close
Siirry sisältöön

Indio

Wikipediasta
Indio
Coachella Valley Music and Arts Festival vuonna 2013.
Coachella Valley Music and Arts Festival vuonna 2013.
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna
BERJAYA

Koordinaatit: 33°43′14″N, 116°12′56″W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Kalifornia
Piirikunta Riverside
Pinta-ala
  Kokonaispinta-ala 85,9 [1] km²
Väkiluku (2020) 89 000[2]

Indio on noin 89 000 asukkaan kaupunki Riversiden piirikunnassa Etelä-Kaliforniassa. Se sijaitsee Coachella Valleyssa Coloradon aavikon pohjoisosassa ja on Coachella Valleyn suurin kaupunki sekä väestöltään että pinta-alaltaan. Kaupungin väkiluku on kasvanut nopeasti 1990-luvulta lähtien, ja noin 70 prosenttia sen väestöstä on latinotaustaisia.

Indio perustettiin vuonna 1876 Southern Pacific Railroadin pysähdyspaikaksi Los Angelesin ja Yuman väliselle rautatielinjalle. Aluksi kaupunki kasvoi maatalouden, erityisesti taatelintuotannon, varaan, ja myöhemmin siitä tuli merkittävä maataloustuotteiden kuljetus- ja jakelukeskus. Nykyisin matkailu on Coachella Valleyn suurin työllistäjä, vaikka maatalous on pysynyt edelleen tärkeänä elinkeinona.

Indio on kansainvälisesti tunnettu festivaalikaupunki (City of Festivals), jonka suurimpia tapahtumia ovat vuosittain järjestettävät Coachella Valley Music and Arts Festival ja Stagecoach Country Music Festival.

BERJAYA
Indion ympäristön topografinen kartta vuodelta 1956.

Indio sijaitsee Etelä-Kalifornian Riversiden piirikunnassa noin 205 kilometriä Los Angelesista itäkaakkoon.[3][4] Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston mukaan kaupungin pinta-alasta noin 85,9 neliökilometriä on maata ja vesialueita on hyvin vähän, noin 2 hehtaaria.[1] Kaupungin rajanaapureita ovat Coachella, La Quinta, Vista Santa Rosa, Bermuda Dunes, Desert Palms, Thousand Palms ja Indio Hills.[5]

Indio sijaitsee Coachella Valleyn keskiosassa, Saltonin hautavajoaman ja Coloradon aavikon pohjoisosassa.[3][6] Coachella Valley ulottuu luoteesta kaakkoon San Gorgonion solasta Salton Sea -järvelle ja laakson halki kulkee useita San Andreasin siirrosjärjestelmän haaroja. Laakson korkeus alittaa merenpinnan lähellä Indiota ja laskee noin 70 metriä merenpinnan alapuolelle saavuttaessaan Salton Sean.[6][7] Indion kohdalla hautavajoaman sedimenttikerrostumien paksuus on noin kaksi kilometriä. Palm Springsin, Thousand Palmsin ja Indion välillä Coachella Valleyn keskiosia peittävät suurelta osin pinta- ja dyynihiekat.[6]

Indion halki virtaa luoteesta kaakkoon Whitewater River, joka saa alkunsa San Bernardinon vuorilta ja virtaa kohti Salton Sea -järveä.[8] Joen vesi täydentää Indion pohjavesialueen varantoja, ja alue on Coachella Valleyn pohjavesialueen neljästä hydrologisesta osa-alueesta laajin.[9][10]

Indiota ympäröivällä seudulla on useita vuoristo- ja kukkula-alueita.[11] Kaupungin länsi- ja lounaispuolta hallitsevat San Jacinton ja Santa Rosan vuoret, jotka kohoavat jyrkästi Coachella Valleyn länsireunalla.[12][13][14] Luoteessa, Coachella Valleyn pohjoislaidalla on siirrosvyöhykkeeseen liittyvä matala kohouma Indio Hills.[15][16] Kauempana pohjoisessa ja koillisessa kohoavat Pienet San Bernardinon vuoret, jotka ovat geologisesti lohkovuoristoa ja huomattavasti San Jacinton ja Santa Rosan vuoria matalampia. Ne muodostavat Joshua Treen kansallispuiston etelä- ja lounaisreunan.[16][17] Indiosta kaakkoon sijaitsee voimakkaasti poimuttunut ja rikkonainen Mecca Hills, jonka paljailla kallioilla kasvillisuus on hyvin niukkaa.[16][18]

