja latinan sanasta materia ’aine’. Fysikalistien mukaan kaikki, mikä on olemassa, on fysikaalista tai riippuu fysikaalisista tiloista.

Naturalistit korostavat usein, että tiedonhankinnassa tulisi seurata tiedettä itseään eikä mitään sitä perustavammaksi oletettua käytäntöä. Esimerkiksi filosofia on osa tieteellistä tutkimusta. Filosofi C. S. Peircen mukaan ei ole tieteellistä menetelmää – havaintoja, kokeita ja oletusten testaamista – perustavampaa tiedonhankinnan menetelmää. Tämän näkemyksen mukaan ihminen käyttää päättelyä ja tiedettä tarkistaakseen oletuksiaan, mikä vähitellen tarkentaa hänen todellisuuskuvaansa. Myös W. V. O. Quine korosti, että ei ole olemassa ”ensimmäistä filosofiaa” eli metafysiikkaa. Laajasti ymmärretyn tieteellisen menetelmän ulkopuolella ei ole itsenäistä menetelmää todellisuuden tutkimiseksi. Quinen mukaan tiede ja arkijärki ovat osa samaa toimintaa: todellisuuden tutkimusta havainnoimalla ja kriittisesti ajattelemalla. Tiede on arkijärjen jatke, sen täsmällisempi ja järjestelmällisempi muoto.

Naturalismin luonne

Naturalismi, luonnollisiin selityksiin perustuva ajattelu, on sen kannattajien mukaan yksinkertaisempi käsitys kuin jumalausko. Esimerkiksi Graham Oppyn mukaan naturalismi edellyttää vähemmän oletuksia kuin jumalausko. Sekä naturalistit että teistit hyväksyvät luonnollisen todellisuuden olemassaolon, mutta teistit tekevät lisäksi oletuksen jumalan olemassaolosta. Oppyn mukaan jumalauskon perustelut eivät ole parempia kuin naturalismin perustelut. Hän katsoo, että mikään muu näkemys ei selitä asioita paremmin kuin naturalismi.

Naturalismin mukaan paras tapa saavuttaa tieteellistä tietoa on olettaa, että luonnollisilla ilmiöillä on luonnolliset eli fysikaaliset syyt. Naturalismia on perusteltu sen menestyksellä luonnonilmiöiden selittämisessä. Naturalistit ovat korostaneet, että tiede on historiansa aikana kumonnut useita ei-fysikaalisia selityksiä. Esimerkiksi aineen häviämättömyyden lain kokeellinen tuki on vahvistanut käsitystä, että fysikaaliset tapahtumat johtuvat fysikaalisista syistä.

Graham Oppyn määritelmän mukaan naturalismi on käsitys, johon sisältyy kaksi asiaa. Ensiksi sen mukaan on olemassa vain luonnollisia olioita ja voimia. Toiseksi tiede on väline, jolla havaitaan olioita ja voimia. Jumalat olisivat ei-luonnollisia olentoja, joilla oletetaan olevan ei-luonnollisia voimia. Koska tiede ei ole havainnut tällaisia olioita ja voimia, naturalismi johtaa Oppyn mukaan ateismiin.

Oppy määrittelee fysikalismin eli materialismin käsitykseksi, jonka mukaan ei ole muita kuin fysikaalisia olioita ja niiden fysikaalisia voimia. Oppyn mukaan se, mikä on totta naturalismin kohdalla, on totta myös fysikalismin kohdalla. Naturalistit ja fysikalistit ovat ateisteja, mutta kaikki ateistit eivät välttämättä ole naturalisteja tai fysikalisteja.

Tiede ja uskonto

Filosofi Ilkka Niiniluoto.

Fyysikko Mano Singhamin mukaan tieteellisessä käytännössä olioiden katsotaan olevan olemattomia, jos kaksi ehtoa täyttyy. Ensiksi olioista ei ole vahvaa näyttöä, ja toiseksi ne eivät ole enää tarpeellisia selittävinä tekijöinä. Jälkimmäinen ehto täyttyy, kun vallitseva tieteellinen selitysjärjestelmä ei edellytä kyseisten olioiden olemassaoloa. Samaa tieteellistä päättelyä voidaan soveltaa myös jumalien tai muiden yliluonnollisten ilmiöiden olemassaoloon. Jumalien olemassaolosta ei ole todisteita, eivätkä jumalat ole välttämättömiä käsitteitä selittämisessä. Jos molemmat ehdot täyttyvät, on perusteltua olettaa, ettei jumalia ole olemassa.

Filosofi Sami Pihlströmin mukaan jumalauskon esittämistä tieteellisesti hyväksyttävänä, todellisuutta selittävänä teoriana ei voida pitää vakuuttavana. Hänen mukaansa kaikkeuden olemassaoloa tai mitään todellisuudessa tapahtuvaa ei nähtävästi voida selittää ”missään edes etäisesti tieteellistä selittämisen käsitettä muistuttavassa mielessä” viittaamalla jumalalliseen luomiseen. Pihlströmin mukaan tiede voi periaatteessa vastata kaikkiin luontoa koskeviin kysymyksiin olettamatta ei-luonnollisia tekijöitä selitystensä taustaksi.

Ilkka Niiniluodon mukaan tieteellinen ja uskonnollinen maailmankatsomus ovat tiedollisessa ristiriidassa. Jos uskonnollisen maailmankatsomuksen kannattaja väittää, että on riittäviä perusteita uskoa jumalien olemassaoloon, tieteellinen maailmankatsomus vastaavasti kieltää tämän väitteen. Koska tieteellinen maailmankatsomus sitoutuu tieteelliseen menetelmään todellisuutta koskevien väitteiden perustelemisessa, sen mukaan ei ole riittäviä perusteita pitää totena, että jumalia on olemassa.

Kuten mitä tahansa kokemusperäistä tieteellistä väitettä, ateismia ei voi lopullisesti osoittaa todeksi. Ilkka Niiniluodon mukaan ateismia voidaan kuitenkin vahvasti puolustaa tarkastelemalla kriittisesti jumalauskon tueksi esitettyjä perusteluita. Ateistiset filosofit ovat myös esittäneet, että mitä useampia teistisiä perusteluja kumotaan, sitä epäuskottavammaksi jumalauskon väitteen voi katsoa muuttuvan. Jos jumalien olemassaololle ei ole vakavasti otettavia perusteita, jumalausko voidaan heidän mukaansa hylätä. Ateismi olisi tällöin järkiperäinen kanta, joka perustuu näytön puuttumiseen. Niiniluodon ja Pihlströmin mukaan ateismiin järkiperäisenä käsityksenä sisältyy aina filosofinen avoimuus kritiikille.

Esimerkiksi filosofi Patricia Churchlandin mukaan yksikään jumalien olemassaoloa puoltava väite ei ole vakuuttava, joten oletus jumalien olemassaolosta on nykyisen tiedon mukaan epätodennäköinen. Kyse ei hänen mukaansa ole uskonvaraisesta asiasta, sillä kaikki tieteelliset oletukset arvioidaan todisteiden ja päättelyn avulla. Churchland korostaa, että tieteessä yhtäkään oletusta ei omaksuta yksinomaan uskon varassa. Käsitykset ovat periaatteessa kumottavissa, ja niitä on koeteltava. Churchlandin mukaan uskon keskeinen piirre on, että siihen ei kuulu samanlaista arviointia ja testaamista.

Perinteiset väitteet jumalien olemassaolosta

Keskiajan kristilliset teologit eli jumaluusoppineet muotoilivat perinteisiä jumalatodistuksia eli argumentteja jumalan olemassaolon puolesta. Keskeisiä ovat kaikkeuden luojaan perustuva todistus, suunnittelutodistus, joka perustuu käsitykseen luonnon järjestyksestä ja tarkoituksenmukaisuudesta, sekä ontologinen todistus, jossa jumalan olemassaolo pyritään johtamaan jumalan käsitteestä.

Kaikkeuden luojaan perustuvan todistuksen mukaan maailmankaikkeudella täytyy olla alkusyy. Argumentin yhtä muotoa kutsutaan ensimmäisen syyn todistukseksi. Jokaisella tapahtumalla on jokin syy, mutta lopulta on oltava syy, jolla ei itse ole enää syytä. Teistit kutsuvat tätä alkusyytä jumalaksi. Suunnittelutodistuksen mukaan maailma vaikuttaa järjestäytyneeltä ja tarkoituksenmukaiselta, mikä viittaa suunnittelijaan, joka on järjestänyt luonnon tapahtumat. Nykyaikainen versio suunnittelutodistuksesta on niin sanottu hienosäätöargumentti. Sen mukaan luonnonvakiot näyttävät olevan hienosäädettyjä. Kaikkeus olisi järjestetty siten, että se johtaisi elämän ja lopulta ihmisen syntyyn. Ontologisen todistuksen perinteisen version mukaan täydellisen olennon käsite edellyttää sen olemassaoloa, koska olemassaolo olisi täydellisen olennon välttämätön ominaisuus.

Uuden ajan ateistit kiistivät, että jumalakäsite olisi mielekäs kaikkeuden selittämisessä. Arvostelua esittivät myös uskonnolliset ajattelijat, kuten filosofi Immanuel Kant. Kantin mukaan jumalatodistuksissa on ”kaikki vaiva ja työ mennyt hukkaan, ja pelkkien ideoiden perusteella rikastumme yhtä vähän näkemyksiltämme kuin kauppias omaisuudeltaan, jos hän lisäisi tilikirjaansa tilannetta parantaakseen muutaman nollan”. Kantin mukaan esimerkiksi ontologinen todistus on virheellinen, koska olemassaolo ei ole ominaisuus.

Kritiikin mukaan jumalat eivät selitä kaikkeutta, vaan vaativat itse selitystä. Jos jumalien sanotaan olevan ikuisia, voitaisiin yhtä hyvin sanoa, että todellisuus on ikuinen. Jos jumalilla ei tarvitse olla syytä, niin myöskään kaikkeudella ei tarvitse olla syytä. Vaikka kaikkeus johtuisi välttämättömästä syystä, tästä ei seuraa, että syy olisi henkilöllinen tai jumalallinen, vaan syy voisi liittyä todellisuuteen itseensä. Ateistien mukaan mikään tunnettu tosiasia ei edellytä oletusta jumalista selityksekseen.

Kaikkeuden luojaan perustuvan argumentin kritiikki

Fyysikko Stephen Hawking.

Ateistien mukaan jumalallinen luominen tai yliluonnollisesti ohjattu kehitys eivät ole parhaita selityksiä maailmankaikkeudelle. Yliluonnolliset selitykset ovat historiallisesti edeltäneet nykyaikaista luonnontiedettä. Ateistien mukaan kyseisten näkemysten ongelmat sekä fysiikan ja biologian tarjoama näyttö tukevat käsitystä, että naturalismi on paras selitys.

Kriitikoiden mukaan jumalat eivät ole parempi selitys kaikkeuden synnylle kuin luonnollinen syy tai todellisuus itse. Ensimmäisen syyn argumentti voidaan tulkita myös naturalistisesti. Alkusyy voisi olla jokin todellisuuden osa tai luonnollinen kokonaisuus itse. Filosofi David Hume esitti, ettei ole perusteita pitää äärettömyyteen jatkuvaa syiden ketjua vähemmän uskottavana kuin ketjua, jolla on yliluonnollinen alku. Vaikka tapahtumilla olisi ensimmäinen syy, ei ole perusteltua pitää syytä yliluonnollisena pikemminkin kuin luonnollisena.

Filosofi Nicholas Everittin mukaan kosmologian osoittama kaikkeuden laajuus ja ikä ovat ristiriidassa perinteisten yksijumalaisten uskontojen käsitysten kanssa. Näiden uskontojen mukaan kaikkeus olisi luotu ihmistä varten, vaikka ihmisen osuus maailmankaikkeudesta ja sen historiasta on äärimmäisen pieni. Havaitussa kaikkeudessa on satoja miljardeja galakseja.

Fyysikko Stephen Hawking esitti, että kaikkeudella kokonaisuutena ei välttämättä ole ensimmäistä syytä. Kvanttimekaniikkaan perustuvassa mallissa kaikkeuden alku kuvataan kvanttivaihteluina. Niin sanottu kvanttityhjiö on tila, jossa ei ole pysyviä alkeishiukkasia, mutta jossa esiintyy satunnaisia kvanttitason vaihteluita. Kenttien perustilassa esiintyvää värähtelyä kutsutaan nollapiste-energiaksi. Mallin mukaan ennen alkuräjähdystä ei ollut aikaa, jolloin syyn olemassaolo olisi ollut mahdollinen. Hawkingin mukaan tämä on verrattavissa siihen, ettei pallon pinnalla ole reunaa.

Hawkingin mukaan alkuräjähdys on seuraus fysiikan laeista. Alkuräjähdys tarkoittaa tilaa, jossa havaittu avaruus oli äärimmäisen tiheässä muodossa. Laajasti tutkittujen mallien mukaan alkuräjähdystä edelsi vaihe, jonka hyvin nopeaa laajenemista kutsutaan kosmiseksi inflaatioksi. Kun inflaatio päättyi, kentän energia lämmitti kaikkeuden, jolloin syntyivät hiukkaset ja säteily. Tästä syntyi kuuman alkuräjähdyksen tila.

