close
Siirry sisältöön

Berndt Ivar Aminoff

Wikipediasta
BERJAYA
Berndt Ivar Aminoff 1880-luvulla. Kuva Hjalmar Sjöman.

Berndt Ivar Aminoff (8. lokakuuta 1843 Helsinki – 28. helmikuuta 1926 Viipuri)[1] oli suomalainen arkkitehti. Hän toimi Viipurin ja Vaasan läänien lääninarkkitehtina.[2]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aminoffin isä Berndt Adolf Carl Gregori Aminoff (1809–1875) oli valtiopäivämies, eversti ja kuvernöörin adjutantti ja äiti Ida Matilda Avellan (1817–1859) historian professori Johan Henrik Avellanin ja tukholmalaisen Kristina Eleonora Almqvistin tytär.[3] Aminoff avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1870 porvarissukuun kuuluvan Ebba Örnin (5. kesäkuuta 1851 Helsinki – 24. joulukuuta 1889 Viipuri) kanssa, joka oli eversti Carl Ferdinand Örnin ja Natalia Frankenheuserin tytär.[4] Ebba Aminoff menehtyi 38-vuotiaana vuonna 1889, jonka jälkeen Aminoff jäi leskeksi.[4] Aminoffin toinen puoliso vuodesta 1893 oli Olga Maria Thesleff, joka oli kenraalimajuri Alexander Adam Thesleffin ja Eugenia Amalia Thesleffin tytär.[4] Thesleff menehtyi 62-vuotiaana vuonna 1911 ja Aminoff jäi toistamiseen leskeksi.[4] Aminoffin kolmas vaimo oli Anna Ottiliana Häggman vuodesta 1913.[4][1][5]

Aminoffilla ja Ebba Örnillä oli kolme lasta:

  • Asemantarkastaja Bruno Roland Aminoff (2. elokuuta 1871 Helsinki – 3. maaliskuuta 1929 Käkisalmi)[6]
  • Elsa Iduna Michailoff, yrittäjä Johannes Georg Michailoffin vaimo (24. heinäkuuta 1872 Kausala – 17. kesäkuuta 1959 Helsinki)[7]
  • Kruunun apulaisnimismies Leon Harald Aminoff (3. maaliskuuta 1879 Sortavala – 28. lokakuuta 1942 Ruovesi).[8]

Kenraalimajuri Adolf Petter Johannes Aminoff oli Aminoffin veli.

Ammattiura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aminoff opiskeli Haminan kadettikoulussa vuosina 1856-1860. Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan insinööriksi Helsinkiin ja valmistui Helsingin teknillisestä reaalikoulusta vuonna 1869.[1] Vuosina 1866–1867 hän opiskeli vapaita taiteita Ruotsin kuninkaallisessa akatemiassa Tukholmassa. Valmistumisen jälkeen Aminoff siirtyi rautatietutkimustoiminnan pariin Venäjälle, jossa hän toimi vuosina 1869-1870. Tämän jälkeen hän palasi Suomeen.[9] Rautietutkimustoiminnan jälkeen Aminoff oli ensin virkaa tekevä ja myöhemmin vuodesta 1872 vakinainen asemapäällikkö Kausalassa. Tämän jälkeen hän siirtyi Helsinkiin Yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehdiksi vuonna 1873. Hän muun muassa johti majakoiden rakentamista Laatokalle ja Viipurin lääninvankilan rakentamista 1870-luvun lopussa ja 1880-luvun alussa. Vuonna 1889 Aminoff määrättiin Suomen valtion puolesta jäseneksi komissioon, jonka tuli arvioida Suomen Kaartinpataljoonan rakennukset Krasnoje Selossa.[10] Aminoff valittiin Vaasan lääninrakennuskonttorin esimieheksi ja lääninarkkitehdiksi vuonna 1884. Kolme vuotta myöhemmin hänet valittiin Viipurin lääninarkkitehdiksi vuonna 1887. Aminoff toimi Viipurin lääninarkkitehtinä seitsemäntoista vuoden ajan. Hän jäi eläkkeelle lääninarkkitehdin virasta kesäkuussa vuonna 1914. Viipurin läänin vakinaisena lääninarkkitehtina Aminoffia seurasi toukokuussa 1915 Allan Schulman, joka hoiti virkaa tammikuuhun 1932 saakka.[1]

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Aminoff nimitettiin Viipurin sotasaalistoimiston rakennusosaston päälliköksi vuonna 1914. Hän piti virkaa vielä vuonna 1918.[11]

Aminoff oli vuonna 1890 perustetun Viipurin Taiteenystävien yhdistyksen perustajajäsen. Muita perustajia olivat teollisuusmies, konsuli Eugen Wolff, Taideyhdistyksen Viipurin asiamies, hovioikeuden varapresidentin puoliso Lilli Fabritius, taidekauppias Conrad Oldenburg, kaupunginarkkitehti Brynolf Blomqvist, kauppaneuvos Wilhelm Hackman, kauppaneuvos Paul Wahlin tytär Thella Frankenhaeuser ja Mathilda Lagerspetz. Aminoff toimi myös 20 vuotta sihteerinä Viipurin Taiteenystävien yhdistyksessä. Yhdistys vaikutti voimakkaasti Viipurin taidemuseon syntyyn.[12]