Indio kuuluu Köppenin–Geigerin ilmastoluokituksessa kuuman aavikkoilmaston (BWh) alueeseen.[19] Rannikkovuoriston suojaama Saltonin hautavajoama on vähäsateinen, kuuma ja aurinkoinen. Alueelle ovat ominaisia voimakkaat ja kuivattavat tuulet. Vuotuinen sademäärä vaihtelee laaksossa huomattavasti, mutta pitkän aikavälin keskiarvo on 75–125 millimetriä. Kesäisin lämpötila nousee säännöllisesti yli 38 celsiusasteeseen.[6]

BERJAYA
Näkymä Indioon Santa Rosa -vuorilta.

Indion alueen alkuperäisasukkaita ovat cahuillat, ja kaupungin alueella sijaitsee Cabazon Band of Mission Indiansin intiaanireservaatti.[20][21] Cahuillat puhuvat uto-asteekkilaiseen kielikuntaan kuuluvaa cahuillan kieltä, ja heidän perinteistä asuinaluettaan olivat nykyisen Etelä-Kalifornian sisämaan aavikkoalueet San Bernardinon ja San Jacinton vuorten eteläpuolella.[22]

Indio perustettiin vuonna 1876 Southern Pacific Railroadin pysähdyspaikaksi Los Angelesin ja Yuman väliselle rautatielinjalle, suunnilleen kaupunkien puoliväliin.[3][20] Se toimi aluksi vetureiden vedentäyttöpaikkana ja rautatietyöntekijöiden levähdyspaikkana, ja sen ympärille alkoi vähitellen muodostua pysyvää asutusta.[23] Vuonna 1877 paikkakunnan nimi muutettiin Indioksi, joka tarkoittaa espanjaksi intiaania.[3][23]

BERJAYA
Taateliviljelmä Indiossa vuonna 1939.

Vuonna 1882 Indioon rakennettiin Southern Pacific Depot Station and Hotel, kaupungin ensimmäinen pysyvä rakennus. Hotellista tuli kaupungin keskeinen kokoontumispaikka, ja se tarjosi majoitusta rautatietyöntekijöille sekä ruokaa ja viihdettä.[20][23] Siellä järjestettiin tanssi-iltoja perjantaisin.[23] Rakennus paloi vuonna 1888 ja rakennettiin uudelleen samana vuonna.[20]

Vuonna 1890 Indiosta tuli yksi ensimmäisistä Yhdysvaltojen kaupungeista, joissa ryhdyttiin kasvattamaan Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tuotuja taatelipalmuja.[20] Vuosisadan vaihteeseen mennessä kaupungin ympäristöstä oli kehittymässä merkittävä maatalousalue arteesisista kaivoista saadun kasteluveden ansiosta.[23] Yhdysvaltain maatalousministeriön alainen taatelinviljelyn tutkimusasema siirrettiin kaupungin maille vuonna 1907, ja Coachella Valleyn taatelinkasvattajien yhdistys perustettiin vuonna 1913.[20]

Indio sai virallisesti kaupungin aseman 16. toukokuuta 1930 ensimmäisenä Coachella Valleyssa.[23] Vuonna 1948 valmistunut All-American Canalin haara, Coachella Canal, paransi kasteluveden saatavuutta Indiossa ja muualla Coachella Valleyssa. Kanavan ansiosta kaupungista tuli 1950-luvulla tärkeä taateleiden, puuvillan ja sinimailasen kuljetuskeskus. Lisäksi sen ympäristössä viljeltiin sipuleita, sitrushedelmiä ja viinirypäleitä.[20][23]

Riverside County Fair and National Date Festival sai alkunsa vuonna 1921 Indion puistossa järjestetystä sadonkorjuujuhlasta. Siitä lähtien kaupungissa on pidetty maatalousnäyttely ja taatelifestivaali lähes vuosittain.[24] Indio nousi kansainväliseen tunnettuuteen kuitenkin vasta vuoden 1999 jälkeen, kun Empire Polo Clubilla alettiin järjestää Coachella Valley Music and Arts Festivalia.[25][26]

BERJAYA
Indion tervetulokyltti.