Joidenkin kosmologisten mallien mukaan kaikkeuden ikä voi olla ääretön. Kosminen inflaatio olisi tapahtunut mahdollisesti äärettömän avaruuden yhdessä osassa. Sitä, miten kauan oletettu inflaatio olisi kestänyt, ei tiedetä. Erään mallin mukaan nykyinen kaikkeus olisi syntynyt edeltäneen avaruuden romahtamisesta ja siitä seuranneesta ponnahduksesta. Jotkut fyysikot ovat ehdottaneet, että on olemassa useita maailmankaikkeuksia, jopa äärettömästi. Fyysikko Kari Enqvistin kuvauksen mukaan tässä mallissa todellisuus on kuin ikuinen, rajaton kvanttimeri. Sen poreilusta syntyy ajoittain pisara, josta inflaatiomekanismin kautta kehittyy yksittäinen maailmankaikkeus.

Suunnitteluargumentin kritiikki

Lentoliskon fossiili.

Suunnitteluargumentti oli suosittu ennen Charles Darwinin teoriaa. Evoluutioteorian mukaan luonnonvalinta on ”sokea kelloseppä”, joka mahdollistaa monimutkaisten rakenteiden kehittymisen ilman suunnittelijaa. Jo David Hume torjui niin sanotun luonnollisen teologian jumalatodistusten pätevyyden. Niin sanottua älykästä suunnittelua pidetään yrityksenä palauttaa luomisoppi tieteelliseen keskusteluun.

Kari Enqvistin mukaan puhe hienosäädöstä on perusteetonta. Hänen mukaansa tiettyjen havaintosuureiden korostaminen on mielivaltaista. Kosmologin mukaan luomisopin kannattajat liittävät virheellisesti todennäköisyyksiä biologisiin tai tähtitieteellisiin tapahtumiin. Toistuvassa nopanheitossa syntyy aina jokin lukusarja, jonka todennäköisyys on erittäin pieni. Tätä ei pidetä ihmeenä, vaikka ihmisillä on taipumus nähdä merkityksiä satunnaisissa tapahtumissa.

Ateistien mukaan nykyaikaisen tieteen kuvaama kaikkeus poikkeaa siitä, millaiselta se näyttäisi, jos se olisi kaikkivaltiaan olennon suunnittelema. Hume huomautti, että maailma ei vaikuta hyvin suunnitellulta, vaan pikemminkin epäonnistuneelta harjoituskappaleelta. Kritiikin mukaan puhe suunnittelusta heijastaa ihmiskeskeistä ajattelua. Muutkin eliöt voisivat pitää maailmaa järjestettynä juuri niiden tarpeisiin. Kantin mukaan ihminen hahmottaa luonnostaan todellisuutta ikään kuin tarkoituksenmukaisena, mutta tästä ei seuraa, että olisi oikeutettua päätellä olevan olemassa kaiken tarkoitukselliseksi luonut olento.

Kognitiivisen tutkimuksen näkökulmasta on esitetty, että ihmismielellä on sisäsyntyinen taipumus hakea asioille tarkoitusperäisiä selityksiä. Esimerkiksi lapset voivat olettaa, että luonnonkohteet on tehty jotakin tarkoitusta varten. Ihminen voi ajatella vaistomaisesti, että näkymätön, tarkoituksellinen toimija on aiheuttanut ja järjestänyt koko kaikkeuden. On esitetty, että luomiseen ja suunnitteluun perustuvat jumalatodistukset ovat luontaisia jatkoja ihmismielen taipumukselle olettaa tietoisia toimijoita.

Kantin mukaan jumalatodistuksissa päätellään mielessä olio, joka samastetaan todelliseksi olioksi. Jumalatodistuksissa ”olioidaan” eli kuvitellaan, että ihmismielessä muodostettu jumalan käsite vastaisi jotain, mikä on olemassa myös mielen ulkopuolisessa todellisuudessa. Kantin mukaan ihmisjärki ajautuu luonnostaan tällaisiin harhoihin. Siksi järki tarvitsee kritiikkiä eli ajattelua ohjaavaa itsekuria. Muuten järki syyllistyy asioita todellistaviin virhepäätelmiin, joita jumalatodistuksetkin ovat.

Pahan ongelma ja pelurin todistus

Filosofi Epikurokseen on liitetty pahan ongelmaa kuvaava päättely: jos jumala ei halua estää pahaa, vaikka kykeneekin siihen, hän on pahansuopa.

Pahan ongelma tunnettiin jo antiikissa. Jos on olemassa kaikkivaltias ja hyvä jumala, miksi hän sallii viattomien kärsimyksen? Joissakin teistisissä tulkinnoissa kärsimys nähdään osana jumalallista suunnitelmaa. Kritiikin mukaan tällainen ajatus on kärsimyksen välineellistämistä.

Ateistinen kritiikki kiistää ajatuksen, että kärsimysten sovitusta tulisi etsiä kuolemanjälkeisestä elämästä. Ilkka Niiniluodon mukaan uskonnottomaan etiikkaan liittyy usein kannanotto, että valinta hyvän ja pahan välillä tapahtuu nykyhetkessä ja kunkin yksilön elämän aikana. On myös väitetty, että ikuinen elämä olisi vailla mielekkyyttä. Kuoleman lopullisuus tekisi elämästä erityisen vastuullisen ja arvokkaan.

Tietyissä uskonnoissa opetetaan, että uskovia odottaa ikuinen elämä ja epäuskoisia ikuinen kärsimys. Niin sanotun pelurin todistuksen mukaan kannattaa uskoa jonkin pelastusta lupaavan jumalan olemassaoloon, koska se tarjoaa mahdollisuuden kuolemattomuuteen. Tämä argumentti ei vetoa todisteisiin, vaan hyötyyn. Ajatuksen kyseenalaistajien mukaan jumaliin uskottaisiin tällöin epärehellisesti ja itsekkäästi palkkion toivossa. Kritiikin mukaan näiden uskontojen jumalat ovat kaikkivoipia, mutta vaativat pelastuksen ehtona arvostelukyvystä luopumista.

Buddhalaisuudessa ajatellaan, että jumalat voivat periaatteessa olla olemassa. Yli-inhimilliset olennot voivat kuvitella olevansa ikuisia ja kaikkeuden luojia. He ovat sokaistuneita onnestaan ja johtavat ihmisiäkin harhaan hakiessaan alamaisia. Palvomalla tiettyä jumalaa voi joutua taivastilaan, jossa eletään kuin huumauksessa. Koska kaikki on luonnonlakien alaista, myös jumalten maailmat hajoavat joskus.

Ateistinen kritiikki kääntää pelurin todistuksen hyötynäkökulman. Sen mukaan maailma olisi tietyissä suhteissa parempi paikka, jos ihmiset luopuisivat uskontoihin sitoutumisesta. Tällöin maailmassa olisi väitteen mukaan esimerkiksi vähemmän ääriajattelua ja suvaitsemattomuutta.

Mahdottomuutta koskevat argumentit

J. L. Mackie: The Miracle of Theism (1982).

Yleistävään päättelyyn eli todennäköisyyteen perustuvat ateistiset argumentit esittävät empiirisiä perusteita jumalien olemassaoloa vastaan. Loogisesti pätevät argumentit pyrkivät osoittamaan, että tyypilliset jumalan määritelmät johtavat loogisiin ristiriitoihin.

Pahan ongelman lisäksi on esitetty muita ristiriitaisuuteen perustuvia argumentteja. Niiden mukaan yksijumalaisuudessa perinteisesti oletetut ominaisuudet, kuten kaikkitietävyys, aiheuttavat käsitteellisiä ristiriitoja. Kaikkivoipaisuuden paradoksi kysyy, voiko kaikkivaltias olento esimerkiksi luoda kiven, jota se ei itse pysty nostamaan. Argumentti epäuskosta esittää, että jos olisi olemassa kaikkivaltias ja kaikkihyvä jumala, hän tekisi olemassaolonsa ilmeisemmäksi, jotta ihmisillä olisi riittävä peruste uskoa hänen olemassaoloonsa. Samoin on kyseenalaistettu ikuisuuden, persoonallisuuden ja muiden jumalalle liitettyjen ominaisuuksien looginen yhteensopivuus.

Loogiset argumentit ateismin puolesta kyseenalaistavat ajatuksen, että tietynlaisten jumalien olemassaolo olisi mahdollista. Jos jumalien kuvaukset tai käsitteet ovat loogisesti ristiriitaisia, jumalia ei argumentin mukaan voi olla olemassa. Looginen mahdottomuus tarkoittaa käsitettä, jonka määritelmä sisältää ristiriidan. Esimerkiksi nelisivuinen kolmio on mahdoton. Loogisesti pätevät argumentit pyrkivät osoittamaan, että jokin jumalan määritelmään olennaisesti kuuluva ominaisuus ei voi olla todellinen. Tällöin olisi kyse vahvimmasta mahdollisesta loogisesta perusteesta päätelmälle, etteivät mitkään sellaiset olennot ole olemassa.

Michael Martin on esittänyt mallin siitä, milloin käsitys ”X:ää ei ole olemassa” on oikeutettu. Henkilö voi perustellusti katsoa tiettyjen olioiden olevan olemattomia, kun tietyt ehdot täyttyvät. Ensinnäkin todisteet olioiden olemassaolon puolesta ovat riittämättömiä, vaikka olisi oletettavissa, että riittävää näyttöä voisi löytyä. Lisäksi aihetta on tutkittu perusteellisesti, eikä tunneta hyötyyn perustuvia syitä olettaa, että kyseisiä olioita olisi olemassa. Martin päättelee, että kaikki ehdot täyttyvät perinteisen yksijumalaisuuden kohdalla. Siksi positiivinen ateismi rajatussa merkityksessä on oikeutettu eli kaikkivaltiaan jumalan olemassaolosta ei ole näyttöä.

Teistit voivat vastauksena muokata jumalan käsitettä uudelleen. Jos jumalan olennaiset ominaisuudet on osoitettu mahdottomiksi, uuteen määritelmään siirtyminen voitaisiin tulkita myönnytykseksi, jonka mukaan positiivinen ateismi on perusteltu kanta. Internet Encyclopedia of Philosophyn mukaan voidaan kysyä, kuvaako mikään uusi malli sellaista olentoa, joka ansaitsee nimityksen ’jumala’.

Toinen mahdollinen teistin vastaus on esittää, että jumala ylittää kaikki inhimilliset käsitteet ja ominaisuudet. Tällöin ateistit voivat kysyä, kuinka voidaan järkiperäisesti uskoa olioon, josta ei voi muodostaa käsitystä. On myös epäselvää, miten tällainen olio voisi olla olemassa. Kriitikot ovat huomauttaneet, että jos jumalakäsite on näin epämääräinen, voidaan väittää, ettei väitteen esittäjällekään ole selvää, mihin hän uskoo, tai onko asialla lainkaan sisältöä.

Uskonnon alkuperä

Joidenkin näkemysten mukaan usko jumaliin on yleismaailmallista ja synnynnäistä. Monet ihmiset eivät kuitenkaan usko jumaliin. Ihminen voi olla ateisti, koska hän ei ole koskaan omaksunut uskoa jumalien olemassaoloon. Tutkimukset tukevat näkemystä, että lapset omaksuvat uskonnolliset käsitykset ensisijaisesti kasvatuksen ja ympäristön vaikutuksesta.

Kritiikin mukaan synnynnäisyys ei takaa käsityksen totuutta eikä sen hyödyllisyyttä luonnonvalinnan kannalta. Jos ihmisaivot ovat luonnonkehityksen tulosta, ihmisen tajunnalliset kyvyt ovat kehittyneet luonnonhistorian kuluessa. Patricia Churchlandin mukaan ajatus synnynnäisestä uskonnollisesta tiedosta liittyy aikaan, jolloin uskottiin, että jumala loi ihmismielen. Nykyisin tämän ajatuksen tilalla on käsitys evoluutiosta.

Uskonnollisen moninaisuuden argumentti huomauttaa, että maailmassa on lukemattomia uskontoja ja jumalakäsityksiä. Argumentin mukaan tämä viittaa siihen, että uskonnolliset näkemykset ovat kulttuurisesti määräytyviä ilmiöitä, eivät jumalallisesti innoitettuja. Naturalistien mukaan uskonnolliset kokemukset eivät todista uskonnon totuutta. Näiden kokemusten kohteet voidaan naturalistien mukaan selittää ihmisen aivotoimintaan perustuvan mielikuvituksen todennäköisinä tuotteina.

Yksi nykyisin yleinen käsitys uskonnon synnystä on seuraava. Evolutiivisista syistä ihmiselle on ominaista ihmisenkaltaistaminen eli taipumus olettaa tietoista toimijuutta. Kun ihmiset eivät ymmärrä tapahtumien syitä, heillä on taipumus inhimillistää niitä ja käyttää samoja luokittelutapoja kuin ihmisten toiminnan ymmärtämisessä. Kognitiivisen teorian mukaan ihminen soveltaa niin sanottua mielen teoriaa esimerkiksi rukoillessaan tai uhratessaan saadakseen saalistusonnea tai hyvän sadon. Hän toivoo jumalan suosiota eli ajattelee, että näkymättömällä toimijalla on mielentiloja. Kognitiiviset vinoumat voivat vaikuttaa tulkintoihin. Ihmismieli saattaa nähdä syy-yhteyden esimerkiksi sateen ja rukouksen välillä.

