Anateema
Anateema (kreik. ανάθεμα), katolisessa kirkossa aikaisemmin myös panna, merkitsee syrjäänasettamista tai erottamista.[1][2] Anateemasta käytetään usein myös nimitystä kirkonkirous. Anateemalla tarkoitetaan kristinuskossa oppituomiota, jossa jokin käsitys kristillisestä opista julistetaan vääräksi eli harhaoppiseksi (heresia). Esimerkiksi Nikaian ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 325 annettiin Areiosta vastaan kohdistettu anateema.[3] Anateema on edelleen voimassa ja se toistetaan jokaisessa ortodoksisessa piispanvalassa.
Alun perin kristillisessä kirkossa ei eroteltu ekskommunikaatiota ja anateemaa, ja ekumeenisten kirkolliskokousten uskonoppia käsitelleiden kaanonien mukaan jokainen, joka opetti tuomittavalla tavalla, piti asettaa anateemaan eli erottaa kristittyjen yhteydestä.[4]
Ortodoksinen kirkko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Anateema on ortodoksisessa kirkossa kirkollisen kurinpidon äärimmäinen muoto. Anateemassa yksilö erotetaan yhteisöstä pysyvästi tai tietyksi ajaksi.[2] Anateema kohdistuu pääasiassa harhaoppisiin ja sen käyttöä perustellaan kanoneilla. Anateemaan asettaminen on nykyaikana harvinaista. Kirkko ei anateemassa tuomitse ihmistä vaan hänen mielipiteensä. Hänellä on mahdollisuus luopua harhaopista, tunnustaa "virheensä" ja palata kirkon yhteyteen.[2] Anateemaa lievempi kirkollinen rangaistus on määräajaksi määrätty ekskommunikaatio, ehtoollisyhteydestä erottaminen.[2]
Katolinen kirkko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katolisessa kirkossa anateemaa on kutsuttu myös pannaksi (ruots. banna). Ekskommunikaation ja anateeman käsitteet eriytyivät pikkuhiljaa. Paavi Gregorius IX:n kaudella 1300-luvulla anateeman merkitykseksi vakiintui suuri ekskommunikaatio, joka toimeenpantiin juhlallisessa paavillisessa toimituksessa. Toimitukseen kuului muun muassa kellojen soittamista, kirjan sulkeminen ja kynttilöiden sammutus merkiksi siitä, että korkein kirkollinen oikeus oli tehnyt päätöksen eikä käsittelisi asiaa uudelleen ennen kohteen katumista.[4] Katolisuudessa pannaan julistaminen poistettiin uuden kanonisen lain myötä vuonna 1983.[4]
Paavi on historian saatossa käyttänyt oikeuttaan kirkonkirouksen langettamiseen useasti. Pannaan on joutunut muun muassa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Henrik IV vuonna 1076, keisari Fredrik I Barbarossa vuonna 1160, Englannin kuningas Juhana Maaton vuonna 1212, keisari Fredrik II kaksi kertaa vuonna 1228 ja 1245, Portugalin kuningas Sancho II vuonna 1245, Sisilian kuningas Manfred vuonna 1259, Aragonian kuningas Pietari III vuonna 1283, Bysantin keisari Mikael VIII Palaiologos vuonna 1283, Ranskan kuningas Filip IV vuonna 1303, kuningas (keisari) Ludvig IV vuonna 1324, Sisilian ja Napolin kuningatar Johanna I vuonna 1380, Ranskan kuningas Ludvig XII vuonna 1512, Englannin kuningatar Elisabet I vuonna 1570 sekä Navarran kuningas Henrik III (tuleva Ranskan kuningas Henrik IV) vuonna 1585.
Vuonna 1642 anateemaan julistettiin Parman herttua Odoardo Farnese (1612–1646). Tämän aiheutti herttuan aggressiivinen hallinto läänityksessään Castrossa, Kirkkovaltiossa Rooman pohjoispuolella, jonka paavi Urbanus VIII:n Barberini-suku halusi itselleen.[5] [6]
Valtakunnanpanna oli keskiajalla käytössä ollut hallitsijan antama julistus. Koska hallitsija oli oikean uskon ylin suojelija, hän julisti harhauskoisen henkilön menettämään yhteiskunnalliset oikeutensa. Valtakunnanpanna julistettiin esimerkiksi Martti Lutheria vastaan Wormsin valtiopäivillä 1521.[7]
Pannahinen on kirkon pannaan joutunut henkilö. Suomessa muun muassa verokapinaan osallistuneet talonpojat joutuivat pannahisiksi eli heidät laitettiin pannaan. Pannahinen on myös voimasana ja haukkumanimi.
Muissa liikkeissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muista uskonnollisista liikkeistä ainakin Jehovan todistajat käyttävät jossain määrin anateemaa vastaavaa erottamismenettelyä. Jehovan todistajat pidättäytyvät yleensä täysin kanssakäymisestä liikkeestä erotetun tai siitä itse eronneen kanssa, ja menettelyn takia uskonnollinen kanssakäyminen on minimaalista perhe-elämässä ja sukulaissuhteissa.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ APA citation. Gignac, J. (1907). Anathema. In The Catholic Encyclopedia. New York: Robert Appleton Company. Retrieved June 15, 2009 from New Advent: http://www.newadvent.org/cathen/01455e.htm
- 1 2 3 4 John Maximovitch: The Word ”Anathema” and its meaning orthodox.net. Viitattu 17.6. 2009. (englanniksi): ”While in cases of ’separation from the communion of the Church’ and other epitimia or penances laid on a person, the person remained a member of the Church, even though his participation in her grace filled life was limited, those given over to anathema were thus completely torn away from her until their repentance.”
- ↑ Arius and the Council of Nicaea 1996. Eternal Word Television Network. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
- 1 2 3 Jimmy Akin: Anathema (This Rock, Volume 11, Number 4, April 2000) April 2000. Catholic Answers. Arkistoitu 13.8.2006. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
- ↑ George L. Williams: Papal Genealogy: The Families and Descendants of the Popes. McFarland, 25.8.2004. ISBN 978-0-7864-2071-1 Teoksen verkkoversio Viitattu 1.5.2026. (englanniksi)
- ↑ Farnése, Orazio, duca di Castro www.treccani.it. Viitattu 1.5.2026.
- ↑ Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1919.
- ↑ Hakusana "Erottaminen". Vartiotornin verkkokirjasto