Indion hallinto perustuu valtuusto–johtaja-malliin. Kaupunginvaltuustoon kuuluu viisi vaalipiireittäin valittua jäsentä, joiden toimikausi on neljä vuotta. Yksi valtuutetuista valitaan pormestariksi vuosittain kiertävällä järjestelyllä valtuuston ensimmäisessä kokouksessa joulukuussa. Kaupungin hallintoon kuuluvat lisäksi kaupunginjohtaja (city manager) ja kaupunginasianajaja (city attorney).[23][27]

Kaupunginvaltuuston tehtäviin kuuluu kaupungin toimintalinjojen määrittely, asetusten ja päätöslauselmien hyväksyminen, talousarvion hyväksyminen, julkisten kuulemisten järjestäminen sekä menojen hyväksyminen.[27] Kaupunginvaltuusto määrää myös vuosittain kunnallisten lautakuntien ja toimikuntien jäsennimityksistä.[23][27]

Kaupungilla on kolme liikelaitosta: vesihuolto (Indio Water Authority), jätehuolto (Solid Waste) ja golfkenttä (Indio Municipal Golf Course). Pelastustoimesta vastaa sopimusperusteisesti California Department of Forestry and Fire Protection. 1930-luvun laman aikana useimmat kaupungit joutuivat tekemään merkittäviä leikkauksia, mutta Indiossa yleinen turvallisuus asetettiin etusijalle, ja tämä linjaus on säilynyt edelleen.[23]

BERJAYA
Eagle Falls Golf Course.

Indio sijaitsee Upper Coachella Valleyn ja Lower Coachella Valleyn välisellä siirtymäalueella. Upper Coachella Valleyn talous perustuu virkistys- ja matkailuelinkeinoja tukeviin palveluihin, kun taas Lower Coachella Valley on runsaan kasteluveden ansiosta maatalousaluetta. Lower Coachella Valley kuuluu Yhdysvaltain tuottavimpiin ja taloudellisesti arvokkaimpiin viljelyalueisiin.[6]

Indio kehittyi maataloustuotteiden kuljetus- ja jakelukeskukseksi sekä aavikkolomakohteeksi. Kaupungin kautta kuljetettiin erityisesti taateleita, sitrushedelmiä, viinirypäleitä, vihanneksia ja puuvillaa.[3] Vuonna 1907 Indiossa aloitettiin Yhdysvaltain maatalousministeriön alaisuudessa taatelinviljelyn tutkimusaseman toiminta. Asemalla tutkittiin taatelien viljelyä ja omaksuttiin viljelytekniikoita Persianlahden alueen ja Pohjois-Afrikan viljelijöiltä. Tutkimustulokset vahvistivat Indion taatelintuotantoa, ja nykyisin alue tuottaa Yhdysvaltain koko taatelisadon, joka on lähes 19 miljoonaa kilogrammaa vuodessa.[23]

Matkailu on Coachella Valleyn suurin työllistäjä. Alueen ilmasto, viljelyolosuhteet ja runsaat pohjavesivarat ovat mahdollistaneet maatalouden säilymisen toiseksi suurimpana työllistäjänä. Maatalouteen ja matkailuun perustuvaa taloutta täydentävät kevyt teollisuus ja läheiset eläkeläisyhteisöt.[23]

BERJAYA
Indion rautatieasema vuonna 1983.

Indion läheltä kulkee kolme merkittävää liikenneväylää.[28][29] Interstate 10 on itä–länsisuuntainen moottoritie, joka kulkee kaupungin läpi ja yhdistää sen muihin kaupunkeihin Kaliforniassa ja Arizonassa. State Route 111 kulkee Indion kautta pääosin Interstate 10:n rinnalla ja palvelee alueen paikallisliikennettä. State Route 86 on pohjois–eteläsuuntainen valtatie, joka erkanee Interstate 10:stä Indion liepeillä ja yhdistää kaupungin etelään Imperial Valleyn alueelle.[29]

Southern Pacific avasi Indioon rautatieaseman vuonna 1876, ja kaupunki toimi myöhemmin Sunset Limited -junareitin pysähdyspaikkana, kunnes Amtrak lakkautti matkustajaliikenteen vuonna 1998. Entisen aseman alue on sittemmin palvellut Greyhound Linesin bussipysäkkinä, ja Union Pacific Railroadin Sunset Route -pääradan sivuraiteita käytetään edelleen tavaravaunujen säilyttämiseen. Vuodesta 2020 lähtien Indion kaupunginvaltuusto on edistänyt uuden matkakeskuksen suunnittelua osana hanketta, jonka tavoitteena on palauttaa matkustajajunayhteys kaupunkiin ja tukea keskustan kehittämistä.[30]

Indion lähin matkustajaliikenteen lentoasema on Palm Springsin kansainvälinen lentoasema, joka sijaitsee noin 30 kilometriä kaupungista luoteeseen.[31]

BERJAYA
Vuoden 2024 American Idolin voittanut Abi Carter on kotoisin Indiosta.