Patricia Churchlandin mukaan voidaan olettaa, että tunteet ovat osa neurobiologista järjestelmää, joka yhdistää ihmiset ryhmiksi, joissa he tuntevat uskollisuutta johtajaa ja ryhmää kohtaan. Joillakin populaation yksilöillä voi olla vahvempi taipumus alistua auktoriteetille ja siten mukautua uskonnolliseen sitoutumiseen. Tieteen edistyessä monia luonnonilmiöitä, joita aiemmin selitettiin hengellisesti, on alettu tarkastella fysiikan ja biologian kautta. Tiede mahdollistaa tekniikan, joka korvaa esimerkiksi rukoilun sairauksien torjunnassa. Uskonnon symboliset ja yhteisölliset toiminnot muuttuvat nykyaikaistumisen ja tietoon perustuvan yhteiskunnan myötä. Esimerkiksi hyvinvointivaltio voi korvata uskonnon turvallisuuden tuottajana.

Usko ja järki

Patricia Churchland.

Ateistit katsovat yleensä, että jumaliin uskomisen oikeutus riippuu käytettävissä olevista todisteista. Tämä näkemys on yleinen tutkimuksessa ja monissa arjen käytännöissä. Jos väitteen perustelu nojautuu yksinomaan uskoon – ilman todisteita tai jopa todisteita vastaan – sillä ei ole tiedollista arvoa. Tälle näkemykselle vastakkainen kanta on fideismi, joka korostaa uskon (latinaksi fides) ensisijaisuutta.

Patricia Churchland huomauttaa, että fideismin perusteella voisi yhtä hyvin väittää ettei jumalia ole, tai että jumalia on äärettömästi. Uskonnonfilosofi Sami Pihlströmin mukaan fideismin vaarana on äärimmäinen relativismi, kaiken suhteellisuus. Järkiperäisen arvioinnin puute johtaisi tilanteeseen, jossa kaikki käsitykset näyttäytyisivät yhtä pätevinä. Jos uskontoa ei saisi arvostella järjen avulla, samalla perusteella ei voitaisi arvostella myöskään näennäistieteitä.

Ilkka Niiniluodon mukaan ajatuskoe fideismin seurauksista kertoo, miksi ateistit tyypillisesti vaativat todisteita. Ilman järjen ja etiikan ohjausta voidaan Niiniluodon mukaan päätyä erilaisiin ”huuhaan” muotoihin tai ääriliikkeisiin. Esimerkki äärimmäisestä uskosta on Raamatun Abraham, joka on jumalan käskystä valmis uhraamaan lapsensa. Niiniluodon mukaan perusteluista ja päättelystä luopuminen voi olla askel kohti ääriuskonnollisuutta. Tämä on hänen mukaansa ristiriidassa ihmisen älyllisen ja moraalisen vastuun kanssa.

Myös Patricia Churchland katsoo, että pelkkään uskoon tukeutuminen katkaisee tutkivan keskustelun. Järkiperäisyydestä luopuminen voi hänen mukaansa johtaa moraalisiin väärinkäytöksiin. Kun uskoa käytetään arvovallan välineenä, sillä voidaan oikeuttaa kyseenalaistamatonta vallankäyttöä. Churchlandin mukaan fideismi voi aiheuttaa vakavia yhteiskunnallisia seurauksia, minkä vuoksi järkeen perustumattoman uskon välttämistä voidaan pitää moraalisena velvollisuutena.

Ateismin historia

Pääartikkeli: Ateismin historia

Vanha aika

Pääartikkeli: Ateismi antiikissa

Lucretius osoittaa kohti atomien liikettä. Kuvitus vuodelta 1682.

Kognitiivinen uskontotiede selittää jumalauskon esiintymistä evoluution muovaamilla ajattelutaipumuksilla. Ihmisillä on taipumus nähdä luonnonilmiöiden takana tietoisia toimijoita, käsittää mieli ruumiista erilliseksi sekä tulkita ilmiöt tarkoituksellisiksi. Koska nämä piirteet vaihtelevat yksilöittäin, ateismi voi joidenkin tutkijoiden mukaan olla hyvin vanha ilmiö.

Intiassa vaikutti noin 500-luvulta eaa. lähtien Cārvāka-niminen filosofinen koulukunta, joka piti uskonnollisia oppeja harhaluuloina. Cārvākan varhaisin tunnettu edeltäjä oli Ajita Kesakambali (500-luku). Koulukunnan mukaan pyhät kirjoitukset ovat ristiriitaisia eivätkä ne ole jumalallista ilmoitusta. Ilmiöt johtuvat luonnollisista syistä, ja tietoa voidaan saada vain havaintojen perusteella.

Noin 500-luvulla eaa. eräät kreikkalaiset ajattelijat esittivät, että luonnonilmiöt voidaan selittää ilman viittausta jumaliin tai henkiin. Joonialaisesta luonnonfilosofiasta alkaa länsimaisessa ajattelussa naturalistinen ajatussuunta. Ateenassa 400–300-luvuilla eaa. sanaa ’ateisti’ käytettiin syytöksenä henkilöistä, jotka kyseenalaistivat perinteiset jumalakäsitykset. Tällaisena ajattelijoina tunnettiin muun muassa Diagoras Meloslainen (noin 470–400 eaa.) ja Theodoros Jumalaton (noin 340–250 eaa.).

Atomistit ja epikurolaiset katsoivat, että mahdolliset jumalolennot eivät vaikuta maailman tapahtumiin. Demokritos (noin 460–370 eaa.) esitti aineellisen todellisuuskäsityksen, joka ei viitannut yliluonnollisiin selityksiin. Demokritoksen mukaan kaikkeus koostuu atomeista ja tyhjyydestä. Hiukkaset liikkuvat ikuisesti, ja niiden törmäillessä muodostuu ajan myötä maailmoja. Kuoltuaan eliöt hajoavat takaisin atomeiksi.

Epikuros (noin 341–270 eaa.) omaksui atomistien selitysmallin ja perusti Ateenaan filosofikoulun. Epikuroksen moraaliajattelun mukaan ihmisen tuli pyrkiä onnellisuuteen, hyvään elämään. Nautinto tarkoitti yksinkertaista ja tasapainoista, perustarpeet tyydyttävää elämäntapaa.

Roomalainen Lucretius (noin 99–55 eaa.) kirjoitti epikurolaisesta maailmankuvasta kertovan runoelman Maailmankaikkeudesta. Lucretiuksen mukaan ihmiset loivat uskonnon selittääkseen alkuperänsä ja olosuhteensa. Kun ihmiset eivät tunteneet ilmiöiden syitä, he selittivät tapahtumia jumalilla. Epikurolaisten mukaan uskonto on syntynyt pelosta ja tietämättömyydestä, joista voi vapautua ymmärtämällä luonnon toimintaa.

Uusi aika

Pääartikkeli: Ateismi uuden ajan alussa

Lucretiuksen Maailmankaikkeudesta, laitos 1400-luvun lopulta.

Keskiajan kristillisessä Euroopassa virallisesta uskonopista poikkeaminen saattoi olla vaarallista. Keskiajalta on silti säilynyt lausuntoja ihmisiltä, jotka pitivät kirkon yliluonnollisia oppeja perusteettomina.

Uskontokritiikki alkoi lisääntyä uuden ajan alussa, 1500–1600-luvuilla. Antiikin naturalistiset ja skeptiset näkemykset löydettiin uudelleen. Renessanssihumanistit löysivät Lucretiuksen teoksen Maailmankaikkeudesta käsikirjoituksen, ja se julkaistiin painettuna vuonna 1473. Ilmiöille alettiin yhä useammin etsiä luonnollisia selityksiä. Italiassa, Ranskassa ja Englannissa alkoi esiintyä ajattelua, joka kyseenalaisti kristinuskon jumalan. Atomiteorian käsitys aineesta ja liikkeestä vaikutti luonnontieteen kehitykseen.

Filosofi Thomas Hobbes (1588–1679) kirjoitti: ”Pelko mielen aavistelemaa tai kertomuksista kuviteltua näkymätöntä voimaa kohtaan on uskontoa, jos kertomukset ovat yleisesti hyväksyttyjä; jos ne eivät ole hyväksyttyjä, se on taikauskoa.” 1600-luvun lopulta alkaen Euroopassa kiersi salassa levitettyjä ateismia puoltavia tekstejä. Niissä vaadittiin uskonnon ja valtion erottamista sekä puolustettiin uskonnosta riippumatonta moraalia.

1700-luvun valistuksen aikana ateistisia ajattelijoita alkoi esiintyä aiempaa avoimemmin. Aiemmin jumalattomuutta pidettiin laajalti tuomittavana, ja uskontoa epäilevien oli syytä salata kantansa. Jotkut deistit on myöhemmin tulkittu peitellyn ateismin edustajiksi. Deismissä jumala nähtiin lähinnä kaikkeuden alkusyynä. Empiirisen tieteen kehitys sai monet pitämään jumalaa tarpeettomana oletuksena.

Valistus

Pääartikkeli: Ateismi valistusajalla

Denis Diderot (1713–1784).

Erityisesti ranskalaisia valistusajattelijoita yhdisti kriittinen asenne uskontoa kohtaan. He asettivat perinnettä vastaan järjen ja kokemuksen ja katsoivat, että uskonnollinen ja poliittinen pakkovalta tukivat toisiaan. Ranskalaiseen valistusajatteluun vaikuttivat pappi Jean Meslierin (1664–1729) salaa levitetty teos. Meslierin mukaan uskonnot olivat valhetta ja petosta, jonka avulla riistettiin kansaa. Keskeisiä ateistisia valistusajattelijoita olivat Paul Thiry d’Holbach (1723–1789) ja Encyclopédien päätoimittaja Denis Diderot (1713–1784).

D’Holbachin teos Système de la nature (’Luonnon järjestelmä’, 1770) käsitteli ihmistä osana luontoa. D’Holbach katsoi, että jos ihmiset ymmärtävät itsensä luonnon osana, he voivat oppia, että onnellisuus saavutetaan elämällä rauhassa toisten kanssa. Teoksen mukaan kärsimyksen lähde on ihmisen tietämättömyys luonnosta. Tätä tietämättömyyttä edustavat uskonnot: ne ovat järjettömiä ja ristiriidassa kokemusperäisen tutkimuksen kanssa. Uskonnot ovat suvaitsemattomia ja synnyttävät vihaa kansojen välillä. Niiden ehdottomat opit estävät ihmisiä etsimästä asioiden todellisia syitä ja parantamasta yhteiskunnan epäkohtia.

Vuoden 1789 Ranskan vallankumouksen johtajista osa oli deistejä ja jotkut ateisteja. Vallankumouksen liberaali alkuvaihe oli osittain sekularistinen eli se pyrki purkamaan valtionuskonnon. Kuningasvallan palauttamisen jälkeen kirkon asema vahvistui jälleen. Valistus vaikutti keskeisesti vapautta ja tasa-arvoa painottaviin oikeusperiaatteisiin. Nämä periaatteet muovasivat ihmisoikeuksia, jotka kirjattiin julistukseksi ensi kertaa Ranskan vallankumouksen aikana. Ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus annettiin vuonna 1789. Julistus takasi kansalaisille ajatuksenvapauden.

1800-luku

Vapaa-ajattelija Robert G. Ingersollin kootut teokset.

1800-luvulla länsimaissa vahvistui modernin ja liberaalin aikakauden henki. Teollinen vallankumous edisti kaupungistumista, koulutusta ja tiedonvälitystä. Todellisuutta alettiin yhä enemmän hahmottaa uskonnosta riippumattomasti. Darvinismin menestys yhdessä empiristisen tiedekäsityksen kanssa edisti 1800-luvun loppupuolella uskonnon kritiikin leviämistä. Vuosisadan lopulla ateistiset liikkeet alkoivat järjestäytyä.

Ludwig Feuerbachin (1804–1872) mukaan ihminen luo jumalat heijastamalla niihin omat pelkonsa ja toiveensa. Kurjuudessa elävät ihmiset turvautuvat uskonnollisiin käsityksiin. Jos ne korvattaisiin tieteellä ja sivistyksellä, ihmiset alkaisivat uskoa itseensä ja ryhtyisivät poistamaan kurjuutta yhteiskunnasta.

Sosialisti Karl Marxin (1818–1883) mukaan uskonto ylläpitää epäoikeudenmukaista yhteiskunnallista järjestelmää ja mukauttaa työväenluokkaa hyväksymään osansa. Uskonto on ”kansan oopiumi.” Anarkisti eli herruudettomuuden kannattaja Mihail Bakunin (1814–1876) kirjoitti: ”Jos Jumala olisi olemassa, hänet pitäisi kukistaa.”

Charles Darwin (1809–1882) julkaisi kehitysoppia käsittelevän teoksensa Lajien synty vuonna 1859. Luonnon näennäinen suunnitelmallisuus, jota aiemmin pidettiin luomistyön todisteena, selittyi muuntelun ja luonnonvalinnan kautta. Jeremy Bentham (1748–1832) ja hänen seuraajansa kehittivät utilitarismia (englannin utility, ’hyöty’), sekulaarin seurausetiikan muotoa. Friedrich Nietzsche (1844–1900) arvosteli teoksissaan kristinuskoa elämänvastaisena. Uskontoon alettiin suhtautua yhä useammin tietämättömyyden muotona, josta voitiin vapautua tieteellisen tiedon levitessä.

Vapaa-ajattelijaliike

Keto-orvokki on vapaa-ajattelijaliikkeen tunnus. Yksityiskohta 1800-luvun hautakivestä.

Vapaa-ajattelu tarkoittaa uskonnosta riippumatonta ajattelua, joka suhtautuu kriittisesti kirkkoon ja sen yhteiskunnalliseen valtaan sekä pyrkii täydelliseen uskonnon- ja ateisminvapauteen. Nimitys vakiintui valistuksen aikana. Vapaa-ajattelijaliike järjestäytyi 1800-luvun loppupuolella.

