close
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

MTV vähentää yli 20 työntekijää, lopettaa radiouutiset ja teksti-tv:n

MTV:n muutosneuvotteluiden myötä yli 20 henkilöä menettää työpaikkansa.

MTV:n uusi uutistudio Vallilassa.
MTV:n uusia tiloja Helsingin Vallilassa. Kuva: Kristiina Lehto / Yle

MTV:n muutosneuvotteluiden myötä yhtiön henkilöstöstä vähennetään yli 20 henkilöä. Tilanne voi vielä muuttua, jos tarjottuja uusia työtehtäviä ei oteta vastaan.

Lisäksi MTV luopuu radiouutisten ja tekstikanavan sisällöntuotannosta ensi kevääseen mennessä.

MTV Oy:n muutosneuvottelut käynnistettiin 15. elokuuta taloudellisista, tuotannollisista sekä toimintojen uudelleenorganisoimisen tarpeesta johtuvista syistä. Muutosneuvottelut ovat koskeneet koko henkilöstöä, jota on noin 430.

Alun perin MTV Oy:n henkilöstön vähennystarve oli 45. Vähennystarvetta MTV on pienentänyt muun muassa vähentämällä ulkoisen työvoiman käyttöä ja osa-aikaistamalla.

Toiminta ollut raskaasti tappiollista

Ruotsalaisen Telian omistaman MTV:n liiketoiminta on viime vuosina ollut tappiollista. Esimerkiksi viime vuonna se teki lähes 20 miljoonan euron tappiot. Yhtiön oman ilmoituksen mukaan MTV:n taloutta ovat viime vuosina painaneet koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, inflaatio ja kalliit urheiluoikeudet.

MTV:n uuteen strategiaan kuuluvat digitaalisen osaamisen vahvistaminen sekä suoratoistopalvelun kehittäminen ja mainosten kohdennettavuuden parantaminen. Muutosneuvottelujen keskeinen tavoite on ollut vauhdittaa strategian toimeenpanoa.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 6.10. klo 23.00 saakka.

Uutista päivitetty 6.10. kello 20.26: Otsikkoa päivitetty, lisätty tieto tekstikanavan ja radiouutisten sisällöntuotannon loppumisesta.