Indion väkiluku oli vuonna 2020 noin 89 000 ja vuonna 2024 arviolta 94 000.[2] Kaupunki on Coachella Valleyn suurin sekä väestöltään että pinta-alaltaan.[23] Se on ympärivuotisesti asuttu, mutta talvikuukausina sen väkiluku kasvaa noin 30 000 kausiasukkaalla.[32]

Kaupungin väkiluku kasvoi noin 40 000 asukkaasta vuonna 1992 lähes 50 000:een vuoteen 2000 mennessä, nousi yli 75 000 asukkaaseen vuonna 2010 ja edelleen noin 89 000 asukkaaseen vuonna 2020.[2][32] Tuolloin se oli alueen toiseksi nopeimmin kasvanut kaupunki Desert Hot Springsin jälkeen ja kasvoi nopeammin kuin Riverside Countyssa ja Kaliforniassa keskimäärin.[33]

Kaupungin väestö on monimuotoinen: noin 70 prosenttia asukkaista on latinotaustaisia, neljännes on syntynyt Yhdysvaltojen ulkopuolella ja yli puolet viisivuotiaista ja sitä vanhemmista puhuu kotonaan muuta kieltä kuin englantia.[34] Ikärakenne on melko tasapainoinen, sillä neljännes asukkaista on alle 18-vuotiaita ja lähes viidennes 65 vuotta täyttäneitä. Kaupungissa on lähes 31 300 kotitaloutta, joiden keskikoko on noin 2,9 henkilöä.[2] Vuosina 2020–2024 kotitalouksien mediaanitulot olivat 77 000–79 000 dollaria, mikä on lähellä Yhdysvaltojen keskimääräistä tasoa. Samalla ajanjaksolla köyhyysaste oli 11–12 prosenttia, mikä vastaa suurin piirtein koko maan keskimääräistä tasoa.[34]

BERJAYA
Vuonna 2016 Indiossa järjestettiin Desert Trip -festarit.

Indio on profiloitunut festivaalikaupunkina (City of Festivals), ja sen tapahtumat houkuttelevat vuosittain lähes 1,4 miljoonaa kävijää.[23][32] Festivaalimaine perustuu erityisesti Coachella Valley Music and Arts Festivaliin ja Stagecoach Country Music Festivaliin.[23]

Coachella Valley Music and Arts Festival järjestetään vuosittain huhtikuussa kahden viikonlopun aikana Empire Polo Clubilla.[35][36] Se on yksi Kalifornian merkittävimmistä musiikki- ja kulttuuritapahtumista ja vakiintunut kansainvälisesti tunnetuksi festivaaliksi. Festivaali houkuttelee laajan kirjon esiintyjiä valtavirran kansainvälisistä artisteista vaihtoehtoisempiin ja nouseviin nimiin, ja sen ohjelmisto kattaa laajasti eri genrejä, kuten rock, pop, hip hop ja elektroninen musiikki.[36] Coachellassa esitetään myös kuvataidetta ja tilataidetta, kuten suuria ulkoalueille sijoitettuja taideinstallaatioita.[37]

Coachellan jälkeisenä viikonloppuna samalla alueella järjestettävä Stagecoach Country Music Festival on maailman suurimpia countrymusiikkifestivaaleja. Sen ohjelmistossa esiintyy sekä tunnettuja että uransa alkuvaiheessa olevia artisteja, ja tapahtuma kattaa countrymusiikin lisäksi myös muun muassa americanaa, folkia ja bluegrassia.[38]

Helmikuussa järjestettävä Riverside County Fair and National Date Festival pidetään Riverside County Fairgrounds -messualueella.[39] National Date Festival perustettiin juhlistamaan Coachella Valleyn taatelintuotantoa, ja tapahtuman Lähi-idästä vaikutteita saanut teema viittaa taateliviljelyn historiallisiin juuriin.[23]