Kansainvälinen vapaa-ajattelijaliitto perustettiin vuonna 1880. Liiton julkilausumien mukaan vapaa-ajattelijat pyrkivät totuuteen tieteen, hyvyyteen etiikan, kauneuteen taiteen ja oikeudenmukaisuuteen yhteiskunnallisen työn avulla. Ateistisen naisliikkeen edelläkävijät katsoivat, että uskonnot ylläpitivät sukupuolten epätasa-arvoa.

Ateistit käyttivät usein muita nimityksiä kristittyjen ennakkokäsitysten vuoksi. T. H. Huxley (1825–1895) otti käyttöön käsitteen agnostismi. Hänen kriitikkonsa kutsuivat agnostikkoa ”ateistiksi silinterihatussa”. Esimerkiksi Darwin saattoi myöntää, että agnostismi ja ateismi eivät periaatteessa eronneet toisistaan, mutta hän ei halunnut puhua ateismista julkisesti.

Vapaa-ajattelun nousukaudella toteutettiin kirkon ja valtion ero Ranskassa vuonna 1905. Uskonnottomien elämänkaarijuhlien, kuten siviilivihkimisen, edistäminen lisäsi liikkeen jäsenmäärää. Vapaa-ajattelijat edistivät muun muassa tuhkausta kirkollisten hautajaisten vaihtoehtona.

Sosialistiset maat

Venäjän Iisakinkirkkoon rakennettiin Foucault’n heiluri osoittamaan, että maapallo pyörii.

Neuvostoliitossa ja muissa kommunistisissa maissa marxilais-leniniläinen ateismi kuului viralliseen aatteeseen. Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen V. I. Lenin (1870–1924) erotti kirkon valtiosta ja koulun kirkosta. Kommunistinen puolue omaksui tavoitteekseen uskonnon poistamisen yhteiskunnasta. Puolue perusti Taistelevien jumalattomien liiton ateismin levittämiseksi. Valtiovalta vangitsi ja teloitti monia pappeja. Kirkkoja suljettiin ja muutettiin uskonnonvastaisiksi museoiksi.

Käytännössä kommunistien mielipiteenmuokkaus osoittautui usein tehottomaksi. Josif Stalin (1878–1953) toimeenpani puhdistuksia myös Jumalattomien liitossa osana 1930-luvun vainoja. Toisen maailmansodan aikana ortodoksinen kirkko otettiin mukaan sotaponnistukseen, ja kirkkoja avattiin uudelleen.

Myöhemmin Neuvostoliitossa harjoitettiin mielipidevaikuttamista esimerkiksi julisteilla, joissa uskonnollisuutta kuvattiin satiirisesti inhimillisenä heikkoutena. Neuvostoliiton loppuvaiheessa myönnettiin, että uskontopolitiikka oli epäonnistunut ja ateismipuhe jäänyt pinnalliseksi.

Myös Kiinan kommunistinen puolue on harjoittanut valtioateismia. Nykyisin Kiinassa sallitaan rajoitettu uskonnollinen toiminta.

Länsimaat

Bertrand Russell.

1900-luvulla ateismi yleistyi maailmanlaajuisesti, etenkin länsimaissa. Bertrand Russell (1872–1970) kirjoitti vuonna 1929: ”Uskontoa kohtaan on kahdenlaisia vastaväitteitä: älyllisiä ja moraalisia. Älyllinen väite on, ettei ole mitään syytä olettaa uskontoa todeksi; moraalinen väite on, että uskonnolliset moraaliohjeet periytyvät ajalta, jolloin ihmiset olivat julmempia kuin nyt, ja siksi näillä ohjeilla on taipumus säilyttää epäinhimillisyyksiä, joista ajan moraalitietoisuus kasvaisi muuten yli.”

Russellin uskontokritiikki perustui tieteen ja etiikan riippumattomuuteen uskonnosta ja aatejärjestelmistä. Russellin mukaan totalitaariset aatteet aiheuttavat sortoa ja väkivaltaa sekä estävät tieteen vapaata kehitystä. Tämän vuoksi Russell arvosteli myös kommunismia. Hänen mukaansa sekä kristityt että kommunistit pitivät uskoa ilman todisteita hyvänä asiana.

1920-luvulta alkaen Euroopassa kehittyi looginen empirismi, joka oli luonteeltaan uskonnon ja muun metafysiikan vastainen ajatussuuntaus. Uudenaikaisen logiikan valossa monet perinteisen filosofian ongelmat olivat näennäisongelmia. Todellisuutta koskevaa tietoa voidaan saada vain kokemuksen avulla. Eino Kailan (1890–1958) mukaan ”johdonmukainen kokemustieto” tarkoitti menetelmää todellisuuskäsityksen muodostamiseksi. Käsitysten kokonaisuuden tuli olla ristiriidaton ja toimia ilman tarpeettomia käsitteitä.

Empiristien Wienin piiri piti itseään valistuksen perinteen jatkajana ja kannatti kansan sivistämistä tieteellisen maailmankäsityksen mukaisesti. Kun Adolf Hitler (1889–1945) nousi valtaan Saksassa, hän lakkautti vapaa-ajattelijajärjestöt. Useat loogiset empiristit lähtivät maanpakoon Britanniaan ja Yhdysvaltoihin, joissa kehittyi analyyttinen filosofia.

Liberaali ajatuksenvapaus ja ihmisoikeusajattelu levisivät länsimaissa toisen maailmansodan jälkeen. Ateismi tuli entistä näkyvämmäksi, kun useat tutkijat, taiteilijat ja poliitikot olivat ateisteja. Esimerkiksi Jean-Paul Sartre (1905–1980) kirjoitti, että ihmisellä ei ole ennalta annettua tarkoitusta. Ihmisen tulee itse luoda merkitykset valinnoillaan ja teoillaan nykyhetkessä.

Nykyaika

Ateistipalkinto Fauzia Ilyasille.

Maallistuminen tarkoittaa uskonnon vaikutuksen vähenemistä yhteiskunnassa ja yksilöiden elämässä. Hyvinvoivissa yhteiskunnissa uskonnon merkitys yhteisöllisenä turvaverkkona on heikentynyt. Yleistynyt tieteellinen koulutus tarjoaa ilmiöille luonnollisia selityksiä. Joissakin länsimaissa enemmistö väestöstä ei pidä itseään uskonnollisena.

Nykyisiä ateistisia liikkeitä ovat muun muassa yhdysvaltalaiset Atheist Alliance International ja American Atheists. Järjestöt valvovat uskonnon ja valtion eroa, vastustavat syrjintää ja ajavat tiedemyönteistä politiikkaa. Ateistijärjestöt ja tieteellistä skeptismiä edustavat tahot pyrkivät tarjoamaan ”kuluttajavalistusta” todistamattomista väitteistä.

Ilkka Niiniluoto on sanonut, että ateismilla on historiallisesti ollut muita käsityksiä vähemmän ”mainosaikaa” yhteiskunnassa. 2000-luvulla ateismi on kuitenkin saanut näkyvyyttä ja useissa länsimaissa ateismi on normalisoitunut. Tutkimusten mukaan uskonnottoman kasvatuksen saaneet pysyvät usein uskonnottomina aikuisina.

Vuosituhannen alussa islamin kasvu, syyskuun 11. päivän terroriteot ja kristillisen oikeiston vahvistuminen lisäsivät keskustelua uskonnoista. Tunnettuja uskontokriitikoita olivat biologi ja tieteen yleistajuistaja Richard Dawkins, tietokirjailija Sam Harris, filosofi Daniel Dennett (1942–2024) ja esseisti Christopher Hitchens (1949–2011). Heitä kutsuttiin julkisuudessa uusateisteiksi. Ateismin näkyvyyttä lisäsivät heidän menestysteoksensa, kuten Dawkinsin Jumalharha (2006).

Uusateistit käsittelivät uskontojen ja väkivallan suhdetta, uskonnon ja tieteen vastakkainasettelua sekä uskontojen suhdetta ihmisoikeuksiin ja yhteiskunnalliseen taantumukseen. Teokset nostivat esiin muun muassa kristillisten kirkkojen roolin siirtomaavallassa, lasten seksuaalisessa hyväksikäytössä sekä holokaustin taustassa. Tekijät arvostelivat myös maltillista uskonnollisuutta, koska sen katsottiin normalisoivan ääriuskonnollisuutta.

Monissa islamilaisissa maissa uskosta luopumisella voi olla vakavia seurauksia. Uskosta luopumisesta tai jumalanpilkaksi tulkitusta arvostelusta voidaan langettaa useissa maissa kuolemantuomio.

Suomi

Pääartikkeli: Ateismi Suomessa

Filosofi Eino Kaila.

Suomessa naturalismi, liberalismi ja sosialismi nousivat julkiseen keskusteluun 1800-luvun loppupuolella. Sosialidemokraattisen puolueen vuoden 1903 ohjelma vaati uskontopakon poistamista, kirkon ja valtion erottamista sekä uskonnonopetuksen poistamista kouluista. Prometheus-seuran toimintaan (1905–1914) osallistui yliopistopiireistä muun muassa yhteiskuntatieteilijä Edvard Westermarck (1862–1939).

Vuoden 1923 uskonnonvapauslaki mahdollisti uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomuuden. Vuonna 1937 perustettiin Vapaa-ajattelijain liitto uskonnottomien etujärjestöksi. Vapaa-ajattelijat tekivät vuonna 1978 kantelun YK:n ihmisoikeuskomitealle peruskoulun opetussuunnitelmasta. Kantelun ratkaisun jälkeen elämänkatsomustieto otettiin 1980-luvulla kouluihin oppiaineeksi.

Uskonnottomien järjestöjen tavoitteisiin kuuluvat tieteellisen maailmankuvan edistäminen, ateismin tukeminen, ihmisoikeuksien ja ajattelunvapauden puolustaminen sekä sekulaarin etiikan vahvistaminen. Järjestöjen mukaan yhdenvertaisuus ei toteudu, koska valtio ja koululaitos suosivat edelleen uskonnollisia yhdyskuntia. Eroakirkosta.fi-palvelun kautta on eronnut lähes miljoona suomalaista. Järjestöjen toimintaan on kuulunut uskonnottoman kasvatuksen edunvalvonta, julkaisutoiminta ja uskonnottoman tapakulttuurin edistäminen. Pro-seremoniat-yritys tarjoaa puhujia nimiäisiin, aikuistumisjuhliin (Prometheus-leirit), häihin ja hautajaisiin.

Tutkimusten mukaan uskonnottomuus on 2020-luvulla nuorten aikuisten keskuudessa osa kulttuurista valtavirtaa. Vuoden 2018 kyselyssä yli puolet nuorista ei uskonut jumalaan. Vuoden 2023 Nuorisobarometrissa 44 % 15–29-vuotiaista suomalaisista katsoi, ettei yliluonnollisen olemassaolosta ole tietoa, ja 20 % oli vahvoja ateisteja. Vain kymmenesosa ei-uskonnollisista nuorista koki kuuluvansa vähemmistöön.

Vuoden 2023 Nuorisobarometrin mukaan nuorten keskuudessa on yleistä ajatella, että uskonto ja tiede ovat ristiriidassa, ja että tiede tukee paremmin uskonnotonta kuin uskonnollista maailmankuvaa. Vuoden 2024 Tiedebarometrissa 48 % suomalaisista katsoi tieteellisen maailmankuvan ja uskonnon olevan ristiriidassa, ja 37 % oli päinvastaisella kannalla.

Ateistien osuus väestöstä

Pääartikkeli: Ateistien osuus väestöstä

Ateistien osuus väestöstä vuoden 2010 Eurobarometrin mukaan.

Ateismi on yleisintä vauraissa yhteiskunnissa, erityisesti länsimaissa ja Itä-Aasiassa. Arvioiden mukaan ateisteja on vähintään 500 miljoonaa eli yli seitsemän prosenttia maailman väestöstä. Kyselytutkimuksiin perustuvat arviot vaihtelevat 500–750 miljoonan välillä. Gallup Internationalin (GIA) vuoden 2022 kyselyn mukaan 16 % maailman ihmisistä ei uskonut jumalan olemassaoloon, ja 10 % määritteli itsensä ateisteiksi. Ateistit ovat maailman neljänneksi suurin väestöryhmä kristittyjen, muslimien ja hindujen jälkeen.

GIA:n kyselyssä varallisuus ja koulutustaso lisäsivät uskonnottomuuden todennäköisyyttä. Euroopan unionissa, Itä-Aasiassa ja Oseaniassa enemmistö väestöstä katsoi olevansa ei-uskonnollisia. Vastaajia, jotka eivät uskoneet jumaliin tai kuolemanjälkeiseen elämään ja ilmoittivat olevansa ateisteja, oli Etelä-Koreassa, Japanissa, Ranskassa, Sloveniassa ja Tšekissä 30–34 %, Belgiassa ja Ruotsissa 26–27 % ja Saksassa 20 %. Ateistien osuus on suurempi, jos mukaan lasketaan myös ne, jotka eivät usko jumaliin mutta eivät kutsu itseään ateisteiksi. Tällöin henkilöitä, jotka eivät uskoneet jumaliin tai kuolemanjälkeiseen elämään, oli Sloveniassa 48 %, Ruotsissa 44 %, Alankomaissa, Etelä-Koreassa, Belgiassa ja Japanissa 40–42 %, Britanniassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa ja Tšekissä 35–38 %, Sveitsissä ja Vietnamissa 30–32 %, Itävallassa ja Unkarissa 27–28 % sekä Bulgariassa, Irlannissa, Kroatiassa, Portugalissa ja Slovakiassa 21–23 %.