Viipurin Taiteenystävien yhdistys perusti Viiipurin taiteenystäväin piirustuskoulun. Aminoff piti piirustuskoulua vuodesta 1891. Piirustuskoulun tunnetuin oppilas oli Hugo Simberg. Piirustuskoulu loi Viipuriin oman taiteilijayhteisön.[12]

Aminoff toimi vuonna 1912 perustetun Viipurin arkkitehdit -klubin ensimmäisenä puheenjohtajana.[13] Hän oli myös yksi Viipurin Teknillisen klubin perustajista ja toimi klubin varapuheenjohtajana 1896-1899.[14] Aminoff toimi Viipurin amatöörivalokuvaajain klubin puheenjohtajana.[15] Hän oli Handelsgillet i Wiborgin johtokunnan jäsen.[16][17] Aminoff oli ahkera puhuja ja esitelmöitsijä.[15]

Viipurilaiset kutsuivat Aminoffia ""Allas vår farbror Aminoff', "kaikkien setä Aminoff".[1]

Töitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
BERJAYA
Peräseinäjoen kirkko 1900-luvun alussa.

Vaasan lääninarkkitehtina Aminoff suunnitteli Kokkolan kaupungin asemakaavan vuonna 1884 ja Viipurin lääninarkkitehtina Sortavalan kaupungin asemakaavan vuonna 1891.[1] Aminoffin toiminta keskittyi enimmäkseen kaavoitustyöhön, koska Viipurin läänin asukasluku nousi vuosikymmenien aikana.[1][18][19]

Aminoff suunnitteli Hamburger Börs -hotellin rakennuksen Vahtitorninkadulle Viipuriin. Rakennus oli alun perin suunniteltu asuinrakennuskäyttöön.[20] Hän myös korotti vuonna 1897 Vahtitorninkadun ja Mustainveljestenkadun kadussa sijainnutta arkkitehti Carl Leszigin suunnittelemaa rakennusta, jotta korttelista tuli yhdenmukainen.[20] Leszigin suunnittelemassa rakennuksessa toimi Uusi Hotelli, jonka tiloissa perustettiin Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus vuonna 1891.[21][22][23] Viipurin realikoulun (Pohjoisvalli 3-5, tontti 3 & 4) korotus ja laajennus vuonna 1887.[18] Raastuvanoikeuden rakennuksen muutos ja laajennus (Karjaportinkatu 1, tontti 14).[18]

Hän oli erityisen kiinnostunut egyptiläisestä arkkitehtuurista ja hän suoritti useita tutkimusmatkoja Aleksandriaan. Tekniska föreningens förhandlingarin julkaisi Aminoffin kirjoitukset Tulevaisuuden arkkitehtuuri suhteessa kulttuuriin ja dekoratiiviseen taiteeseen, Egyptin pyramidit, Cheopsin pyramidin salaisuus ja Scrapeum ja Yhteys arkkitehtuurin ja harmonisten pituusmittojen välillä.[24] Arkitektenissa hän julkaisi 1917 kirjoituksen Geometritset sarjapituudet, niiden merkitys ja esiintyminen kuvaavassa taiteessa.[24] Sortavalan kirkon laajennustyössä (1895) hän käytti egyptiläisiä vaikutteita, mutta kirkko tuhoutui toisessa maailmansodassa.

Tunnetuin Aminoffin suunnittelema rakennus lienee Peräseinäjoen kirkko (1892). Aminoff suunnitteli Haminan ortodoksisen hautausmaankirkon vuonna 1901.[25] Lisäksi hän suunnitteli useita kirkkoja Karjalankannakselle. Viipurissa hänen töitään olivat muun muassa seuraavat:[1]

  • Viipurin Hamburger Börs, Vahtitorninkatu, Viipuri
  • Valtion rakennuksen korottaminen Pohjoisvallilla (1887)
  • Nicolay-aatelissuvun omistuksessa olleen Monrepos'n kartanon verannan uudistus (1887)[26]
  • Lääninhallituksen rakennuksen laajentaminen (1889)
  • Viipurin Kaupunginteatterin uudistus (1881–1883)
  • Puinen asuinrakennus Maununkadulle (1895)
  • Kolmikerroksiset kivitalot Uudenportinkadulla ja Vaasankadulla (1896 ja 1902)
  • Varastorakennuksen jatke Papulankadulle (1897).