Indio International Tamale Festival kokoaa kävijöitä keskustaan vuosittain joulukuun ensimmäisenä kokonaisena viikonloppuna.[40] Se on yksi Etelä-Kalifornian merkittävimmistä tamaleille omistetuista tapahtumista.[41] Festivaalilla tarjotaan tuhansia tamaleja kymmenissä eri muunnelmissa, ja ohjelmaan kuuluu käsityöläismyyjiä, elävää musiikkia sekä muuta viihdettä.[41][42] Tapahtuma on osa kaupungin joulunajan juhlintaa.[43]

  1. 1 2 2025 Gazetteer Files: California Places (TXT) U.S. Census Bureau. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 QuickFacts: Indio city, California U.S. Census Bureau. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 Indio Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  4. Indio, CA – Los Angeles, CA Google Maps. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  5. Indio city, California – Profile U.S. Census Bureau. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  6. 1 2 3 4 5 Singer, Chapter 20 Summary
  7. Singer, Chapter 11 Water: A Desert Imperative
  8. Whitewater River Watershed U.S. Geological Survey. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  9. Indio Subbasin Groundwater Sustainability Plan Indio Subbasin SGMA. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  10. FAQ – Indio Subbasin Indio Subbasin SGMA. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  11. City of Indio (Map-osiossa valitse tasoksi The National Map Base Layer ja loitonna karttaa.) Geographic Names Information System. U.S. Geological Survey. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  12. San Jacinto Mountains Geographic Names Information System. U.S. Geological Survey. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  13. Santa Rosa Mountains Geographic Names Information System. U.S. Geological Survey. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  14. Singer, Chapter 1 The San Jacinto and the Santa Rosa Mountains
  15. Indio Hills Geographic Names Information System. U.S. Geological Survey. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  16. 1 2 3 Singer, Chapter 4 The Hills
  17. Little San Bernardino Mountains Geographic Names Information System. U.S. Geological Survey. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  18. Mecca Hills Geographic Names Information System. U.S. Geological Survey. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  19. World Map of the Köppen-Geiger climate classification updated Climate Change & Infectious Diseases Group, University of Veterinary Medicine Vienna. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  20. 1 2 3 4 5 6 7 Westward Ho Sewer Siphon Phase I Survey Report (PDF) (sivu 12) PaleoWest. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  21. Cabazon Band of Mission Indians – Decision Document (PDF) United States Environmental Protection Agency. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  22. Cahuilla Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  23. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Our Community City of Indio. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  24. 74 Years and Counting Palm Springs Life. 5.2.2020. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  25. Indio celebrates 95 years: From railroad roots to the city of festivals NBC Palm Springs. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  26. Kinser, Jeremy: Lasting Impression: Empire Polo Club Palm Springs Life. 24.3.2022. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  27. 1 2 3 City Council City of Indio. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  28. National Highway System: Indio–Cathedral City, California (PDF) Federal Highway Administration. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  29. 1 2 Truck Parking in Indio, CA Truck Parking Club. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  30. Yanity, Brian: Riverside County Passenger Rail Projects. Steel Wheels: Passenger Rail in California and the West, 2020, nro 4th Quarter. Artikkelin verkkoversio.
  31. Closest Airport to Indio, CA, United States Closest Airport to. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  32. 1 2 3 Demographics City of Indio. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  33. Census 2020: Indio is second-fastest growing city in the Coachella Valley The Desert Sun. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  34. 1 2 QuickFacts: Indio city, California; United States U.S. Census Bureau. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  35. Coachella Valley Music & Arts Festival Coachella Valley Music & Arts Festival. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  36. 1 2 Coachella Valley Music and Arts Festival Encyclopaedia Britannica. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  37. Art Coachella Valley Music & Arts Festival. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  38. How Stagecoach went from fliers in feed stores to one of the world's biggest country music festivals Los Angeles Times. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  39. Riverside County Fair & National Date Festival Riverside County Fair & National Date Festival. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  40. Special Events City of Indio. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  41. 1 2 Indio International Tamale Festival Indio International Tamale Festival. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  42. Tamale Festival City of Indio. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)
  43. 33rd annual International Tamale Festival returning to Downtown Indio this weekend KESQ. Viitattu 30.5.2026. (englanniksi)