Pew Research Centerin kyselyssä vuonna 2017 vastaajia, jotka eivät uskoneet jumaliin tai korkeampaan voimaan, oli läntisen Euroopan maista Ruotsissa 41 prosenttia, Belgiassa 39 prosenttia, Alankomaissa ja Norjassa 33–34 prosenttia, Tanskassa 29 prosenttia, Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa 26–27 prosenttia, Suomessa ja Sveitsissä 24 prosenttia ja Espanjassa 20 prosenttia.

World Values Surveyssä 2017–2022 henkilöitä, jotka eivät uskoneet jumalaan tai kuolemanjälkeiseen elämään oli Kiinassa 83 prosenttia, Tšekissä 71 prosenttia, Etelä-Koreassa 59 prosenttia, Vietnamissa 52 prosenttia, Britanniassa 49 prosenttia, Alankomaissa 45 prosenttia, Australiassa, Kanadassa ja Thaimaassa 42–43 prosenttia, Mongoliassa ja Saksassa 37–38 prosenttia, Japanissa 32 prosenttia, Slovakiassa ja Uruguayssa 28 prosenttia ja Uudessa-Seelannissa 22 prosenttia.

Ipsoksen vuoden 2023 kyselyssä jumaliin tai korkeampaan voimaan uskomattomia vastaajia oli Etelä-Koreassa 44 prosenttia, Alankomaissa 42 prosenttia, Belgiassa, Britanniassa, Japanissa ja Ruotsissa 38–39 prosenttia, Ranskassa 37 prosenttia, Saksassa 35 prosenttia, Espanjassa 32 prosenttia, Australiassa 27 prosenttia, Unkarissa 25 prosenttia ja Kanadassa 20 prosenttia.

Suomessa vuoden 2024 kyselyssä 27 prosenttia vastaajista ei uskonut jumalan olemassaoloon. Ateisteiksi itsensä määritteli 22 prosenttia vastaajista. Alle 30-vuotiaista vastaajista 34 prosenttia ei uskonut jumalan olemassaoloon ja 28 prosenttia piti itseään ateisteina. Alle 30-vuotiaista naisista 31 prosenttia ja miehistä 26 prosenttia ilmoitti olevansa ateisteja.

Etiikka ja käytännöt

Sekulaari etiikka

Pääartikkeli: Uskonnoton etiikka

Ateistiyhdistyksen luentotilaisuus Kaliforniassa.

Sekulaari etiikka on autonomista etiikkaa eli jumalallisista auktoriteeteista riippumatonta. Yksi teistisen etiikan muoto on jumalalliseen käskyyn perustuva etiikka, joka kiistää moraalin riippumattomuuden jumalista. On esitetty, että sekulaari etiikka on käytännön välttämättömyys kehittyneessä ja moniarvoisessa yhteiskunnassa.

Ateistien arvot eivät tutkimusten mukaan merkittävästi eroa muun väestön arvoista. Ateistit arvostavat muun muassa vapautta, tasa-arvoa, hyväntahtoisuutta, myötätuntoa ja perhettä. Ateistien moraalipäätöksissä korostuu henkilökohtaisen etiikan ja järkiperäisen harkinnan merkitys enemmän kuin uskonnollisilla vastaajilla. Useissa tutkimuksissa vastaajat ovat korostaneet tieteellisen ajattelun ja inhimillisten arvojen merkitystä elämänkäsityksessään. Monet kokevat, että nämä arvot liittyvät kulttuurisesti ateismiin. Useat ovat maininneet elämän rajallisuuden ja nykyhetken arvostamisen. Koska ihmisellä on vain yksi elämä, on perusteltua tehdä siitä mahdollisimman hyvä esimerkiksi ”toimimalla toisten hyväksi ja suojelemalla luonnonympäristöä tuleville sukupolville.”

Monien ateistien mukaan ateismi tarkoittaa yksinkertaisesti jumalauskon puuttumista. Ateismista ei voida päätellä ihmisen muita kantoja. Osa ateisteista on kuitenkin yhdistänyt ateismin laajempaan yhteiskunnalliseen liikkeeseen, johon kuuluu myös tietyn etiikan edistäminen.

Normatiivisen etiikan keskeiset suuntaukset ovat seurausetiikka, velvollisuusetiikka ja hyve-etiikka. Graham Oppyn mukaan moraalisia periaatteita sovellettaessa punnitaan tavallisesti sekä seurauksia, oikeuksia, velvollisuuksia että hyveitä. Monet uskonnottomat ovat asettaneet etusijalle seurausetiikan, koska se kiinnittää huomion käytännön seurauksiin. Tällöin velvollisuuksia, hyveitä ja oikeuksia arvioidaan niiden seurausten perusteella.

Sekulaarin etiikan puolustajat ovat esittäneet, että jos ihminen oppii yhdistämään moraalin uskonnollisuuteen, hän saattaa uskosta luopuessaan hylätä myös yhteisöllisen moraalin. Ilkka Niiniluodon mukaan esimerkiksi kultaiselle säännölle eli vastavuoroisuuden periaatteelle ei ole uskontojen piirissä löydetty yhteisesti hyväksyttyä tulkintaa, sillä sääntöä koskevan yhteisön piiri voidaan rajata eri tavoin. Ajatuksenvapaus ei myöskään kuulu kaikkien uskontojen opetuksiin. Järkiperäisen, sekulaarin moraalin muodostamat oikeudet ovat Niiniluodon mielestä osoittautuneet käytännössä toimivaksi ratkaisuiksi.

Humanismi

Giordano Bruno -säätiön talo Saksassa. Järjestö edistää tieteellistä humanismia ja valistusta.

Filosofi A. C. Graylingin mukaan on harvinaista kohdata ateisti, joka ei olisi humanisti. Graylingin mukaan humanisteille on yhteistä se, että keskustelu ihmisen hyvästä koskee ihmistä todellisessa maailmassa. Sana humanismi on peräisin latinan sanasta humanitas, joka tarkoittaa ihmisyyttä, inhimillisyyttä ja sivistystä. Graylingin mukaan sekulaari humanismi, joka sai kokonaisen muotonsa valistuksen aikana, muodostaa käytännössä perustan myöhemmälle tieteelliselle ja tekniselle kehitykselle sekä demokraattisille järjestelmille.

Vuoden 2024 kyselyssä 50 prosenttia suomalaisista sanoi olevansa humanisteja. Kyselyssä humanismi määriteltiin käsitykseksi, joka korostaa ihmisen arvoa ja kykyä luoda moraalinsa ja maailmankuvansa itsenäisesti. Kansainvälisen humanistiliiton mukaan ”humanismi on demokraattinen ja eettinen elämänkäsitys, joka katsoo, että ihmisellä on oikeus ja velvollisuus antaa omalle elämälleen merkitys ja muoto. Se puolustaa inhimillisempää yhteiskuntaa etiikalla, joka perustuu inhimillisiin ja muihin luonnollisiin arvoihin käyttäen inhimillisiä kykyjä järjen ja vapaan tutkimuksen hengessä. Se ei ole jumalauskoista, eikä hyväksy yliluonnollisia käsityksiä todellisuudesta.”

Paul Kurtzin mukaan humanismi on myönteinen katsomus, joka ohjaa vahingoittamattomuuteen ja vähittäiseen paremman maailman rakentamiseen. Hänen mukaansa humanismi on yleismaailmallinen aihe, joka on kiinnostanut niin uskonnottomia kuin uskonnollisia ajattelijoita. Julian Bagginin mukaan humanismi viittaa käsitteen laajassa merkityksessä käsitykseen tarkoituksenmukaisesta ja moraalisesta elämästä, mutta yhtä hyvin voidaan käyttää jotakin muuta sanaa.

Luonto ja kauneus

Luonnonhautausmaa.

Humanismi korostaa inhimillisiä arvoja ja ihmisen toimijuutta uskonnollisten käsitysten sijasta. Kaikki ateistit eivät kuitenkaan kutsu itseään humanisteiksi. Joidenkin ateistien ja posthumanistien mielestä on ihmiskeskeistä olettaa, että ihmiset ovat kaikkeuden keskeisimpiä olentoja. Etiikka ei välttämättä ole ihmiskeskeistä, vaan sen keskeisiä käsitteitä voivat olla esimerkiksi olemassaolo, luonto, elämä tai tietoisuus.

Posthumanismi tarkoittaa humanismia tarkistavaa ajattelutapaa. Jälkihumanismin mukaan ihminen on luonnon osa. Posthumanistien mukaan ihmiskeskeisyys on johtanut luonnon kestämättömään hyväksikäyttöön. Toisaalta posthumanismi jakaa humanismin kanssa näkemyksen, että ihminen voi vaikuttaa omaan kehitykseensä.

Henkisyys viittaa yleensä yksilön kokemuksiin, kuten syviin tunnekokemuksiin tai merkityksellisyyden tunteeseen. Ateismi on vastakohta yliluonnolliselle jumalauskolle, muttei kokemukselliselle henkisyydelle. Eräässä tutkimuksessa 71 prosenttia ateisteista kertoi kokeneensa kunnioittavaa ihmetystä tai kuuluneensa osaksi itseään suurempaa kokonaisuutta. Tällaisia kokemuksia ovat aiheuttaneet muun muassa luonto, tiede, taide ja ihmisten välinen yhteistyö. Eino Kaila kirjoitti syvähenkisistä kokemuksista, joihin voi liittyä pyhyyden tunne. Kailan mukaan tällaisia kokemuksia voi syntyä tieteen, taiteen, uskonnon tai rakkauden piirissä.

Richard Dawkins on nähnyt henkisyyden kykynä ihmetellä kaikkeuden laajuutta, kauneutta ja elämän moniulotteisuutta. Uskonnottomasta henkisyydestä ovat kirjoittaneet muun muassa Sam Harris ja André Comte-Sponville. Sekä uskonnottomat että uskovat voivat harjoittaa meditaatiota ja muita henkisiä menetelmiä. Näiden menetelmien harjoittajien mukaan ne voivat auttaa kokemaan todellisuuden ykseyttä, mikä auttaisi vähentämään minäkeskeisyyttä. Menetelmät kasvattaisivat ihmisessä myötätuntoa ja auttamisenhalua, mikä vaikuttaisi yksilön ja hänen ympäristönsä onnellisuuteen.

Tutkimukset ateisteista

Diane Reedin suunnittelema ateismin symboli.

Vuoden 2021 tutkimuksen mukaan ateistit ja teistit jakavat samoja moraalisia peruskäsityksiä, mutta painottavat eri tekijöitä. Ateistit arvioivat moraalisuutta useammin tekojen seurausten perusteella. Teistit puolestaan korostavat oman ryhmän yhtenäisyyttä tukevia arvoja, kuten arvovallan kunnioitusta, ryhmäuskollisuutta ja puhtautta. Ateistit pitävät moraalin kannalta tärkeämpänä esimerkiksi oikeudenmukaisuuden periaatetta. Tutkijoiden mukaan tämä ero voi selittää, miksi monet teistit suhtautuvat epäluuloisesti ateisteihin. Moniin uskontoihin sisältyy käsitys yhdestä pysyvästä moraalisesta auktoriteetista. Siksi uskontojen moraalisäännöt keskittyvät sääntöjen noudattamiseen. Uskonnoton moraalikäsitys puolestaan antaa enemmän tilaa seurausten arviointiin.

Useimmissa tutkimuksissa ei ole havaittu vahvaa yhteyttä älykkyyden ja uskonnottomuuden tai uskonnollisuuden välillä. Uskonnottomuutta ennustaa parhaiten uskonnoton kasvatus. Useiden tutkijoiden mukaan ateismin yleistymiseen vaikuttavat ennen kaikkea ympäristötekijät, kuten koulutustaso ja yhteiskunnallinen turvallisuus. Taipumus reflektiiviseen eli harkitsevaan ajatteluun lisää jonkin verran todennäköisyyttä uskosta luopumiseen.

Ateistinen uskontokritiikki

Pääartikkeli: Uskontokritiikki

Tiedollinen uskontokritiikki

Uskontokriittinen kirjailija José Saramago (1922–2010).

Uskontotieteilijä Matti Kamppisen mukaan ateismilla on tieteessä perusluonteinen asema. Koska jumalista ei ole tietoa, niiden väitettyjä ominaisuuksia tai viestejä ei hänen mukaansa voida käyttää todellisuus- tai arvokäsityksen perustana. Ateismi sisältää näin lähtökohdat uskontokritiikkiin, vaikka käsitteellisesti uskontokritiikki on erillinen ilmiö.

Monet uskonnottomat ajattelijat ovat väittäneet, että tiede ei jätä uskonnoille sijaa muuna kuin ”historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeänä todellisuuspaon muotona”. Ateististen kannanottojen mukaan uskonto on syntynyt aikana, jolloin ihmisten tieto todellisuudesta oli rajoittuneempaa. Esimerkiksi filosofi Kai Nielsen ajatteli, että naturalistiseen todellisuuden hahmottamiseen liittyvä ateismi on nykyajan järkevän ihmisen luonteva valinta ja osa yleissivistystä.

