Taitoluistelun EM-kisat: paketissa on 3 artikkelia
Iida Karhuselta huima nousu pettymyksen jälkeen – kymmenes ensimmäisissä arvokisoissaan: ”taistelun makua”
Karhusen sijoitus tietää sitä, että Suomi saa kaksi edustuspaikkaa taitoluistelun EM-kilpailuihin ensi vuodeksi.
Talvilajien vilkas perjantai: paketissa on 2 artikkelia
Suvi Minkkinen hyytyi kärkitaistossa – yksi maajoukkuetoveri kyynelissä, toisella pelottava äänihuulen halvaus
Suvi Minkkinen oli kuudes, mutta muilla suomalaisilla oli todella hankala kilpailu Ruhpoldingissa. He avautuivat erilaisista peloistaan ja kammoistaan.
Jääpallon MM: paketissa on 2 artikkelia
Suomi kukisti Ruotsin jääpallon MM-kisojen alkulohkossa ja eteni välieriin: ”Tiesimme, että saamme paikkoja”
Suomi kohtaa välierässä lauantaina alkulohkossa neljänneksi sijoittuneen USA:n. Toisessa välierässä pelaavat Ruotsi ja Norja.
HIFK kaatoi Tapparan perjantai-illan trillerissä – tamperelaisten huima kotivoittojen putki katkesi
HIFK meni Tapparaa vastaan neljä kertaa johtoon, eikä kotijoukkue enää saanut helsinkiläisiä kiinni päätöserässä.
Hiihtolajien MM-kilpailut näkyvät Ylen kanavilla jatkossakin – huippuhetkenä Lahden MM-hiihdot 2029
Hiihtolajien MM-kisat näkyvät laajasti Ylen kanavilla tulevina vuosina. Uusi sopimus kattaa Lahdessa vuonna 2029 pidettävät kotikisat.
Trump puhuttaa urheilumaailmassa: paketissa on 2 artikkelia
”Donald Trump on täysi idiootti” – Grönlannin ampumahiihtotähti todella vihaisena
Ukaleq Slettemark kritisoi kovasti Donald Trumpin Grönlannin valtaamisaikeita. Slettemark pohtii veljensä kanssa jonkinlaista mielenilmausta olympialaisissa.
Katso, miten Aleksander Barkov fiilisteli vierailua Valkoiseen taloon – sai Donald Trumpilta erityismaininnan
Floridan NHL-joukkue vieraili Valkoisessa talossa Stanley Cupinsa kunniaksi. Presidentti Donald Trump muun muassa vitsaili armeijalla ja piikitteli Kanadaa.
Harri Heliövaara – Vuoden urheilija: paketissa on 2 artikkelia
Kommentti: Harri Heliövaaran valinta Vuoden urheilijaksi on kuuma peruna yksinkertaisista syistä
Pitäisikö Vuoden urheilija -valinnasta luopua kokonaan, kysyy urheilutoimittaja Atte Husu.