Aminoff laati vuosina 1908-1910 Adlercreutz-suvun omistamalle, Uudellamaalla sijaitsevalle Sjundbyn kartanolle laajan määrän mittauspiirustuksia, jotka koskettivat päärakennusta, piharakennuksia ja kartanonpuistoa.[27][28][29][30][31][32]

Eliel Saarisen kirjassa, joka käsittelee hänen laajaa kaupunkisuunnitelmaansa Helsingin Munkkiniemi-Haagaan (1915), hän mainitsee Aminoffin yhtenä suunnittelussa avustaneista henkilöistä (O-I Meurmanin ohella).[33]

Ritarikunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas Aleksanteri III myönsi Aminoffille Pyhän Stanislauksen ritarikunnan kolmannen luokan ristin vuonna 1891.[34]

Galleria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 Meurman, Otto-Iiivari: ”Johan Jacob Ahrenberg”, Viipurin arkkitehdit, s. 36-39. (Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran Toimitteita 2) Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 1976. ISBN 951-95402-2-9
  2. ↑ Hieta, Marjatta – Hieta, Raimo: Pyhän Paavalin kirkko ja sen suunnittelija (Julkaistu Peräseinäjoen Joulu -lehdessä 1992, s. 5–6.) Porstua. 2002. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 26.5.2012.
  3. ↑ Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 25.2.2023.
  4. 1 2 3 4 5 Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 25.2.2023.
  5. ↑ 1921 Viipurin kaupungin ja sen lähimmän ympäristön o..., s. 175 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 11.2.2026.
  6. ↑ Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 28.6.2023.
  7. ↑ Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 28.6.2023.
  8. ↑ Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 28.6.2023.
  9. ↑ Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 36. Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977.
  10. ↑ Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 37. Lappeenranta: Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977. ISBN 951-95402-2-9
  11. ↑ 8.10.1918 Wiborgs Nyheter no 154, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 11.2.2026.
  12. 1 2 Koskivirta, Anu & Paavolainen, Pentti & Supponen, Sanna: Muuttuvien tulkintojen Viipuri - Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita. Helsinki: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, 2016.
  13. ↑ Gardberg, C.J. & Welin, P.O.: Viipuri - kivestä rakennettu kaupunki, s. 82. Otava, 1996.
  14. ↑ Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 37. Lappeenranta: Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977. ISBN 951-95402-2-9
  15. 1 2 Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 37. Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977.
  16. ↑ Ullberg, Lydia. Släkt-bok 1807–1942. Far- och morföräldrar. Mitt barnsdomshem. Kirjaston arkisto. Arkkitehtuuri- ja designmuseo.
  17. ↑ 26.2.1899 Wiborgsbladet no 48, s. 3 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 10.2.2026.
  18. 1 2 3 Neuvonen, Petri: Linnoituksesta historialliseksi kaupungiksi - Viipurin vanhakaupunki 1856-1939. Helsinki: Aalto ARTS Books, 2017. ISBN 978-952-60-7591-4
  19. ↑ Paavolainen, Pentti & Supponen, Sanna: Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimitteita 17 - Monikulttuurillisuuden aika Viipurissa. Viipurin Suomalainen Kirjallisuus Seura, 2013.
  20. 1 2 VirtuaaliViipuri - LN17 - Tontti 67 virtuaaliviipuri.fi. Viitattu 21.2.2023.
  21. ↑ Pekka Kantanen: Seth Sohlberg – vuorineuvos, yhtiö ja rauniokortteli | www.kantanen.net kantanen.net. Viitattu 21.2.2023.
  22. ↑ Pamaus | Seuran perustaminen pamaus.fi. Viitattu 21.2.2023.
  23. ↑ Pamaus | Suojattu: Uusi Hotelli Viipurissa pamaus.fi. Viitattu 21.2.2023.
  24. 1 2 Otto I. Meurman: Viipurin arkkitehdit, s. 38. Etelä-Saimaan kustannus Oy, 1977.
  25. ↑ Haminan hautausmaan kirkko Suomen ortodoksinen kirkko. Arkistoitu 2.3.2023. Viitattu 2.3.2023.
  26. ↑ Ivar Aminoff: Monrepos ́n kartano, verannan rakennedetaljit. Finna.fi. Teoksen verkkoversio Viitattu 26.6.2023.
  27. ↑ Berndt Aminoff: Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio Viitattu 25.6.2023. (Arkistoitu – Internet Archive)
  28. ↑ Berndt Aminoff: Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio Viitattu 25.6.2023. (Arkistoitu – Internet Archive)
  29. ↑ Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio Viitattu 25.6.2023. (Arkistoitu – Internet Archive)
  30. ↑ Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio Viitattu 25.6.2023.[vanhentunut linkki]
  31. ↑ Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio Viitattu 25.6.2023. (Arkistoitu – Internet Archive)
  32. ↑ Sjundbyn kartano, Siuntio, mittauspiirustus. Finna.fi. Teoksen verkkoversio Viitattu 25.6.2023. (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. ↑ Eliel Saarinen: Munkkiniemi-Haaga, s. i. AB Lilius & Hertzberg, 1915.
  34. 1 2 Aminoff nr 456 - Adelsvapen-Wiki www.adelsvapen.com. Viitattu 10.6.2023.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Berndt_Ivar_Aminoff&oldid=24078013”