Filosofi Ilkka Niiniluodon mielestä uskontojen pyhiin kirjoituksiin nojautuva tiedon hankinnan ja perustelun tapa on ristiriidassa tieteen menetelmän kanssa. Tiede etsii totuutta ja pyrkii kuvaamaan, millainen todellisuus on. Tieteellisessä menetelmässä tietoa tavoitellaan avoimesti, kriittisesti ja julkisesti koeteltavin havaintojen avulla. Tieteen puolestapuhujien mukaan tieteellinen menetelmä on tehokkain ja järkiperäisin menetelmä käsitysten muodostamiseen. Esimerkiksi C. S. Peirce korosti itseäänkorjaavan tieteellisen menetelmän paremmuutta verrattuna esimerkiksi auktoriteetin menetelmään. Niiniluoto kuvaa tiedettä ainoaksi yhteiskunnalliseksi järjestelmäksi, joka pyrkii tekemään yhteisön itsepetoksen mahdottomaksi.

Ilkka Niiniluodon mukaan käsitys todellisuudesta on uskonnollinen, jos siihen sisältyy väitteitä, joiden ainoana tukena on vetoaminen uskonnollisiin auktoriteetteihin tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin. Vaikka tieteessä ei olekaan ehdottomia takeita totuudesta, tieteellisten ja uskonnollisten väitteiden ristiriitatilanteessa on Niiniluodon mukaan järkiperäisempää hyväksyä tieteen tulokset. Tieteellisiä väitteitä ei tule pitää hyväksyttävinä siksi, että ne olisivat välttämättä tosia, vaan siksi, että ne on saavutettu kriittisesti arvioivan ja julkisesti valvottavissa olevan menetelmän avulla.

Auktoriteetteihin tai elämyksiin vetoavia perusteluja ei voi Niiniluodon mukaan pitää todistusvoimaisina, koska ne eivät täytä kriittisyyden ja puolueettomuuden vaatimuksia. Niiniluodon mukaan tieteessä ei ole pysyviä auktoriteetteja. Jumalallisen ilmoituksen käyttäminen jumalan olemassaoloa koskevan tiedon lähteenä sisältää kehäpäätelmän, jossa väite perustuu itseensä. Koska yksilön omia kokemuksia ei voida julkisesti koetella ja arvioida, ne eivät kelpaa todisteeksi niiden kohteen olemassaolosta. Elämyksiä voidaan tutkia psykologian keinoin, ja niiden syntytavalle voidaan pyrkiä antamaan tieteellinen selitys.

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan uskonto perustuu arkiajatteluun, joka on usein ristiriidassa tieteen kanssa. Pyysiäisen mukaan ihmislaji on kehittynyt olosuhteissa, jotka eivät suosineet tieteellisen ajattelun kehitystä. Monien ihmisten on yhä helpompaa uskoa esimerkiksi ihmeisiin kuin suhtautua kriittisesti omiin käsityksiinsä. Siksi uskonnottomat ovat monissa maissa vähemmistönä. Pyysiäisen mukaan tilanne muuttuu, kun tieteellinen tieto leviää laajalle ja muodostuu yhteiskunnassa yleiseksi mittapuuksi.

Moraalinen uskontokritiikki

John Lennonin ”Imagine” vuodelta 1971 on tunnettu uskontokriittinen musiikkikappale.

Uskontokritiikki voidaan jakaa tiedolliseen ja moraaliseen kritiikkiin. Tiedollinen kritiikki kyseenalaistaa uskontojen totuudenmukaisuuden, kun taas moraalinen kritiikki esittää, että uskonnoilla on merkittäviä haittavaikutuksia. Yhteiskunnallisen kritiikin mukaan monet uskontojen perinteiset opit ovat ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa.

Kriitikoiden mukaan järjestäytynyt uskonto ja kyseenalaistamaton usko ovat johtaneet usein väkivaltaan ja kärsimyksiin. Tunnettuja historiallisia esimerkkejä ovat ristiretket, uskonnolliset sodat ja noitavainot. Tietyt filosofit ovat esittäneet, että ajatus ikuisen elämän palkkiosta edustaa itsekeskeistä nautinnon tavoittelua. Arvostelijoiden mukaan uskonnollisilla perusteilla on usein vastustettu yhteiskunnallista kehitystä ja tasa-arvoistumista. Esimerkiksi Richard Dawkins on kuvannut uskontoa eräänlaisena mielen viruksena, jota voidaan torjua tieteellisellä sivistyksellä.

Ateistifilosofi Michael Schmidt-Salomonin mukaan uskontojen väite ikuisista arvoista on ongelmallinen, koska eettinen ajattelu on kehittynyt ihmiskunnan mukana. Aluksi ihmiset ovat ajatelleet oman ryhmänsä etua, lopulta kaikkien etua. Perinteiset uskonnot ylläpitävät sääntöjä, jotka on muotoiltu toisenlaisessa historiallisessa yhteydessä. Uskonnot luovat yhteenkuuluvuutta omassa ryhmässään, mutta ne voivat myös vahvistaa vastakkainasettelua ulkoryhmiä kohtaan. Uskontoa on yhdistetty heimoajatteluun esimerkiksi Venäjällä, Lähi-idässä ja hindulaisessa kansallismielisyydessä liikkeissä. Samaa vastakkainasettelua voi esiintyä myös sekulaareissa aatteissa. Uskonnoissa on sekä vapaamielisiä että autoritaarisia eli käskyvaltaan perustuvia suuntauksia. Monilla alueilla juuri äärisuuntaukset ovat menestyneet.

Yhteiskunnallinen uskontokritiikki

Marokkolainen ateisti Ibtissam Lachgar sai Yksi laki kaikille -palkinnon vuonna 2018. Kampanja vastustaa uskonnollisia lakeja ja teokratiaa.

Yhteiskunnallisen uskontokritiikin mukaan uskontoa ei tule käyttää politiikan välineenä. Sekularismi eli tunnustuksettomuus on valistuksen aikana yleistynyt periaate, jonka mukaan uskonto on erotettava valtiosta ja koulutuksesta. Sekularismin mukaan uskonnoilla ei tule olla yhteiskunnassa erioikeuksia, vaan niiden on noudatettava samoja lakeja kuin muidenkin yhteisöjen. Esimerkiksi Yhdysvaltojen perustuslain ensimmäisen lisäyksen mukaan valtio ei saa säätää lakia, joka koskee uskonnon perustamista tai rajoittaa uskonnon harjoittamista.

Uskontoriippumattomuuden tavoitteena on kaikkien kansalaisten tasapuolinen kohtelu ilman syrjintää. Valtion puolueettomuus merkitsee, että uskonto nähdään yksityisasiana. Kannattajiensa mielestä tunnustuksettomuus mahdollistaa mielipiteiden moninaisuuden ja yksilön vapauden harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoa. Tämä vastaisi liberalismin tavoitetta tilasta, jossa eri käsitykset elävät sovussa.

Useat filosofit ovat sanoneet ateismin ja sekularismin olevan yksi Euroopan ja valistuksen suurimmista perinnöistä maailmalle. Heidän mukaansa sekularismi luo turvallisen julkisen tilan kaikille. Ihmiset voivat toimia kuten haluavat, jos se ei aiheuta vahinkoa muille.

Suomessa uskonnottomien järjestöjen tavoitteena on ollut kirkkojen erityisaseman purkaminen lainsäädännöstä ja uskonnonopetuksen poistaminen kouluista. Lisäksi on vaadittu muun muassa kirkkojen verotusoikeuden poistamista, uskontokuntien erityisaseman poistamista julkisten tehtävien rahoituksessa sekä jumalanpilkkalain kumoamista. Arvostelijoiden mukaan jumalanpilkkalait ovat tarkoittaneet uskonnon arvostelun rajoittamista.

Ateismin kritiikki

Pääartikkeli: Ateismin kritiikki

Ateismi ja moraali

Ateistijärjestö kulkueessa yhdenvertaisuuden puolesta Puolassa vuonna 2022.

Ateismia on arvosteltu esittämällä, että moraali edellyttää jumalallista perustaa. Jumalien olemassaolo takaisi objektiivisten eli yleispätevien moraalisääntöjen olemassaolon. Käsityksen mukaan moraalilauseet voivat olla tosia, ja ne ovat tosia vain, jos ne saavat oikeutuksensa muualta kuin ihmisiltä.

Ateistit ovat vastanneet tähän, että sekä uskonnottomat että uskovaiset voivat toimia moraalisesti hyvin tai huonosti. Monissa tutkimuksissa ateistit eivät keskimäärin eroa merkittävästi uskonnollisista ihmisistä moraalin, onnellisuuden, yhteisöllisyyden tai elämän merkityksellisyyden kokemisen suhteen.

Naturalistisen näkemyksen mukaan moraalikäsitykset heijastavat ihmisten yhteisöllistä elämää. Antropologi Pascal Boyerin mukaan ihmisillä on taipumus tulkita moraaliset käsityksensä yliluonnollisten toimijoiden aiheuttamiksi. Hänen mukaansa moraaliset käsitykset kehittyvät varhain ilman mielleyhtymiä yliluonnollisiin toimijoihin. Boyerin mukaan uskovien moraalikäsityksiin vaikuttavat enemmän muiden ihmisten kanssa jaetut käsitykset kuin uskontojen viralliset opit.

Kritiikin mukaan uskonto ei soveltuisi moraalin perustaksi, vaikka se olisi totta. Ateistit ovat usein puolustaneet etiikan itsenäisyyttä, jonka mukaan etiikan ei tule perustua järkiperäisestä eettisestä päättelystä riippumattomiin uskomuksiin. Humen lain mukaan tosiasiaväitteistä ei voi loogisesti johtaa arvoja. Vaikka jumalia olisi olemassa, se ei argumentin mukaan riittäisi perustelemaan sitä, miten asioiden tulisi olla.

Humen lain mukaan moraaliset oikeutukset ovat loogisesti riippumattomia siitä, millaisia tosiasiat ovat tai millaisiksi ne oletetaan. Vastaavasti monet ateistit ovat torjuneet sellaisen tieteeseen vetoamisen, jossa etiikalla ei ole itsenäisyyttä arvosidonnaisten kysymysten tarkastelussa. Vaikka jokin käyttäytymistaipumus olisi ollut evoluutiossa hyödyllinen, etiikan näkökulmasta voidaan kysyä, onko se hyväksyttävää nykyaikana.

Myöskään kaikki jumaliin uskovat eivät hyväksy käsitystä, että jumalien tahto määrittäisi oikean ja väärän. Euthyfronin ongelma kysyy, onko jokin hyvää siksi, että jumalat niin määräävät, vai määräävätkö jumalat sen hyväksi siksi, että se on hyvää. Jos jokin olisi hyvää vain siksi, että jumala käskee, myös paha voitaisiin määritellä hyväksi.

Tutkija Kenan Malik on huomauttanut, että Kiinan yhteiskunta perustui kahden vuosituhannen ajan ei-teistiseen moraaliajatteluun. Teoksessaan etiikan historiasta Malik kirjoittaa, että ”ainoastaan länsimaisen yksijumalaisuuden silmälapullisesta näkökulmasta voi väittää, ettei moraali voi olla olemassa ilman jumalaa.” Malik katsoo, että usko jumaliin ei ole myöskään estänyt ihmisiä arvioimasta itse, mikä on oikein. Pyhiä tekstejä on käytetty perustelemaan keskenään ristiriitaisia kantoja. Ihmisiä orjuutettiin samalla kun väitettiin, että jumala on pyhittänyt sen. Nykyisin orjuutta pidetään vääränä, koska ihmiset ovat muuttaneet mieltään. Malikin mukaan moraalikäsitykset muuttuvat yhteiskunnan mukana ja merkitykset syntyvät vain ihmisen toiminnan kautta.

Kun uudella ajalla hylättiin ajatus yhteiskunnasta valmiiksi säädettynä, kysymys moraalista muuttui Malikin mukaan yhtä paljon poliittiseksi kysymykseksi. Historioitsija Jonathan Israelin mukaan perinpohjaisia muutoksia vaativa valistus ”murskasi kaiken oikeutuksen kuningasvallalta, ylimysvallalta, naisen alistamiselta miehelle, kirkon käskyvallalta ja orjuudelta, ja korvasi nämä yleismaailmallisuuden, tasa-arvon ja kansanvallan periaatteilla”. Malikin mukaan valistusajattelussa kysytään, millainen yhteiskunta on järkevä ja hyvä. Arvojen pohjalta on muotoiltu välineitä, jotta ihmiset voisivat muuttaa asiat sellaisiksi, millaisten niiden pitäisi olla.

Moraalilauseiden luonne

Filosofi Peter Singer.

Moraalinen realismi on moraalilauseiden luonnetta koskeva kanta, jonka mukaan on olemassa moraalisia totuuksia. Ollakseen tosiasiaväite väitteellä tulee olla jokin mielen ulkopuolinen tosiseikka, joka tekee väitteen todeksi. Moraalisen realismin mukaan olisi olemassa moraalinen todellisuus, jossa moraaliset tosiasiat sijaitsevat.

Osa ateisteista on kannattanut moraalista subjektivismia, jonka mukaan ei ole ajasta ja paikasta riippumatonta moraalia. Subjekti tarkoittaa toimijaa eli yksilöä tai yhteisöä. Moraalisessa naturalismissa moraalin mittapuut pyritään johtamaan luonnollisista ominaisuuksista. Maltillisen moraalisen naturalismin mukaan tietyt normit ja arvot ovat käytännössä toimivia, koska ne kumpuavat yhteisöllisestä alkuperästä.

Moraalisen objektivismin mukaan moraalin arviointiperusteet voivat olla järkiperäisiä ja yhteisesti hyväksyttävissä. Arvot ovat yleispäteviä siinä mielessä, että ne perustuvat yksilöiden ja yhteisöjen olemassaolon yleisiin ehtoihin. Tämän kannan mukaan moraalikysymyksiin voidaan löytää järkiperäisiä vastauksia. Moraaliväitteet eivät ole tosiasioiden kuvauksia kuten tieteelliset väitteet, mutta ne eivät ole pelkkiä mieltymyksiä. Moraalilauseet ilmaisevat myös yhteisöllisiä tarpeita.

Patricia Churchlandin mukaan aivotutkimus on tuonut esiin, että ihmisen moraalinen päätöksenteko on monimutkaista. Sitä ei voi pelkistää yksinkertaisen säännön noudattamiseksi. Moraalisiin ongelmiin ei ole laskukaavaa, joka tuottaisi ainoan oikean ratkaisun. Ihmiset eivät voi nähdä tulevaisuuteen ja on olemassa erilaisia arvoja, toimintatapoja ja näkökulmia. Churchlandin mukaan filosofi Aristoteles ymmärsi, että moraali ei ole yksiselitteistä sääntöjen seuraamista. Moraalisuus edellyttää, että toimijat pohtivat ja syventävät näkökulmaansa jatkuvasti. Churchland katsoo, että järkiperäinen moraali on aristoteelisessa mielessä taitoihin perustuvaa. Moraaliset toimijat kehittävät käytännöllistä viisautta kokemuksen ja harkinnan avulla.

David Hume sanoi, että ihminen hahmottaa seuraukset järjen avulla, mutta käytännön päätöksentekoa ohjaavat tunteet. Psykologi Joshua Greenen mukaan utilitarismi on esimerkki moraalijärjestelmästä, joka ei perustu vaistonvaraisiin moraalivastauksiin vaan järkeen. Peter Singerin kaltaiset utilitaristit ovat laajentaneet moraalisen päätöksenteon aluetta. He ovat esittäneet, että moraaliyhteisö tulisi ulottaa koko planeetan laajuiseksi, jopa kaikkiin aistiviin olentoihin. Greenen mielestä tunteisiin tai harkintaan perustuva moraaliajattelu ei ole toista parempi: kummastakin on hyötyä eri oloissa.

Arvokonstruktionismi (latinan construere ’muodostaa’) tarkoittaa kantaa, jonka mukaan arvot ovat ihmisten luomia ja ylläpitämiä yhteisöllisiä järjestelmiä, joita ei ole olemassa ilman ihmisen toimintaa. Käsityksessä ajatellaan, että etiikan periaatteet ovat luonteeltaan sopimuksia, jotka liittyvät ihmisen yhteisölliseen toimintaan. Niiden rakennetta ja vaikutusta voidaan verrata oikeusjärjestykseen. Ilkka Niiniluodon mukaan ihmisoikeussopimukset ovat uskonnollisten oppien sijasta hyvä esimerkki laajalti hyväksytyistä eettisistä sopimuksista. Järkiperäisten perustelujen kautta sopimuksille voidaan etsiä mahdollisimman laajaa kannatusta. Niitä voidaan myös uudistaa, kun yhteiskunta muuttuu. Esimerkiksi soveltava etiikka käsittelee arjen moraalisia ongelmia.

Eettisten periaatteiden pätevyys voidaan Ilkka Niiniluodon mukaan ymmärtää sääntöutilitarismin pohjalta. Oletetaan, että henkilön tulee harkita suhtautumistaan tiettyyn moraaliseen kysymykseen. Tällöin eettinen näkökulma ei voi rajoittua yksilön välittömään etuun. Esimerkiksi John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian hengessä voidaan kysyä, miten yksilö suhtautuisi maailmaan, jossa hänen valintansa olisi muodostunut yleiseksi ohjeeksi. Yksilö ei myöskään tietäisi omaa asemaansa kyseisessä yhteiskunnassa. Näin muotoiltua sääntöä voidaan arvioida sen perusteella, edistääkö sen noudattaminen yhteistä hyvää. Tämän ajatuskokeen avulla ateistit ovat perustelleet esimerkiksi valtion uskontoriippumattomuuden oikeudenmukaisuutta.

Totalitaariset liikkeet

Raportti ajatuksenvapaudesta 2021.

Ateismin vastustajat ovat viitanneet kommunististen valtioiden harjoittamaan uskontojen tukahduttamiseen ja väkivaltaan. Ranskan vallankumouksen aikana toteutettuja pappisvallan vastaisia toimia on pidetty varhaisena esimerkkinä uskonnonvastaisesta sorrosta.

Historioitsija Victoria Smolkinin mukaan neuvostoateismi ei edustanut länsimaista liberaalia sekularismia, koska se ei hyväksynyt valtion puolueettomuutta uskonnon suhteen. Kommunistisella puolueella oli yksinoikeus totuuden määrittelyyn ja vallankäyttöön. Neuvostovallan näkökulmasta uskonto ja kirkko muodostivat kilpailevan valtajärjestelmän. Smolkinin mukaan puolue kiinnitti käytännössä vain vähän huomiota ateismiin. Uskonto oli kommunisteille ennen kaikkea poliittinen kysymys, vastustajan työkalu vallankumouksen heikentämiseksi. Leniniläinen ateismi oli valtion ohjaamaa. Kommunistisissa maissa ei opetettu sellaista tieteellistä ateismia, joka vastaa länsimaisen analyyttisen filosofian käsitystä.

Monet ateistifilosofit katsovat totalitaaristen aatteiden olevan luonteeltaan uskontojen kaltaisia järjestelmiä, koska niissä uskomukset tai johtajat asetetaan arvostelun ulkopuolelle. Useat tutkijat ovat luonnehtineet neuvostokommunismia ja natsismia poliittisiksi uskonnoiksi. Politiikan pyhittämisessä jollekin käsitteelle annetaan asema yhteisön ehdottomana perustana ja korkeimpana arvona. Tällainen pyhitetty kohde voi olla esimerkiksi kansa, valtio tai rotu. Julian Bagginin mukaan tällainen uskonnonomainen pyhitys on vierasta ateismin valtavirralle.

Ilkka Niiniluodon mukaan kommunismissa valistus kääntyi vastakohdakseen. Filosofi Karl Popper suuntasi teoksensa Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (1945) totalitarismia vastaan. Popperin mukaan marxilaisuudessa uskottiin virheellisesti historian lakien olemassaoloon. Avoimessa yhteiskunnassa päätökset on voitava kyseenalaistaa ja korjata, kuten käsitykset avoimessa maailmankuvassa.

On huomautettu, että natsijohtajat sanoivat useissa yhteyksissä toimivansa jumalan tahdon mukaisesti ja edustavansa kristillistä liikettä. Osa kirkkokunnista teki yhteistyötä natsihallinnon kanssa, mikä juontui saksalaisten kirkkojen juutalaisvastaisista perinteistä. Euroopassa oli tapahtunut juutalaisvihaan liittyviä joukkomurhia jo keskiajalla. Natsismin ja kommunismin tuhojen mittakaavan teki mahdolliseksi kehittynyt tekniikka.

Ateismi ja yhteiskunta

Tutkija Teemu Tairan mukaan väitteet ateismin hirmuteoista ovat usein enemmän vaikuttamispuhetta kuin tieteellisiä kuvauksia. Yhteiskuntatieteilijä Phil Zuckermanin mukaan valtioateismi tulee selkeästi erottaa länsimaisesta ateismista, joka nousee yksilönvapauden, vaurauden ja koulutuksen kaltaisten tekijöiden vuoksi. Zuckermanin ja Ronald Inglehartin mukaan uskonnottomat, ei-kommunistiset yhteiskunnat ovat menestyneitä monilla keskeisillä mittareilla. Niitä ovat esimerkiksi koettu onnellisuus, taloudellinen hyvinvointi, koulutus, ihmisoikeudet sekä henkirikosten ja korruption vähäisyys. Maallistuneet valtiot sijoittuvat korkealle Yhdistyneiden kansakuntien inhimillisen kehityksen mittarissa. Useat heikommin sijoittuvat valtiot ovat myös vahvasti uskonnollisia.

Ronald Inglehartin mukaan uskonnollisuuden heikentyessä perinteiset uskonnolliset säännöt korvautuvat muilla moraalisilla normeilla. Inglehartin mukaan maailmanlaajuinen tutkimusaineisto osoittaa, että hyvinvoivissa ja maallistuneissa maissa ihmiset alkavat korostaa ihmisoikeusarvoja. Perinteisten paikallisyhteisöjen normeista on siirrytty kohti yleismaailmallisia normeja.

Julian Bagginin mielestä ateismin esikuva on länsimainen tunnustukseton valtio. Hänen mukaansa enemmistö ateisteista ei halua valtioateismia vaan sekulaarin valtion, joka jättää uskonnot yksilönvapauden piiriin. Valtio saa puuttua uskontoihin vain tapauksissa, jotka uhkaavat kansalaisten vapautta.

Filosofi Eerik Lagerspetzin mukaan vapauden arvo on osa valistusajattelun perintöä. Silti vapautta on haluttu rajoittaa myös valistusarvojen nimissä. Lagerspetzin mukaan länsimaiden vapauden suurin nykyinen uhka on kuitenkin valistuksen vastaisissa ajattelutavoissa. Jo valistuksen aikana syntyi vastavalistus. Se asetti järkeä ja yleismaailmallisia arvoja vastaan tunteet, myytit, auktoriteetit ja kansalliset arvot. Lagerspetzin mukaan nykyiset autoritarismin, sodan ja terrorismin muodot liittyvät kansalliseen tai uskonnolliseen kiihkoiluun.

Uskonnollisen kannan omaksumista on perusteltu kulttuurilla ja historialla. Matti Kamppisen mielestä uskontopohjaiset perustelut yhteiskunnallisille päätöksille ovat aikanaan olleet uskottavia, mutta niillä on myös oikeutettu esimerkiksi epätasa-arvoa. Kamppisen mukaan uskontojen roolin tunnustaminen historiassa ei tarkoita sitä, että kaikki uskonnolliset väitteet olisivat yhtä perusteltuja nykyajan keskusteluissa. Nykyisten ja tulevien yhteiskuntien tulisi rakentua järkeen ja tutkimukseen perustuville käsityksille.

Todellisuuden selittäminen

Hubble Ultra Deep Field -kuva näyttää galakseja sellaisina kuin ne olivat noin 13 miljardia vuotta sitten.

»Ateistit ovat enimmäkseen uhkarohkeita mutta harhautuneita oppineita ja huonoja järkeilemään. Koska he eivät pysty käsittämään luomista, pahan alkuperää ja muita vaikeita asioita, he turvautuvat oletukseen asioiden ikuisuudesta ja välttämättömyydestä.»
(Voltaire, Filosofinen sanakirja, 1769)

Ateismia on perinteisesti arvosteltu väitteellä, että jumalat ovat välttämättömiä kaikkeuden selittämiseksi. Tämän ajatuksen keskeinen muotoilu on kaikkeuden luojaan perustuva jumalatodistus.

Vasta-argumenttina on esitetty, että ensimmäisen syyn argumentti voi korkeintaan osoittaa jonkin alkusyyn, mutta ei tietyn uskonnon jumalaa. Graham Oppyn mukaan teistiset perustelut eivät ole selitysvoimaisempia kuin ei-teistiset, naturalistiset perustelut. Selitysvoimainen käsitys selittää mahdollisimman paljon mahdollisimman vähillä lisäoletuksilla.

Sami Pihlströmin mukaan jumalatodistukset eivät onnistu antamaan tukea uskonnolliselle uskolle. Esimerkiksi Humen ja Kantin kritiikit ovat hänen mukaansa edelleen olennaisia. Jumalatodistusten uudelleenmuotoilut jäävät hänen mukaansa epätieteellisiksi ja perusteettomiksi pohdinnoiksi. Väitteet jumalallisen ohjauksen yhteensopivuudesta biologian tai kosmologian havaintojen kanssa eivät ole merkityksellisiä tieteen näkökulmasta, sillä samaa voisi väittää mistä tahansa tosiseikasta.

Ilkka Pyysiäisen mukaan uskontojen vertauskuvalliset tulkinnat ovat pyrkimys sovittaa perinteinen uskonto yhteen nykytieteen kanssa. Nykyisin monet uskonnolliset ajattelijat eivät enää puhu maailmassa vaikuttavasta luojajumalasta, vaan jonkinlaisesta periaatteesta, joka on ”kaiken takana”. Tällöin jumalakäsite on lähinnä vertauskuva. Aluksi jumalat olivat luonnonilmiöiden henkilöitymiä, sitten valtakuntien ja kansojen suojelijoita. Kun ihmisen tuntema maailma on suppea, syntymyytit selittävät vain rajatun alueen alkuperän. Heimoyhteisö voi selittää kaiken synnyn kertomalla oman asuinalueen synnyn. Tällöin luojana voi esiintyä jokin hahmo, joka tulee tunnetun alueen ulkopuolelta. Mitä suuremman alueen ihmiset tuntevat ja kykenevät kuvittelemaan, sitä kauemmaksi jumalat sijoitetaan.

Historiallisesti jumalan käsite on ollut Ilkka Pyysiäisen mukaan väline tuntemattomasta ja arvaamattomasta puhumiseen ja sen rituaaliseen käsittelyyn. Ajattelun käsitteellistyessä jumalat pelkistyvät ihmishahmoisista olennoista ajatusluomuksiksi. Syntyy käsitys kaukaisesta jumaluudesta, joka määrittää koko kaikkeuden rajat. Buddhalaisuudessa on luovuttu jumalista perustavimpina olioina. Jumalan käsitteen tilalla on tyhjyyden tai koostumattomuuden käsite.

Pyysiäisen kognitiivisen näkökulman mukaan jumalauskossa jumalan käsite määrittelee todellisuutta. Sen vuoksi jumalien poistuminen uskovan tajunnasta tarkoittaisi yksilön ymmärtämistavan häviämistä. Koska käsitteellistämisen tapa olisi rakennettava uudelleen, jumalan käsitteestä luopuminen ei ole Pyysiäisen mukaan helppoa. Jos taas ihminen ei ole alun perinkään hahmottanut todellisuutta minkään jumalakäsityksen avulla, hän ei koe jumalien puuttumista ongelmaksi.

Tieteellinen maailmankatsomus

Filosofi Sami Pihlströmin mukaan valistusajattelu ja tieteellinen maailmankuva ovat syrjäyttäneet uskonnon sen aiemmasta asemasta. Hän suhtautuu kriittisesti ajatukseen, että uskonnollisia käsitteitä voitaisiin tuoda takaisin tieteeseen. Uskonpuolustukset ja luonnonteologian uudet versiot edustavat hänen mukaansa pikemminkin kaipuuta esitieteelliseen aikaan. Käsitystä, että tiede ja luonnossa ilmenevä jumalallinen ilmoitus olisivat yhteensopivia, ei voi pitää tieteellisenä maailmankatsomuksena. Pihlströmin mukaan on vaikea nähdä, miten tiede ja uskonto voisivat olla käsitysten kokonaisjärjestelmässä sopusoinnussa, kun on kyse siitä, miten todellisuutta koskevia käsityksiä muodostetaan.

Yritykset sovittaa tiede ja uskonto yhteen ovat Pihlströmin mukaan käsitteellisiä sekaannuksia. Pahimmillaan ne ovat älyllistä itsepetosta, tieteen ja uskonnon välisen taistelun hävinneen osapuolen ”epätieteellistä taikauskoa”. Filosofin mukaan usko yliluonnollisiin olentoihin on mahdollista vain uskonnon omien käytäntöjen puitteissa. Kun uskonnollinen ajattelu haastaa luonnontieteen, se johtaa Pihlströmin mukaan uskonnon tappioon.

Tieteellisesti hyväksyttäviä perusteita tuoda jumalia aineelliseen todellisuuteen ei Pihlströmin mukaan ole. Yliluonnollisten tarkoitusperien etsiminen tieteen tuntemista ilmiöistä ei ole mielekästä. Tieteellisen ajattelun voi hylätä omaksumalla näkökulman, joka asettuu sen ulkopuolelle. Näin tehdään esimerkiksi nykytiedettä edeltäneessä uskonnollisessa ajattelussa. Se ei kuitenkaan edusta aitoa tieteellistä kritiikkiä.

Pihlströmin mukaan on älyllisesti ja moraalisesti kyseenalaista tehdä inhimillinen merkitysten etsintä keinotekoisella tavalla. Jumalatodistuksiin nojaavassa jumalauskossa on pyritty löytämään luonnonhistoriasta yliluonnollinen tehtävä ihmiselle. Filosofin mukaan tällainen edustaa inhimillisen ajattelun vinoutumaa. Sen purkamiseksi tarvitaan järjen kritiikkiä esimerkiksi Humen ja Kantin hengessä. Vaikka jumalia olisi olemassa, ihmisellä on edelleen vapaus valita omat tavoitteensa.

Lähteet

Suomeksi

• Baggini, Julian: Ateismi. Lyhyt johdanto. (Atheism. A Very Short Introduction, 2003.) Suomentanut Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Helsinki: Vapaa ajattelija, 2005. ISBN 951-98702-1-0
• Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat. Kuinka uskonto selitetään. (Et l’homme créa les dieux, 2001.) Suomentanut Tiina Arppe. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-31815-7
• Churchland, Patricia S.: Neurofilosofia. (Brain-Wise. Studies in Neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2004. ISBN 952-5202-81-X
• Dawkins, Richard: Jumalharha. (The God Delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1
• Enqvist, Kari: Uskomaton matka uskovien maailmaan. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-38972-0
• Kamppinen, Matti: Ateismi, sekulaari humanismi ja tiede. Teoksessa Niemelä, Jussi K. (toim.): Mitä uusateismi tarkoittaa? Turku: Savukeidas, 2011. ISBN 978-952-5500-95-0
• Kiilakoski, Tomi (toim.): Katsomusaiheita. Nuorisobarometri 2023. Helsinki: Nuorisotutkimusseura: Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2024. ISBN 978-952-372-061-9
• Krauss, Lawrence M.: Universumi tyhjyydestä. Miksi maailmassa on jotain tyhjyyden sijaan. (A Universe from Nothing. Why There Is Something Rather than Nothing, 2012.) Suomentanut Veli-Pekka Ketola. Helsinki: Basam Books, 2013. ISBN 978-952-260-175-9
• Laiho, Hemmo & Koistinen, Olli (toim.): Valistuksen haaste. Kirjoituksia järjen ja tiedon merkityksestä. Helsinki: Gaudeamus, 2024. ISBN 978-952-345-258-9
• Lucretius, Carus Titus: Maailmankaikkeudesta. (De rerum natura, noin 50 eaa.) Suomentanut Paavo Numminen. Porvoo Helsinki: WSOY, 1965.
• Malik, Kenan: Moraalin suuntaa etsimässä. Etiikan maailmanhistoria. (The Quest for a Moral Compass. A Global History of Ethics, 2014.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: Niin & näin, 2016. ISBN 978-952-7189-06-1
• Martin, Michael (toim.): Ateismi. (The Cambridge Companion to Atheism, 2007.) Suomentanut Tapani Hietaniemi ja Jussi K. Niemelä. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-311-1
• Miettinen, Oskari: Alkuräjähdyksestä uskomuksiin. Kouvola: Reuna, 2023. ISBN 978-952-355-165-7
• Niiniluoto, Ilkka: Tiede, filosofia ja maailmankatsomus. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08016-4
• Niiniluoto, Ilkka: Epäily, usko ja taikausko. Teoksessa Järki, arvot ja välineet. Kulttuurifilosofisia esseitä. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13060-9
• Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8
• Niiniluoto, Ilkka: Hyvän elämän filosofiaa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-240-4
• Pihlström, Sami: Usko, järki ja ihminen. Uskonnonfilosofisia esseitä. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2001. ISBN 952-9791-41-0
• Pihlström, Sami: Ihmisen maailma. Esseitä humanismista, totuudesta ja ajattelun tilasta. Tampere: Niin & näin, 2021. ISBN 978-952-7189-83-2
• Pihlström, Sami: Taiasta vapautettu maailma – valistuksen merkitys nykyfilosofiassa. Teoksessa Laiho & Koistinen 2024.
• Pyysiäinen, Ilkka: Jumalan selitys. ’Jumala’ kognitiivisena kategoriana. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14940-7
• Salomäki, Hanna ym.: Kirkko epävarmuuksien ajassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2020–2023. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus, 2024. ISBN 978-951-693-403-0
• Selin, Risto: Ihmeellinen maailma. Skeptikon tietosanakirja. Helsinki: Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4 Teoksen verkkoversio.
• Sillfors, Mikko: Jumalattomuus ja hyvä elämä. Ateistinen henkisyys vaihtoehtona monoteistiselle uskonnolle 2000-luvun länsimaissa. (Väitöskirja) Helsinki: Helsingin yliopisto, 2017. ISBN 978-952-345-063-9
• Sillfors, Mikko: Ateismi ja uskonnottomuus. Teoksessa Pesonen, Heikki & Sakaranaho, Tuula (toim.): Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia. Helsinki: Gaudeamus, 2020. ISBN 978-952-345-063-9
• Taira, Teemu: Väärin uskottu? Ateismin uusi näkyvyys. Turku: Eetos, 2014. ISBN 978-952-67966-5-9
• Taira, Teemu: Ateismi, uskonnottomuus ja uskontokritiikki. Teoksessa Ketola, Kimmo & Martikainen, Tuomas & Taira, Teemu (toim.): Uskontososiologia. Turku: Eetos, 2018. ISBN 978-952-68429-7-4
• Vainio, Olli-Pekka & Visala, Aku: Johdatus uskonnonfilosofiaan. Helsinki: Kirjapaja, 2011. ISBN 978-952-247-204-5

Englanniksi

• Bullivant, Stephen & Lee, Lois (toim.): A Dictionary of Atheism. Oxford: Oxford University Press, 2016. ISBN 978-0-19-181681-9
• Bullivant, Stephen & Ruse, Michael (toim.): The Oxford Handbook of Atheism. Oxford: Oxford University Press, 2013. ISBN 978-0-19-964465-0
• Bullivant, Stephen & Ruse, Michael (toim.): The Cambridge History of Atheism. Cambridge: Cambridge University Press, 2021. ISBN 978-1-108-56232-4
• Everitt, Nicholas: The Non-Existence of God. London: Routledge, 2004. ISBN 0-415-30107-6
• Flynn, Tom (toim.): The New Encyclopedia of Unbelief. Amherst, New York: Prometheus Books, 2007. ISBN 1-59102-391-2
• Gervais, Will M.: Disbelief. The Origins of Atheism in a Religious Species. Amherst, New York: Prometheus Books, 2024. ISBN 978-1-633-88924-8
• Grayling, A. C.: The God Argument. The Case Against Religion and for Humanism. London: Bloomsbury, 2013. ISBN 978-1-62040-190-3
• Harbour, Daniel: An Intelligent Person’s Guide to Atheism. London: Duckworth, 2001. ISBN 0-7156-2915-8
• Howson, Colin: Objecting to God. Cambridge: Cambridge University Press, 2011. ISBN 978-0-521-18665-0
• Huff, Peter A.: Atheism and Agnosticism. Exploring the Issues. Santa Barbara, California: ABC-Clio, 2021. ISBN 978-1-4408-7082-8
• Lorkowski, C. M.: Atheism Considered. A Survey of the Rational Rejection of Religious Belief. Cham: Palgrave Macmillan, 2021. ISBN 978-3-030-56207-6
• Mackie, J. L.: The Miracle of Theism. Arguments For and Against the Existence of God. Oxford: Oxford University Press, 1982. ISBN 0-19-824682-X
• Martin, Michael: Atheism. A Philosophical Justification. Philadelphia: Temple University Press, 1990. ISBN 0-87722-642-3
• Oppy, Graham: Atheism and Agnosticism. Cambridge: Cambridge University Press, 2018a. ISBN 978-1-108-45472-8
• Oppy, Graham: Atheism. The Basics. London: Routledge, 2018b. ISBN 978-1-138-506916
• Palmer, Michael: Atheism for Beginners. A Coursebook for Schools and Colleges. Cambridge: The Lutterworth Press, 2013. ISBN 978-0-7188-9291-3
• Peels, Rik: Life without God. An Outsider’s Look at Atheism. Cambridge: Cambridge University Press, 2023. ISBN 978-1-009-29782-0
• Ruse, Michael: Atheism. What Everyone Needs to Know. Oxford: Oxford University Press, 2015. ISBN 978-0-19-933458-2
• Shackelford, Todd K. (toim.): Encyclopedia of Religious Psychology and Behavior. Cham: Springer, 2024. ISBN 978-3-031-38971-9
• Sinnott-Armstrong, Walter: Morality Without God? Oxford: Oxford University Press, 2009. ISBN 978-0-19-533763-1
• Smolkin, Victoria: A Sacred Space Is Never Empty. A History of Soviet Atheism. Princeton: Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-17427-3
• Steele, David Ramsay: Atheism Explained. From Folly to Philosophy. Chicago: Open Court, 2008. ISBN 978-0-8126-9703-2
• Walters, Kerry S.: Atheism. A Guide for the Perplexed. New York: Continuum, 2010. ISBN 978-0-8264-2493-8

Kirjallisuutta

Suomeksi

• Dennett, Daniel C.: Lumous murtuu. Uskonto luonnonilmiönä. (Breaking the Spell. Religion as a Natural Phenomenon, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5202-96-0
• Hitchens, Christopher: Jumala ei ole suuri. Kuinka uskonto myrkyttää kaiken. (God is Not Great. How Religion Poisons Everything, 2007.) Suomentanut Matti Kinnunen. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34140-7
• Pyysiäinen, Ilkka: Jumalaa ei ole. Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-324-1
• Sillfors, Mikko: Prometheuksen perintö. Ateismin maailmanhistoria. Helsinki: Gaudeamus, 2026. ISBN 978-952-345-378-4

Englanniksi

• Antony, Louise M. (toim.): Philosophers Without Gods. Meditations on Atheism and the Secular Life. Oxford: Oxford University Press, 2007. ISBN 978-0-19-517307-9
• Joshi, S. T. (toim.): Atheism. A Reader. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. ISBN 1-57392-855-0
• Onfray, Michel: Atheist Manifesto. The Case Against Christianity, Judaism and Islam. (Traité d’athéologie. Physique de la métaphysique, 2005. Kääntänyt Jeremy Leggatt.) New York: Arcade Publishing, 2007. ISBN 978-1-55970-820-3
• Paulos, John Allen: Irreligion. A Mathematician Explains Why the Arguments for God Just Don’t Add Up. New York: Hill and Wang, 2008. ISBN 978-0-8090-5919-5
• Smith, George H.: Atheism. The Case Against God. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1979. ISBN 0-87975-124-X

Aiheesta muualla

• American Atheists. (englanniksi)
• Atheist Alliance International. (englanniksi)
• The Secular Web. (englanniksi)
• Atheist Websites. (englanniksi)
• Vapaa-ajattelijain liitto ry.